Elisa vaihtaa vaatteita, terapeutti huonetta

Voiko mikään ongelma, umpihulluutta lukuun ottamatta, olla seitsemän vuoden kokoinen?

Psykiatri Juhani Mattilan kirjoittama Uupunut nainen kiehtoo ja tuskastuttaa. Noin joka toisella sivulla suuttuu: nytkö huomasit, ihanko totta. Mutta jokin, epäily tai aavistus, kehottaa jatkamaan.

Uupunut nainen on Elisa, 46-vuotias virkanainen. Kaunispiirteiset kasvot ja kohtelias käytös kätkevät syvän masennuksen. Hän on eronnut, poika on parikymppinen ja vaikeuksissa oman mielenterveytensä kanssa.

Terapia alkaa. Elisa kertoo olevansa työpaikallaan se, jolle työt kasautuvat ja jolle muut purkavat huoliaan. Elisa on vastuuntuntoinen ja kiltti. Hänen poikansa oli alkanut muuttua ammattikoulun loputtua: poika keskusteli Platonin kanssa siivottomassa huoneessa ja oli hakannut Elisan ja tyttöystävänsä.

Terapia etenee hitaasti. Elisa ei ole todella läsnä. Hän tuntuu vain yrittävän aavistaa, mitä terapeutti toivoo hänen sanovan. Terapeutti ihmettelee, miettii ja tuskastuu. Kuluu vuosi, sitten toinen.

Myös lukija alkaa kiusaantua. Ei kai tuo nyt noin vaikeaa voi olla? Puhuisivat suoraan, tai menisi Elisa kahlaamaan aaltoihin tai vaikka benjihyppäämään.

Terapia ajautuu kriisiin. Mies epäilee kykyään ja motivaatiotaan. Hän pohtii vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Hän muistelee metodeja ja koulukuntia. Pitäisikö olla aktiivisempi, vuorovaikutteisempi, tulla vastaan, paljastaa jotain itsestään?

Mieslukijaa raivostuttaa. Jos nyhverö terapeutti vielä kerrankin kirjoittaa, että tunti tunnin jälkeen Elisa pysyy kuoressaan todeten, että olen tällainen, niin tämä kirja lentää nurkkaan.

Hyvä on, terapia ei ole mikä tahansa keskustelu... Mutta kuitenkin: miksi Elisa saa puhua niin tyhjää!

Sitten edetään vähän vauhdikkaammin. Elisan poika voi paremmin. Elisa uskaltaa sanoa ei työpaikallaan. Hän alkaa pukeutua paremmin, naisellisemmin, ja ei käyttäydy edes terapiassa täysin ennalta arvattavasti. Käy ilmi, että hänellä on ollut aktiivista seksielämääkin.

Voimakkaat tunteet terapeuttia kohtaan käsitellään. Ulospääsyksi osoittautunut unista puhuminen kehittyy roolileikiksi. Elisan sisälle kapseloitunut, myötätuntoa janoava hauras tyttö kääntyilee kohdussaan. Myös terapeutti näkee unen Elisasta.

Eteneminen on sahalaitaa, jossa sahan piikin kasvavat, toteaa terapeutti. Elisa ostaa uusia vaatteita, ja terapeutti pelkää hänen putoavan prinsessarooliin. Mutta lopulta terapeutti toteaa, että vaikka Elisan ristiriidat eivät ole ratkenneet, niin joku merkittävä askel tunteiden suuntaan on otettu.

On kulunut seitsemän vuotta. Terapeutti saa työhuoneen, jonka hän voi remontoida mieleisekseen.

Tässäkö kaikki, suuri muutos, jota terapeutti ei aavistanut? Mieslukija olisi päässyt Elisan kanssa pitemmälle muutaman vuorokauden Prahan-matkalla. Elisan terapiassa seksistä puhutaan joskus vuonna kolme ja hauras pikkutyttö löytyy kuudentena.

Elisan ongelma ei tunnu seitsemän vuoden kokoiselta. Mikään ongelma umpihulluutta lukuun ottamatta ei voi olla sellainen.

Mutta sitten mieslukija muistaa isänsä, alkoholin ja muutaman parisuhteen.

Juhani Mattila on kirjoittanut kirjan, joka vaikuttaa ja johon suhtautuu kuin terapiaan.

Pitkiin terapioihin kriittisesti asennoituvat katsonevat Elisan tarinan todistavan kantansa. Toiset kokevat juuri päinvastoin. Kaikkien aivot ja useimpien tunteetkin pyörähtänevät muutaman kierroksen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi