Julkaistu: 11.7.2001 lehdessä osastolla Kulttuuri
Jonathan Lethem on Suomessa uusi tuttavuus, mutta maailmalla hänen kirjansa ovat keränneet niin mainetta kuin kunniaakin.
Riemastuttavassa esikoisteoksessaan Musiikkiuutisia Lethem yhdistelee Raymond Chandlerilta lainattuja dekkarielementtejä kyberpunk-henkisiin kulisseihin. Itsetietoista huumoriakaan koskaan unohtamatta.
Conrad Metcalf on lähitulevaisuuden kovaksikeitetty yksityisetsivä, tai kuten heitä kirjan maailmassa kutsutaan, yksityisinkvisiittori.
Eräänä aamuna musiikin muotoon puetut radiouutiset tikkaavat kuorosovituksen läpi muodossa, joka voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: hommia olisi luvassa.
Keikka, joka Metcalfia kuitenkin odottaa, ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Hänen edellinen asiakkaansa, varakas lääkärismies, on löydetty murhattuna rähjäisestä hotellihuoneesta ja virallisten inkvisiittorien jo syylliseksi julistama mies kaipaisi jotakuta todistamaan viattomuutensa.
Jokin omatunnon tapainen kaiherrus ei anna Metcalfin jättää asiaa sikseen. Pian hänen kimpussaan jo ovatkin kovanaamat lain kummaltakin puolelta.
Romaanissa ovat mukana kaikki Chandlerilta ja kumppaneilta tutut ainesosat sekä juonenkäänteet. Lethem ei kuitenkaan ole tyytynyt pelkkään nostalgiseen uudelleenlämmittelyyn. Hän on heittänyt mukaan myös monia vinhoja ja omaperäisiä aineksia.
Kuten vaikkapa sen, että teoksessa esiintyy evoluutioterapian avulla puhumaan oppineita eläimiä. Samaisella menetelmällä on päästy eroon myös lapsuudesta. Nyt mieleltään lähes aikuiset, mutta vartaloiltaan yhä lapsenomaiset "vauvapäät" hukuttavat elämäntuskansa rähjäisissä baareissa jo parivuotiaasta lähtien.
Romaanin totalitaarisesti sävyttyneessä maailmassa myös muistin tuhoavat huumeet ovat arkipäivää, eikä kysymysten esittäjiä katsota hyvällä silmällä.
Hauskana yksityiskohtana
on vielä mainittava Lethemin ihastuttava tapa nimetä henkilögalleriansa. Heihin kuuluvat mm. Delia Limetree, Pansy Greenleaf, Danny Phoneblum, Catherine Teleprompter sekä inkvisiittori Morgenlander. Musiikkiuutisia on lennokas ja helposti sulava kirja, joka kerää pisteet kotiin niin scifinä kuin dekkarinakin. Se ei missään vaiheessa sorru halpaan pilailuun kummankaan genren kustannuksella ja kutoo eriparisilta vaikuttavat elementtinsä vakuuttavasti yhteen.
Toni Jerrman
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Gun, with Occasional Music). Suom. Ville Keynäs. Loki-Kirjat. 303 s. 147 mk.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi