Edgar Allan Poen kiinnostava epäonnistuminen 1800-luvun novellien mestarin ainoa romaani on hengellinen teos

kirjat

E

dgar Allan Poen ainoa romaani on pätevä peruste sille, miksi Poe on jäänyt historiaan nimenomaan novellin mestarina.

Arthur Gordon Pymin selonteko on rakenteellisesti sekava. Teksti vetää kohdittain tehokkaasti kuin Poen vastustamattomasti rytmitetyt novellitkin. Ongelma on hahmottaa hyvinkin erityylisistä osioista muodostuva kokonaisuus.

Pym, tarinan kertoja, kulkee merimatkalla läpi tunnetun maailman, aina sen rajoille asti. Raja on 1800-luvun alussa vielä myyttistä painoa kantanut Etelänapamanner.

Lukija saa navigoida läpi morbidien ruumislaivakuvausten ja nälkäisen kannibalismin. Siitä kurssi otetaan rationaalisesti esitettyyn kuvaukseen lintujen pesimistavoista ja rantaudutaan lopulta 1800-luvun rodullisia stereotypioita ja alkeellista antropologista silmää osoittavaan kulttuurien kohtaamiseen.

Genrejä surutta sekoittava, useassa vaiheessa kirjoitettu teksti oli 1950-luvulle asti unohduksissa. Kiinnostus heräsi, kun ymmärrettiin että

Selonteko kertoi itse asiassa paljon Poesta ja auttoi ymmärtämään hänen tuotantoaan.

On erittäin hyvä, että esimerkillistä käännöstyötä Poen koottujen novellien kanssa tehnyt

Jaana Kapari-Jatta on nyt kääntänyt tämän erikoisen kirjan suomeksi.

Selonteossa on omaa pirullista viehättystään. Poen yritys kirjoittaa romaani on kiinnostava epäonnistuessaankin. Se on ehkä jopa paljaampi kuva siitä, miten Poe maailman näki, kuin hänen taiturillisesti punomansa novellit.

Selonteossa Poen punos purkaantuu, ja hän tuntuu paljastavan jotain enemmän.

Mikä se paljastus on? Toisin sanoen, mihin Arthur Gordon Pymin matka halki maailman lopulta johtaa? Mikä on tämän oudon, valtavien kärsimysten määrittämän vaelluksen lopullinen tarkoitus?

Itse luen tätä matkakertomusta sielunmatkana.

Selonteko on hengellinen teos. Kuten suomentaja Kapari-Jatta huomauttaa jälkisanoissaan, ei ole varmasti yhteensattuma että Arthur Gordon Pym on hyvin samantapainen nimi kuin Edgar Allan Poe.

Tietysti meidän on helppo tehdä virhetulkintoja 150 vuotta vanhasta tekstistä ja sen tekijästä. Esimerkiksi - Poen teoksissa toistuvasti haudataan ihmisiä elävältä. Voisimme tehdä heppoisia psykologisia johtopäätöksiä ja unohtaa sen kylmän tosiseikan, että 1800-luvulla oikeasti vahingossa haudattiin ihmisiä elävältä.

Mutta toisaalta,

Selonteossakin on eräänlainen elävältä hautaamistapahtuma, ja selkeästi sen tarkoitus on viedä kertojaraukka tilanteeseen, jossa hän saa houreisia, ehkä hurmioituneitakin näkyjä.

Tässä näkyy miten Poen groteskius ei ole eksploitaatiota. Poen ja 1800-luvun synkkien romantikkojen perimmäinen kiinnostuksen kohde ei ollut rappio ja groteski pelottelu, vaan ylevän tavoittelemisen ja sen tavoittamattomuuden solmun maalaaminen.

Selonteko näyttäytyy vulgaarina, jos sen politisoi. Sitä kannattaa lukea ajattomuuden näkökulmasta. Valkoisen ja mustan symboliikan voi ymmärtää metafyysisesti, päättäen olla menemättä etelävaltioissa monta vuosikymmentä ennen sisällissotaa kirjoittaneen herrasmiehen rotuopillisiin näkemyksiin.

Kirjallisen ilmaisun tasolla

Selontekoa on luettu yleensä kahdella tavalla.

Kriittisille lukijoille se on näyte siitä, että Poe ei osaa kirjoittaa romaaneja, että hänen kirjallinen voimansa on novellin tiiviissä vääjäämättömyydessä ja intensiivisessä tunnelmassa.

Selonteon puolustajat sanovat, että Poe ei edes yrittänyt kirjoittaa perinteistä romaania.

Luulen, että molemmat ovat oikeassa. Poe tiesi vahvuutensa ja tarttuessaan romaanin muotoon hän heti alusta lähti tekemään jotain muuta.

Mutta kokeilu epäonnistui. Kaksi vuotta

Selonteon julkaisemisen jälkeen Poe kuvailee sitä "hyvin hölmöksi kirjaksi" kirjeessään

William H. Burtonille, joka haukkui teoksen arviossaan.

Hölmöys ei estänyt teosta inspiroimasta muita kirjailijoita.

Jules Verne, tieteiskirjallisuuden kummisetä, sekä

H. P. Lovecraft, kosmisen kauhun isoisä, molemmat kirjoittivat eräänlaiset jatko-osat

Arthur Gordon Pymin selonteolle.

Jussi Ahlroth

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi