lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KIRJAT Bram Stoker: Draculan vieras
ja muita kauhukertomuksia (Dracula's Guest And Other Weird Stories). Suom.Inkeri Koskinen. Tammi. 214 s. 33 e.

Draculan isän jäljillä

Bram Stokerin novelleja käännettiin suomeksi.

Julkaistu: 6.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

Meiltä puuttuisi paljon, jos irlantilainen kirjailija ja teatterimies Bram Stoker ei olisi vuonna 1897 kirjoittanut romaaniaan Dracula. Vaikka Twilightilla ja Draculalla on hyvin vähän tekemistä keskenään, vertaamme kaikkea myöhempien aikojen vampyyriteoksia väistämättä Stokerin teokseen.

Siksi on hyvä välillä palata alkulähteille. Tässä toimii Inkeri Koskisen suomentamana ja alkulauseen saattelemana kokoelman Draculan vieras, joka ilmestyi alun perin vuonna 1914, kaksi vuotta Stokerin kuoleman jälkeen. Kirjan kokosi ja hoiti painokuntoon Stokerin leski voidakseen elättää itsensä ja perheensä.

Itä-Euroopan pelottaviin maisemiin sijoittuvassa nimitarinassa ei olisi paljon päätä eikä häntää, jos sitä ei pystyisi liittämään Stokerin Draculaan - kytkös paljastuu vasta aivan viimeisillä riveillä.

Tunnelma on paikoitellen hyytävä, mutta omilla voimillaan kulkeva novelli Draculan vieras ei oikein ole. Stoker-tutkijat ovatkin kiistelleet siitä, onko teksti alun perin kuulunut Draculaan. Ilmeisesti se on ote käsikirjoituksen varhaisesta versiosta.

Kirjassa on mukana myös Stokerin toiseksi tunnetuin kauhutarina Tuomarin talo (1891), joka on tuttu myös Shokki-lehden sarjakuvana. Tarina menneisyyden julman tuomarin kirouksesta tuskin kauhistuttaa enää ketään, mutta omana aikanaan novelli on varmasti ollut hyvinkin jännittävä.

Kaikki Draculan vieraan tarinat eivät ole kauhukirjallisuutta. Esimerkiksi imelä Kasvavan kullan salaisuus ja raamatullisilla vertauskuvilla pelaava Abel Behennan paluu lähestyvät enemmän oman aikansa romantiikkaa.

Yliluonnollisia aineksia ei ole tarinassa Rottien hautajaiset, jonka kuvaus Pariisin liepeillä asuvista verenhimoisista houkista on kuitenkin sen verran jäätävä, että novellin voi laskea kauhuksi. Ryysyläiset voisivat hyvin olla kreivi Draculan halukkaita apulaisia.

Tehokas ja lopetuksen julmuudessaan tyrmistyttävä on Squaw. Siinä Stoker piirtää satiirisen pilakuvan typerästä amerikkalaisturistista, jonka oma idioottimaisuus ajaa tuhoon.

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.