Esseistiikka anaalivaiheessa

Turo Kuninkaan lause lentää kuin parhaalla myyntimiehellä

Kun tekijän nimi on ristiriidan riemuvoitto, Turo Kuningas, eikä kustantaja kerro muuta kuin syntymävuoden (1974) sekä sen, että Työkalupakki on esikoisteos, kriitikko epäilee vedätystä.

Teoksen luettuaan arvelee, että kirjoittaja voisi olla 41-vuotias perheenisä ja mainosnero, joka viihtyy huonosti kummassakin roolissa, kuten keskivertokeski-ikäisen miehen elämäntunteen taudinkuvaan kuuluu, ja ivaa nimimerkin suojasta itseään, kaltaisiaan sekä kaikkia muita tylsistyneitä, joille pornokin on vain kaunis muisto. Pikkuisen voi innostua korkeintaan takavuosien jääkiekosta.

Luulo on väärä.

Imagelle kiitos. Lehti jututtaa lokakuun numerossaan lyhyesti pakkaamisen linjatyömiestä, joka harrasti nuorempana bänditouhuja ja humanistiopintoja. Valokuvaankin hänet on saatu, vaikka – siis oikeasti – 34-vuotias mies empii esillä oloa. Vaan vähät tekijästä, teos ratkaisee.

Myös sitä kustantaja varoo määrittelemästä. Työkalupakilla on kyllä alaotsikko: Välineitä. Mutta mitähän se sitten tarkoittaa? Välineitä mihin?

Perustimpurin pakin vasarat, höylät ja ruuvimeisselit ovat nykyisin ihannekaluja, koska niitä ei tarvitse selitellä, ja niillä saa aikaiseksi.

Kuningas tarjoaa omassa pakissaan huvittumisen, riemun, ärsyyntymisen ja inhon välikappaleita. Niitä voisi kutsua myös esseiksi, pakinoiksi, kolumneiksi, pottuiluiksi, elämäntapa-analyyseiksi, muutamia novelleiksikin.

Tylsimmillään hän on toistaessaan stereotypioita esimerkiksi ranskalaisista, saksalaisista, savolaisista ja muista laumoista, eikä hän silloinkaan ole ihan tylsä, koska ilmaisu lentää kuin myyntimiehellä. Nämä tekstinsirpaleet katsovat kohteitaan etäältä, määrittävät ja rajaavat – ja ovat äkkiä naurahdettu tyhjiin.

Liki sukunimensä veroinen debytantti on pidemmissä ja pidemmälle kehitetyissä vedoissaan, joista paistaa vissiä kokemuksellista pohjaa.

Varsinkin Käteen vetämisestä pääsee suorasukaisuudellaan heti aihepiirin kotimaiseksi klassikoksi. Kovin vähän juuri tästä aiheesta on täällä kehdattu kilpailla.

Työkalupakki purkaa poikamaisia aiheita ja asenteita aikuisen analyyttisellä kielipelillä. Jälki naurattaa, jos on yhtään kallellaan alapäähuumoriin päin.

Varsinaisina esseistiikkamme kasvukärkinä Kun oikein hieno nainen käy paskalla -kehitelmän tapaisia, kaksinaismoralismia ivailevia välituntijuttuja tuskin voi pitää, vaikka lajityypin aihepiiri näin laajeneekin sitten Erno Paasilinnan päivien.

Aiemmin vain kioskikustantajat tuuttasivat ronskia naurujööttiä ja mahtitalot sivistystavaraa, mutta nyt mistä tahansa lahkeesta voi odottaa ihan mitä tahansa tavaraa. Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Kun Kuningas kirjoittaa ylemmän tason asioista, aihe on lippalakki.

Kaikella kunnioituksella. Erittelihän Marcel Proustkin muuatta leivosta yhden romaanisarjan verran. Eli: ei aihe sinällään miestä pahenna. Turo Kuningaskin saa paljon irti sinänsä mitättömästä kohteesta.

Mutta, hei kamoon, ketä kiinnostaa Pauli Hanhiniemen, Pate Mustajärven ja Martti Syrjän kuviteltu bermudankolmio? Ellei sitten ole ikänsä etsinyt nokkelaa koulukiusaa kovissa kansissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi