Eeva Joenpellon elämäkerta sievistelee

Tiina Mahlamäen teos antaa kirjailijasta hänen itsensä tahtoman kuvan.

Eeva Joenpellon elämäkerran kirjoittaja Tiina Mahlamäki on uskontotieteilijä ja naistutkimuksen edustaja. Väitöskirjassaan hän tarkasteli Joenpellon Lohja-sarjaa "sukupuolittuneen kansalaisuuden" kuvauksena. Hänen mukaansa romaani "tuottaa sukupuolta".

Vähän ennen väitöskirjan valmistumista Mahlamäki kävi Lohjalla tutustumassa Joenpellon teosten maaperään. Ihmetys ja ihastus valtasivat hänet. Aukeni aivan uusi tapa lukea, kun hän näki teokset suhteessa konkreettiseen yhteisöön.

Matka tuotti elämäkerran virikkeet. Kun Joenpelto oli vahvojen naisten ja lempeiden miesten kuvaaja, naistutkimusta ei paljonkaan tarvittu, sanoihan Joenpelto itsekin olevansa kompastuskivi feminismin tiellä.

Työnsä pääasiallisen aineiston Mahlamäki löysi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistosta. Joenpellon kirjallisen jäämistön lisäksi siellä on kirjailijahaastatteluja, joista laajin, Panu Rajalan tekemä, on yli 300 sivun mittainen.

Tähän aineistoon Mahlamäki tuntuu juuttuneen. Hän tietää, että haastatteluissa Joenpelto rakensi kaiken aikaa itselleen suotuista julkisivua, mutta tyytyy siihen etsimättä kovinkaan aktiivisesti eriäviä mielipiteitä.

Joenpellon miessuhteiden osalta muunlainen menettely olisikin ollut vaikeaa, koska hänen aviomiehensä vuoteen 1975, kustantaja Jarl Hellemann, kieltäytyi haastattelusta.

Kuitenkin Mahlamäen yleinen varovaisuus tuntuu kiusalliselta. Joenpellon muista miehistä mainitaan nimeltä luontokirjailija Reino Kalliola. Muut jäävät anonyymeiksi: "suomenruotsalainen herra", "sähköliikkeen omistava insinööri", "ravihevosten kasvattaja".

"Olenkin pyrkinyt arkaluonteisia asioita käsitellessäni noudattamaan sitä julkisuuden tasoa, jonka Joenpelto itse on asettanut", Mahlamäki kirjoittaa. Siis: kirjailija itse saa äänensä kuuluville, elämäkerran tekijä säestää kuin kanteletta näppäillen.

Ehkä tuntuvinta Mahlamäen sievistely on hänen kuvatessaan kirjailijan suhdetta kustantajaan, joka ei hänen mukaansa kerro yksityiskohtia kirjailijoiden edesottamuksista. Siksi on "tyydyttävä muutamiin kustantajien pidättyvän kunnioittaviin huomautuksiin", hän kirjoittaa.

Joenpellon kustantajan Hannu Tarmion muistelmateos Hurmio vai turmio on lähdeluettelossa. Mahlamäki ei kuitenkaan ole osannut tai halunnut lukea sen Joenpelto-jaksoa.

Tarmion pirullisen sapekas farssi kuvaa yksityiskohtaisesti, miten menestyskirjailija osaa hyppyyttää kustantajan väkeä alimmista ylimpiin aivan sietämättömällä tavalla.

Mahlamäen kirja tarjoaa kokonaiskuvan Joenpellon uljaasta ja voitollisesta urasta, kenties sellaisena kuin kirjailija itse olisi sen halunnut.

Voi olisiko? Joenpelto oli pohjimmiltaan suora ja totuudellinen ihminen.

Yliopistosta tullut Mahlamäki ei tunne sitä ammatillista todellisuutta, jossa kirjailija toimi. Joenpelto ansaitsee vielä sellaisen elämäkerran, joka sijoittaa hänen työnsä aatehistorian ja politiikan kenttään samoin kuin kustannustoiminnan ja taidepolitiikan kokonaisuuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi