Elämä on suuri keskitysleiri

"Auschwitzia eivät tunne edes ne, jotka olivat siellä", kirjoittaa vuoden 2002 kirjallisuuden nobelisti, unkarinjuutalainen Imre Kertész romaanissaan Lopetus.

Vaikka ei olisi lukenut Kertészin romaanisarjan muita osia, Kohtalottomuus, Kaddish syntymättömälle lapselle ja Tappio, nobelinjälkeisenä vuonna julkaistun Lopetus -romaanin voi lukea itsenäisenä päätösosana.

Tai kuka tietää, vaikka Kertész (s. 1929) kirjoittaisi parhaillaan sarjaansa uutta loppua. Mies, joka 14-vuotiaana joutui Auschwitziin ja Buchenwaldiin, koki vapauden ja vainon kotimaassaan, muutti perustraumansa taiteeksi, voi hyvinkin loihtia lisää uusia mestariteoksia. Lopetus ei kerro keskitysleirien kauhuista, vaan meistä, jotka jäimme henkiin, meistä, jotka emme pysty käsittämään holokaustia. Ja heistä, jotka sulkevat silmänsä ympärillä olevista moderneista diktatuureista.

Lopetus on niin vaikuttava romaani, ettei siitä oikeastaan voi kirjoittaa. Lukekaa itse ja miettikää miten tehdä maailmasta humaanimpi.

Romaani kertoo kulttikirjailija B:n itsemurhan jälkeisestä ajasta Unkaria muistuttavassa maassa kommunistivallan rapautuessa. Kirjan päähenkilö, kustannustoimittaja Keserü etsii epätoivoisesti ystävänsä jäämistöstä romaanikäsikirjoitusta, josta selviäisi B:n yllättävä itsemurha.

Miksi Auschwitzissa keväällä 1944 syntynyt kirjailija päätti ottaa tappavan annoksen morfiinia juuri vapauden kynnyksellä? Lopetus on silkkaa eksistentialismia, ihmisen pahuuden ja hyvyyden käsittämättömyyttä.

Tyypillinen toimittaja, ylemmyydentuntoinen älykkö, Keserü, löytää B:n nurkista käsinkirjoitettuja liuskoja: "On helppo kuolla / kun elämä on suuri keskitysleiri .... täällä opin, että kapinallisinta on / SÄILYÄ HENGISSÄ."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi