Ennen pyhimykseksi tuloa oli mies

Puhua Martin Luther King osasi, vaan ei neuvotella eikä juonitella

Kun Martin Luther King Jr. makasi ammuttuna memphisiläisen motellin parvekkeen lattialla huhtikuun iltana 1968, pastori Samuel Kyles otti ruttaantuneen savukeaskin hänen kädestään, sillä King ei polttanut julkisesti.

Tästä alkoi Kingin muuttuminen pyhimykseksi. Kansalaisoikeustaistelijasta tuli vuosien saatossa virallinen marttyyri, jonka mukaan on Yhdysvalloissa nimetty kansallinen lomapäivä ja satoja katuja.

Kuten myytit usein, myös Kingin myytti muistaa miehen suositumpana, yksiviivaisempana ja epäpoliittisempana kuin hän oikeasti oli.

Historialliseen Martin Luther Kingiin voi tutustua Marshall Fradyn erinomaisessa lyhytelämäkerrassa. Koska Kingin julkinen ura kesti vain neljätoista vuotta, Frady ehtii kuvata sen nousut ja laskut kahdellasadalla sivulla.

Marshall Frady (1940-2004), elävästi kirjoittava politiikan toimittaja, muistelee lyhyttä tapaamista Floridassa 1964:

"King oli lyhyt, tanakka mies, joka uhkui väkinäistä ja väsymätöntä arvokkuutta papillisen hillityissä puvuissaan. Pyöreät kasvot olivat asfaltinmustat, lempeä katse lähes itämaisen tyyni ja suorastaan porvarillisen levollinen."

King syntyi tammikuussa 1929 keskiluokkaiseen atlantalaisperheeseen, kovaäänisen ja miehekkään pastorin pojaksi. Isä halusi pojastaan papin eikä aktivistia. MLK opiskelikin teologiaa tohtoriksi saakka ja sai pastorin viran Alabaman Montgomerystä. Saarnaaminen hioi puhelahjat taisteluvalmiuteen.

Julkinen ura alkoi Montgomeryn bussiboikotista vuonna 1955, siitä jossa siro ja kohtelias ompelijatar Rosa Parks kieltäytyi antamasta istumapaikkaansa valkoiselle matkustajalle. 26-vuotias King valittiin boikottikampanjan johtoon, ja äkkiä nuoresta miehestä tuli kansallinen kuuluisuus.

Seurasi enemmän ja vähemmän onnistuneita kampanjoita ympäri etelää. Tärkeä läpimurto saavutettiin Alabaman Birminghamissa vuonna 1963.

Kun boikotit, mielenosoitukset sekä Kingin joutuminen lyhyeksi aikaa vankilaan eivät tuottaneet tulosta, liikkeen strategi James Bevel sai neronleimauksen: lähetetään 6-16-vuotiaita lapsia osoittamaan mieltään kaupungin kaduille. King epäröi, mutta suostui kuitenkin.

Poliisin hermo ei pitänyt. Seuraavana päivänä kuvat mustista lapsista paloletkujen ja schäferien armoilla herättivät tyrmistystä kaikkialla Yhdysvalloissa.

Niin pitikin käydä. Birmingham oli valittu kampanjointipaikaksi muun muassa siksi että kaupungin poliisipäällikkö Eugene "Bull" Connor tiedettiin kuumapäiseksi ja raa'aksi rasistiksi. Ovelampien vastustajien kanssa liikkeen kävi huonommin. Mutta nyt päästiin iskemään median kautta amerikkalaisten omaantuntoon.

Frady kuvaa taitavasti juuri tätä kansalaisoikeusliikkeen improvisoivaa ja taktikoivaa puolta.

Montgomeryn bussiboikottikin oli lähellä nöyryyttävää murtumista, kunnes liittovaltion tuomioistuin yllättäen totesi bussien rotuerottelun perustuslain vastaiseksi. Se voitto ei tullut kaduilla vaan oikeussalissa.

Jopa Washingtonin puhe elokuulta 1963, kuuluisine I have a dream -riffeineen, perustui improvisointiin. Alun perin King oli kirjoittanut tylsemmän puheen, mutta alkoi vuoroa odotellessaan tuntea, että nyt tarvitaan jotain räväkämpää. Hän käytti vanhoja teemojaan, ja mahtipontinen lopputulos on puhetaidon historiaa.

Kun kansalaisoikeuslait oli lopulta säädetty koko maahan, King ryhtyi ajamaan mustien taloudellisen aseman kohentamista.

Vuonna 1964 saadun rauhan Nobelin jälkeen Kingin ura meni kuitenkin kovaa vauhtia alamäkeä. Nuoret Black Power -liikkeen aktivistit halveksivat kompromissihakuista Kingiä.

Frady herättää kirjassaan onnistuneesti eloon 1950- ja 1960-luvun väkivaltaisen, kuuman etelän. Hän muistuttaa, että etelävaltiot rotuerottelukäytäntöineen muistuttivat enemmän Etelä-Afrikkaa kuin Yhdysvaltojen muita osavaltioita.

King eli jatkuvassa kuolemanvaarassa, ja ahdistusta lisäsi epäilemättä se, että FBI:n johtaja J. Edgar Hoover vihasi ja vainosi Kingiä. Vaaran läsnäololla selitetään yleensä myös perheellisen pastorin lukuisia naisjuttuja. "Naiminen vähentää ahdistusta", kuului Kingin oma analyysi.

Tiedämme Kingin yksityiselämästä niin paljon siksikin, että Hoover sai oikeusministeri Robert F. Kennedylta luvan hänen salakuuntelemiseensa.

Martin Luther King Jr. ei ollut kovin hyvä organisoimaan, neuvottelemaan, budjetoimaan eikä juonittelemaan. Hänen suuri roolinsa oli pitää elähdyttäviä puheita, painottaa väkivallattomuutta ja symboloida afrikkalaisamerikkalaista kansalaisrohkeutta.

Vuonna 2009 Yhdysvaltojen presidentti on viimein musta. Kingiä vaaleampi, älykkäämpi, ja viileämpi Barack Obama ei voinut esiintyä vaaliväittelyissä liian hyökkäävästi, koska amerikkalaisten uskottiin kavahtavan vihaista mustaa miestä. Hän myös ilmoitti aikovansa lopettaa tupakanpolton. Yhdysvallat haluaa mustat johtajansa edelleen sovinnollisina ja savuttomina.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi