Balladi luonnon kiertokulusta Timo K. Mukan ensiteosten juhlapainoksessa toistetaan laiskoja hokemia seksuaalimystikosta ja Lapin kansankuvaajasta

T

imo K. Mukan (1944-1973) esikoisteos

Maa on syntinen laulu (1964) ja sitä ripeästi seurannut novellikokoelma

Tabu (1965) ilmestyivät keskelle kirjarovioita.

Henry Millerin

Kravun kääntöpiiri (suom. 1962) oli takavarikoitu vain paria vuotta aikaisemmin ja

Juhannustanssien (1964) aiheuttamassa

Salama-sodassa vaihdettiin ensilaukauksia. Vain 19-vuotiaan nuorukaisen hurmoksellisen seksuaalisuuden kyllästämistä teoksista tuli pian sensaatio.

Vastaanotto oli hämmentynyt, eikä ensimmäiselle näkyvälle lappilaiskirjailijallemme löytynyt kirjallisia vertailukohteita. Oikeistolaiset piirit syyttivät Mukkaa seksuaalisesta moraalittomuudesta, kun taas vasemmistokritiikki moitti kirjailijaa vanhan moraalin entisöijäksi.

Modernistisia muotoihanteita hyljeksivät teokset jäivät lähes yksimielisesti, vailla ymmärrystä ja hyväksyntää - sekä sitä kulttuuripoliittista tukea, joka Salaman teokselle suotiin.

Tyylilajikseen Mukka valitsi balladin. Jo lajina se sisältää hänen keskeisimmät teemansa eli intohimoisen rakkauden ja kuoleman dramatiikan; ainoat teemat, jotka kirjailija kertoi kokevansa kirjoittamisen arvoiseksi.

Balladille rakentuu pitkälti myös Mukan omintakeinen tyyli, joka saattaa vuoropuheluun usein vastakkaisiksi miellettyjä aineksia, kuten ylevän ja groteskin kerronnan tai myyttiset aiheet ja modernit puitteet.

Esikoisteoksessaan ja

Tabun nimikkonovellissa Mukka keskittyy nuoren naisen seksuaaliseen heräämiseen.

Perinteisissä balladeissa naisen seksuaalisuus on usein verhottu tarinoiksi vampyyreista tai ihmissusista. Mukan päähenkilöiden, Martan ja Milkan, sukukypsyyteen varttumista kuvataan sen sijaan myötäeläen ja kainostelematta.

Tyttöjen sukukypsyyden kynnys on myös hallittavuuden ja hallitsemattomuuden välitila. Heidän heräävä viettinsä on kuin uhkaava luonnonvoima, jonka pieni kyläyhteisö pyrkii taltuttamaan.

Yksilön ja hänen autenttisuutensa turmelevan yhteisön ristiriita on Mukan tuotannon keskeisin teema. Tämä asetelma toistuu pasifistisessa armeijakuvauksessa

Täältä jostakin (1965), kyläyhteisön kuvaukseen palataan romaanissa

Laulu Sipirjan lapsista (1966), ja

Kyyhkyssä ja unikossa (1970) teema kehittyy koko kapitalistisen yhteiskunnan kritiikiksi.

Mukka ei etsi ajalleen muodikasta seksuaalista vapautta vaan tavoittelee inhimillistä vapautta yleisemmin. Harva muistaa, että villin pohjolan seksuksena markkinoitu kirjailija lehtikirjoituksissaan vastusti yleistä seksuaalivapautta. Tuotannossaan hän langettaa tuomion kaksinaismoraalille, pakkovallalle ja hyväksikäytölle.

Milkan rukoukset paljastavat myös tuotannon miltei dostojevskilaisen juonteen, joka kuvaa ihmisen etääntymistä kristinuskon jumaluudesta.

Milka on Mukalle tyypillinen Maria-hahmo ja hänen tarinansa on muunnelma Raamatun pyhästä perheestä.

Tabun niminovelli tarjoaakin malliesimerkin kirjailijan tavasta hyödyntää myyttisiä tarinoita ja raamatullisia allegorioita.

Varhaistuotannossa etenkin kristillisen perisynnin käsite toimii tärkeänä rakennetekijänä. Sukupolvet vaihtuvat, mutta tyttäret toistavat äitiensä virheet ja kohtalot. "Ihminen on lapsi, Milka pieni, hautaan asti. Ei hän siitä viisastu eikä muutu. Tuuli tuulee... suru tempaa ihmisen kuin kukan oksasta ja viskaa kadotukseen ... ei tule pelastusta surevalle", huokaa Milkan äiti.

Myös

Maa on syntinen laulu laajenee kyläyhteisön kuvauksesta kokonaisen maailmankuvan ilmaukseksi. Ihminen kuvataan osana luonnon kiertokulkua ja rytmejä. Yhdessä muiden luontokappaleiden kanssa ihmiset ulvovat samaa synnytystuskaa.

Tapahtumat sulautetaan luonnon kaikkialliseen liikkeeseen, joka syntyy alkujen ja loppujen päättymättömästä sarjasta: "Tämä laulu ei pääty tämä sävel ei kuole."

Muun muassa

Pekka Tarkka hämmästeli aikalaisarviossaan pohjoisesta maaperästä pursuavaa elämää: "ruumiita tehdään ja lapsia pannaan alulle kuin hengenhädässä."

Tarkka haki selitystä jopa 1800-luvun kansatieteestä ja primitiivisten uskontojen lihan kulteista, mutta Mukan katsanto on ennemminkin omintakeinen synteesi teosofista panteismia ja Freudin viettiteoriaa.

Yksipuolinen on myös vakiintunut käsitys Mukasta vaistojensa varassa elävien luonnonlapsien kuvaajana. Kuten

Sillanpään biologisessa maailmankuvassa, Mukankaan teoksissa biologinen aines ei sulje pois psykologista kuvausta.

Neljänkymmenen vuoden aikana

Syntisestä laulusta ja

Tabusta on sukeutunut klassikoita ja niiden tekijän ympärille on kasvanut

Aleksis Kiven kirjailijakohtaloa muistuttava myytti. Molemmat teokset lukeutuvat yhä Mukan vahvimpiin töihin - vaikkakaan

Tabun kömpelö kylkiäisnovelli

Sankarihymni ei soi yhtä vakuuttavasti kuin niteen muut balladit.

Tuore juhlapainos olisi ansainnut saatteekseen esipuheen, joka olisi tarkistanut Mukan kirjailijakuvaa.

Tämän sijaan teoksen lopusta löytyy lyhyt elämäkerta, joka toistelee laiskoja hokemia Mukasta seksuaalimystikkona ja Lapin kansan kuvaajana. Kuitenkin teokset todistavat Mukan olleen paljon muutakin.

Toni Lahtinen

Tämä laulu

ei pääty

tämä sävel

ei kuole

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi