Elämä äärimmäisen kysymyksen kanssa

A. W. Yrjänän päiväkirja ahdistaa ja haastaa

Suomen parasta rocklyriikkaa 1990-luvun alusta lähtien kirjoittanut A.W. Yrjänä on kasvanut 2000-luvulla myös hyväksi runoilijaksi. Vuodet 1995-2008 niputtava päiväkirja luo kuvan levottomasta miehestä, joka etsii merkitystä merkityksettömyydelle omistautuneesta maailmasta.

Yrjänän varhainen laulu Pyydä mahdotonta esitti haasteen: "tee äärimmäinen kysymys / tee se joka päivä". Päiväkirjan perusteella Yrjänän oma kysymys liittyy siihen, mihin elämä tulisi käyttää, miten edistää hyvyyttä ja mihin uskaltaisi sydämestään kiinnittyä.

Kysymyksiä ei pääse pakoon, jos pitää silmät auki. "Välinpitämättömyys on pahuutta. Mutta mille alueelle rajata välittämisensä kun koko maailman epäkohtien kuvat tulvehtivat tajunnassa koko ajan", hän kirjoittaa.

Rock ei ole kirjassa erityisen tärkeä aihe, ja tekstin rönsyily tarjoaa aineksia moneen. Freudilainen lukija voisi laatia Yrjänän unien väkivalta- ja seksikuvastosta vähintään gradun.

Taiteilijuutta karsastava lukija voisi puolestaan todeta, että kirjoittaja käyttää ihmeen paljon energiaa luodakseen olosuhteita, joiden ratkomiseen pitää käyttää lisää energiaa. Tällainen kitka lienee luovan työn kannalta tärkeää etenkin, jos uskoo sen olevan tärkeää.

Yrjänä on myös niin suorasanainen, että jos hän olisi lööppijulkkis, hänen kuvansa paistaisi iltapäivälehdissä perinteiset kolme päivää. Teos ei ole pahansuopa, mutta on selvää, että ihmis- ja tilannetulkinnoista on muitakin näkemyksiä.

Viinanjuonnin tärkeys kummastuttaa, aivan kuten mieskirjailijoidemme päiväkirjoissa Mauri Sariolasta aina Jari Tervoon, Veikko Huovinen poislukien. Ryyppääminen tuntuu elämän samanaikaiselta tuhlaamiselta ja pakenemiselta.

Yrjänä tosin näkee ilmiön osaksi elämän yleistä tyhjyyttä, josta hänen ahdistuksensakin kumpuaa. Ryyppääminen on "sukupolveni lausunto elämää ja yhteiskuntaa kohtaan. Puristakaa meidät toimiston ajalla kuiviin, niin me juomme itsemme stressihelvettiin".

Tämän tyhjyyden kanssa kamppailu on päiväkirjan kiintoisin ja palkitsevin taso.

Yhtäällä on maamerkkejä, järjen ja sydämen puhuttelijoita: Erich Auerbach, Harold Bloom, Gurdjieff, Buddha, nykyfysiikka, tähtitiede, runous, musiikki.

Toisaalta on latteuksien maailma, joka näkee tekemisillä arvoa vain sikäli kuin ne tuottavat taloudellista hyötyä. Tästä ristiriidasta syntyvä masennus on etenkin kirjan alkupuolella syvä.

Ristiriita kulminoituu Jari Sarasvuon väitteeseen, että Yrjänän edustama CMX-yhtye on malliesimerkki siitä, miten tunnettuus voidaan jättää hyödyntämättä. Yrjänälle Sarasvuon asenne on hulluutta, kulttuurin ja ihmisyyden kutistamista sirkuspelleilyksi.

Yrjänän mukaan sama julkisuus- ja talouskeskeinen perspektiivi on saanut niin suuren ylivallan, että muiden olemassaoloa tuskin tunnustetaan.

Tuloksena on voittajien ja häviäjien maailma, jonka perusilmiöitä ovat työhön uupuminen, stressi, pelko, yksinäisyys, masennus ja aggressio.

"Nyt meillä ei ole esikuvia, ei edes minkäänlaista johtajaa. Ei edes keskustelukumppania. Jokainen on yksin päätteensä kanssa. Arki on ikävä kivi jolla seistä peläten ympäri virtaavaa vettä."

Tyhjyyden syömää ihmistä ei mikään estä tekemästä äärimmäisiä väkivallantekoja. Yrjänä tuumaileekin, että nykyhetken Suomesta voisi piirtää kuvan kirjoittamalla romaanin Petri Gerdtistä.

Yrjänälle Suomesta on tullut pikkutuhmien insinöörien omistama maa, "eikä heillä ole mitään tarjottavaa lapsilleen, jotka käyvät tappamaan vanhempiaan".

Toisia perspektiivejä, toisenlaista ihmiskuvaa ja humaanimpia elämän lähtökohtia hakeva Yrjänä törmää toistuvasti samaan ongelmaan: ei ole mitään mikä kokoaisi näitä asioita miettivät ihmiset yhteen. Ihanteita ja hyviä tekoja on, mutta ne ovat pieniä eikä niillä ole yhteistä suuntaa.

"Tietysti hyvyys on suunta sinällään, Platonin mukaan jopa se ainoa, mutta kupillinen riisiä ja puhtaat siteet ei taida olla ihan sitä mitä hän tarkoitti."

Ristiriitainen, paikoin tavattoman synkkä ja ylimielinenkin päiväkirja nostaa nämä aiheet esiin, ja siinä on teoksen suurin ansio. Se on pitkä puheenvuoro moneen keskusteluun, joita Suomessa ei juuri käydä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi