Eläimet kantavat allegorian taakkoja

Pauliina Haasjoen uuden kokoelman runot haparoivat ja lopulta avartuvat.

Alku jättää kylmäksi, jatko taasen innostaa. Pauliina Haasjoen uusi kokoelma Pääskynen ja lepakko tuntuu aluksi haparoivan.

Lauseet jäävät usein irralleen, viitataan moneen suuntaan, ja ote maailmaan on vieraannutettu kovin etäiseksi.

On mielen sisäistä lentoa ja kovasti konditionaalia. Mutta puolivälin paikkeilla runot yhtäkkiä avartuvat. Ulkosaaren maisemat tarjoavat alustan, joka pitää kuvastoa ja aiheita kasassa. Ja sitten tulee kovakuoriaiselle osoitettu runo, jossa pienestä edetään suureen, viitataan vaivihkaa ikuisesti kiveään vierittävään Sisyfokseen.

Näkymä sen kun laajenee: "Et sinä muuta halua kuin pyörittää auringon maapallon taakse / ja sitten maapallon pois. / Kävellessäsi hitaasti pyörität maapalloa jokaisella jalallasi. / Kävelen pois mutta maa allani pyörii."

Välillä tuntuu, että nykyään runoilijan pitää kirjoittaa mahdollisimman paljon arvoituksia, ottaa etäisyyttä välittömään kokemukseen. Ettei vain kukaan erehtyisi arvelemaan, että ollaan tosissaan ja ettei ymmärretä leikkiä kielellä.

Juuri sellainen näytöntarve vaivaa Haasjoen kokoelmaa joiltain osin, ei sentään kokonaan. Kirja on epätasainen, mutta se kääntyy voitoksi, koska mukana on paljon runoja, joiden ilmaisuvoima pyyhkii pois kysymykset kirjoittamisen lähtökohdista. Silloin ei ole väliä, lähteekö liikkeelle runosta vai maiseman lumosta.

Luonto ja kulttuuri sekoittuvat taatusti tässäkin kokoelmassa: "Minä sanon sinulle että sukeltamalla ruokaa etsivä apina näyttää siltä / kuin soittaisi elektronisilla laitteilla." Tässä runossa nimeltään Leikki, karkelo, vauhti totuttujen kokemistapojen purkaminen kiihtyy pyörteiseksi vuoropuheluksi, jossa hassutellaan kunnolla, mutta lausutaan myös vakavia: "anoin sinulle että eläimet kokevat täydellisen muodonvaihdoksen / saavat suotta kantaa allegorian taakkoja."

Paljon on puhetta lapsuudesta, siitä miten on irtauduttu lapsen tavasta kokea. Samalla kaivataan takaisin, eikä pelkästään takaisinpäin, vaan yritetään järjestää sattumanvaraista maailmaa. Ja kokoelma harjoittaa ansiokkaasti tätä runoilijan peritehtävää. Haasjoki poimii tarkasti jo luontoon piilevää oikullisuutta.

Eikä silloin tarvitsisi turvautua niin suuriin sanoihin kuin "olemisen reuna".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi