Claudio Magris pohtii utopioita ja pettymyksiä

kirjat

  Claudio Magrisin uusi kirja on essee- ja artikkelikokoelma, jonka kirjoittajan tuntee heti käsialastaan Tonava - ja Mikrokosmoksia -teosten jälkeen. Magris on hyvin liikkuva kirjailija, joka kulkee samalla kertaa niin ajassa kuin paikassa.

"Kirjoittamisessa on kyse rajoista ja rajojen siirtämisestä, hetkestä, jolloin rajat häviävät ja ne ylitetään", hän kirjoittaa.

Moraalinen sitoutuminen, kirjallisuudenkin täyttämä hyvän taistelu vaatii alituiseen asettamaan rajoja ja puolustamaan rajoja, mutta myös tuhoamaan valheellisiksi osoittautuneita rajoja ja taas pystyttämään uusia.

Maailma vailla rajoja ja eroavaisuuksia olisi Magrisin mukaan Dostojevskin kauhistelema maailma, jossa "kaikki olisi sallittua", ja siis väkivallalle ja vallan väärinkäytölle avoin maailma.

"Rajoja vastaan taistellaan tässä mielessä, mutta samalla pystytetään uusia."

Omaa kirjoittamistaan

Magris vertaa matkustamiseen.

"Ei ole mikään sattuma, että matkustan usein vettä pitkin: joilla, laguuneissa, juuri siinä missä virta ja meri kohtaavat, viettelyä ja hävitystä symboloivassa meren keskipäivän välkkeessä, joka on absoluuttisen rajattomassa tilassa." Utopi och klarsyn on kokoelma, ja sellaisenaan tyypillinen. Magris on koonnut tähän niteeseen lyhyitä ja vähän pidempiä juttuja, mutta myös muutaman ihan esseenpituisen kirjoituksen 1980-luvun lopulta näihin päiviin.

Osa on lehtijuttuja, joille käy niin kuin lehtijutuille usein käy kun ne laitetaan kirjaan: tenho ja teho häviävät.

Kirjan nimi on hieman muuttunut kun se on kääntynyt italiasta ruotsiksi, alkuteoksessa utopian parina on disincanto , joka tarkoittaa desilluusiota, pettymystä. Ruotsintaja on ilmeisessä positiivisuudessaan halunnut korvata sen selvänäköisyydellä.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin samasta asiasta.

Magris pohtii

kirjan avausesseessä vuodelta 1996 tulevaa vuosisataa, utopioita ja pettymyksiä ja desilluusioita ja selvänäköisiä ajatuksia.

Selvänäköisyys on sen tietämistä, että paluuta ei ole, Magris kirjoittaa. Emme näe koskaan Messiasta emmekä koskaan ole ensi vuonna Jerusalemissa. Jumalat ovat lähteneet maanpakoon.

Jokaisen sukupolven ja yksilön on koettava kerran toisensa jälkeen sama traumaattinen mutta hyödyllinen kokemus kuin ensimmäiset kristityt, vapahtaja ei tullut heidän elinaikanaan.

Selvänäköisyyteen sisältyy myös ristiriitaisuus, jota järki ei voi syrjäyttää, ja jota ainoastaan runous voi ilmaista ja jonka se voi säilyttää.

"Sillä järki sanoo, että illuusioita ei ole olemassa, mutta antaa aavistaa äänensävyllään ja äänenpainollaan, että niitä on olemassa kaikesta huolimatta ja ne voivat ilmaantua silloin kun niitä kaikkein vähiten odottaa. Yksi ääni sanoo, että elämällä ei ole merkitystä, mutta sen syvä sointi on tuon merkityksen kaikua."

Magris kirjoittaa, että kahden viimeisen vuosisadan länsimaisessa kirjallisuushistoriassa on kyse utopiasta ja selvänäköisyydestä, niitten erottamattomasta symbioosista.

"Selvänäköisyys muistuttaa myös desilluusiosta, barokin desengañosta , joka sekin paljastaa tuskallisesti illuusiosta, joka saa meidät aavistamaan epämiellyttävän totuuden Historiasta."

Magris liikkuu

teksteissään paljon Alppien eteläpuolella ja vanhoilla Habsburgien mailla. Hän kirjoittaa luonnollisesti paljon omasta alastaan, saksalaisesta kirjallisuudesta, Thomas Mannista, Hermann Hessestä, Hermann Brochista, mutta käy myös pohjoisessa.

Linné, Ibsen, Strindberg, Hamsun, Ingmar Bergman ovat hänelle hyvin tuttuja, mutta myös Johan Turi, jota hän kutsuu kirjoituksessaan "Saamelaisten Homerokseksi".

Timo Hämäläinen

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi