Ennen rillumareitä tuli ruumiita

Nuori Reino Helismaa urakoi jännityskertomuksia lukuisilla salanimillä

  Populaariviihteen monitaiturin Reino Helismaan (1913-65) ura laulujen ja laulutekstien, elokuvakäsikirjoitusten ja radiohupailujen tekijänä on tullut suomalaisille tutuksi. Yksi puoli hänen tuotannostaan on kuitenkin jäänyt lähes unohduksiin: Helismaa ehti nuorena miehenä kirjoittaa salanimillä myös lakonisia, kovaotteisia rikoskertomuksia.

Vuosina 1936-41 Helismaa laati yli sata kertomusta kotimaisiin jännityslukemistoihin, muun muassa Iskuun, Yllätyslukemistoon ja Seikkailukertomuksia-lehteen.

Yleisen tavan mukaisesti hän teki tekstinsä salanimillä, sellaisilla kuin Masa Palo, Rudi Halla, Jyri Purje, Eemil Arsa ja Osmo Kosta.

Lehdet, joissa tarinat julkaistiin, ovat lakanneet ilmestymästä jo vuosikymmeniä sitten, ja niiden vanhat numerot ovat keräilyharvinaisuuksia.

Helismaan novelleja

ei liioin ole - paria poikkeusta lukuun ottamatta - julkaistu uudelleen.

Niinpä äärimmäisen harva on päässyt tutustumaan Helismaan kertomuksiin, puhumattakaan että olisi tiennyt niiden olleen lähtöisin Helismaan kynästä.

Kioskijännityksen ekspertti Juri Nummelin on nyt tehnyt ansiokasta kulttuurityötä kaivamalla lähinnä Iskusta ja Yllätyslukemistosta esiin reilut 20 kertomusta valikoimaksi . . . ja reikärauta-Brown . Miltei kaikki ovat Rudi Hallan ja Masa Palon käsialaa.

Kuten Nummelin huomauttaa alkusanoissaan nämä yli 60 vuotta vanhat kertomukset ovat melko kaukana niistä piirteistä, jotka totuttiin myöhemmin liittämään Helismaan tuotantoon.

Rehvakas

rillumarei-henki ja toisaalta suomalaiskansallinen kaiho ovat vähissä. Sen sijaan 1920-30-luvun amerikkalaisen pulp-jännityksen kaavat olivat Helismaalla hyvin hallussa.

Helismaa opetteli konelatojan ammatin 1930-luvun puolivälissä Lahdessa enonsa August Kanervan omistamassa kirjapainossa, jossa julkaistiin muun muassa Isku-lehteä.

Lehden palstoille

napattujen käännösnovellien kautta hän perehtyi amerikkalaisiin kovaksikeitettyihin kertomuksiin ja pystyi nopeasti omaksumaan lajille ominaiset sävyt, aiheet ja juonirakenteet myös omiin tarinoihinsa.

Novellit ovat suoraviivaisia ja välillä vähän kirveellä veistettyjä, mutta teksti kulkee, ja kaikenlaiset turhat rönsyt ja koristeet ovat poissa.

Joissakin tarinoissa Helismaan tyylilaji on yllättävänkin kolea, ja sumeilematon väkivalta heilahtaa sadismin puolelle.

Juri Nummelinin

arvion mukaan kyse ei ole kansantaiteilijan synkästä puolesta, vaan yksinkertaisesti "välineen haltuunotosta niillä keinoilla, jotka silloin tuntuivat ajankohtaisilta".

"Helismaata kannattaa jopa ihailla kirjoittajana, joka Suomessa yhtenä ensimmäisistä ymmärsi, mitä Amerikassa 1930-luvulla tapahtui", Nummelin ylistää.

Suuri osa

kirjan rikostarinoista tapahtuu Yhdysvaltojen maaperällä, mutta Helismaa sijoittaa seikkailujuonia runsaasti myös muualle - Jangtse-joelle keskelle Kiinan ja Japanin sotaa, Vera Cruzin liepeille Meksikon vallankumouksen aikoihin, Skotlantiin, Kanadan erämaille.

Novellissa Murhenäytelmä oli tulossa kolme miestä pakenee onnistuneen ryöstön jälkeen Johannesburgin timanttikentiltä: Helismaa saa aikaan mustan, tehokkaan tarinan, jossa ahneus ajaa miehet toisiaan vastaan ja lopulta tuhoon hiukan kuin B. Travenin Sierra Madren aarteessa .

Kotimaan maisemissa liikutaan vain parissa novellissa, mutta lisäksi suomalaisia vilahtelee parissa Amerikan mantereen urheilukertomuksessa. Nyrkit ja järki sijoittuu korruptoituneisiin ammattinyrkkeilypiireihin USA:ssa ja Kanadassa.

Väkivahva Mikko Hokka kärsii ensin oikeusmurhan gangsterien ja vedonlyöjien järjestelemässä ottelussa, mutta onnistuu juonittelemaan itselleen uusintaottelun ja voiton.

Laukaus katsomosta siirtää samantyyppisen kuvion New Yorkiin kolmen päivän kilpa-ajoihin, joissa gangsterien hallitsema talli yrittää kaikin keinoin estää huimapäisen ennakkosuosikin Lauri Järven eli "Hullu-Jarvisin" voiton. Sanomattakin on selvää, että neuvokas suomalainen vetää lopulta pitemmän korren.

Novellien asetelmat ovat useimmiten mustavalkoisia: hyvät sankarit koettavat torjua pahojen ja sadististen rikollisten juonia parhaansa mukaan. Yleensä he onnistuvatkin, mutta silti sävy saattaa olla kyyninen ja tyly.

Oman alaryhmänsä muodostavat kertomukset, joissa sankarit elävät vain kostaakseen rakkaimpiensa kuoleman tai muun hirvittävän kohtalon. Säälimättömät kostajat odottavat tarvittaessa tilaisuuttaan vuosikausia.

Nopeatahtisessa

lehtisenttarin työssään Helismaa kierrätti jonkin verran samoja ideoita eri kertomuksissa, mikä näkyy myös tässä kokoelmassa. Esimerkiksi murhatarinat Sumugolfia sekä Dynamiittia ja vanha kaivo sisältävät aivan samanlaisen hirtehisen loppuratkaisun, jota ei ole toki tässä syytä paljastaa.

Yksi Helismaan novellien tavaramerkki ovat juuri ironiset, usein varsin näppärät loppuhuipennukset, joissa tilanne kääntyy päälaelleen: pelastus osoittautuu tuhoksi, voitto tappioksi, mutta myös katastrofi voitoksi.

Keijo Kettunen

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi