Friikeistä syntyi viisas esikoinen

Leena Parkkisen kirjassa ihmisyys tihentyy Euroopan nurjalla puolella

esikoiskirja

Ei, Leena Parkkinen ei kirjoita läheltä itseään eikä hahmottele vastausta kysymykseen, miten minusta tuli minä. Sinun jälkeesi, Max räjäyttää aloitusproosan totunnaisuudet.

Ei, Parkkinen ei sommittele stooriin vauhtia ja imua vaan jarruttelee, katkoo ja pysäyttää. Näkee, että romaania on tehty pitkään ja taustatöitä huolella.

Ei, hän ei ammenna taikuudesta, vaikka koko kehitelmä on ihmettä, jostain Günter Grassin Peltirummun outojen eläjien historiasirkuksen ja Christopher Isherwoodin Jäähyväiset Berliinille -romaanin amoraalisen kabareen tienoilta. Vaikkapa.

Mieleen nousevista suurista nimistä huolimatta Parkkinen ei ratsasta kenenkään hartioilla saati surffaile googlatun nippelitiedon pintavaahdossa. Hän liikkuu luontevasti maailmansotien välisen ajan pulan, vapaudenjanon, turmion ja tyylin sekoituksessa, jota tavataan nimittää dekadenssiksi.

Lopulta ajan äärimmäisyydet joutuivat väistymään uuden äärimmäisyyden tieltä, mutta fasismin nousu on jo eri juttu. Kaikupohjaa se kumminkin luo Parkkisen Euroopalle.

Helsinki on kyllä yksi romaanin keskeisistä näyttämöistä, mutta Saksa on sen henkinen koti ja painekattila. Sinun jälkeesi, Max kertoo siamilaisista kaksosista, joilla on yhteinen maksa mutta erilaiset elämäntavat ja aatokset. Max on ruumis ja Isaac sielu. Max vie paikkoihin ja parittelee, mutta Isaac kertoo mitä näkyy ja miltä tuntuu.

Usein päällimmäisenä on yksinäisyys ilman yksinoloa.

Kyljestä toisiinsa kiinnittyneiden veljesten vaellus alkaa, kun kasvattitäti myy heidät kiertävään sirkukseen. Kohtalo on julma, mutta ajan oloissa samalla jopa kadehdittava, kuten kerronta taustoittaa. Sinun jälkeesi, Max operoi heijastumien, varjojen ja lainavalon maailmassa. Yhtä totuutta ei ole kenestäkään, kun jo omissa suonissa virtaa myös vieras veri. Parkkinen konkretisoi toiseuden kokemuksen niin väkevästi kuin sen kai ylipäätään voi tehdä.

Katsomisen ja koskemisen maksullisilla areenoilla, takahuoneissa ja kujilla Max ja Isaac kohtaavat muita rujoja luonnon oikkuja ja voivat hengittää vapautuneesti. Toisaalta: palvotut valioyksilötkin sopivat seuraksi, koska "kauneus on myös epämuodostuma".

Kummajaisten tirkistelyn ja eksotiikassa retkeilyn sijaan Parkkinen tarjoaa tihentyneen inhimillisyyden sisäkuvia - ikään kuin jo kokeneen kirjoittajan varmuudella ja viisaudella. Häkellyttävä suoritus.

Tämä debyytti on historiallinen romaani siten, että se herättelee henkiin ammoisia miljöitä. Kuten Helsingin, jossa on vielä juutalaiskortteleita. Ydin on kuitenkin katseenalaisuuden ryöstäytymisessä ihmisarvon mittariksi: siis täysin tämänpäiväinen teema. Eloonjäämisen markkinoilla yksilö on sitä, miltä hän näyttää.

Taitavimmat ja kiehtovimmat kykenevät myymään itsensä kaikille, kuten Marlene Dietrichin hahmo elokuvassa Sininen enkeli, joka toistuu ikonin lailla Parkkisen maailmankamarin nurkissa.

Isaac, hieno haaveilija, näkee oman enkelinsä Iriksessä, joka "tekee ihmisille palveluksia" olemalla heille sitä mitä he haluavat hänen olevan - ja kadottaa tietysti vähitellen niin minuutensa kuin moraalinsakin. Hurmaava keveys muuttuu upottavaksi raskaudeksi ja kauneus matkalipuksi kadotukseen, samaan tapaan kuin samaa epookkia kuvanneella F. Scott Fitzgeraldilla.

Joten: Leena Parkkisen esikoisteos on tapaus. Parantamisen tai avartamisen varaa jää ainoastaan yhteiskunnalliseen sidostamiseen. Pelkkiä aavisteluja tomerampi kerros Eurooppamme yhteiskuntapolitiikkaa olisi tuonut lisää terää ja tarttumapintaa. Mutta varmaan myös ärhäkkyyttä, eikä huuto näytä olevan Parkkisen äänilaji.

Kieltämättä kovin monta pulskaa prostituoitua, alligaattorikaksosta, hyljenaista ja neuroottista pakkoliikejuhlijaa avaa ja peittää tarinaansa kylkimyyryodysseian varrella. Kun yksi tapaus on käytetty, siirrytään seuraavaan.

Max ottaa jokaiselta jotakin, Isaac puolestaan oppii. Esimerkiksi tämän: "Vain nöyryytyksen kautta pystyy hallitsemaan yleisöä." Se on kova läksy.

Vain Iris, rakkauden arvoitus, pysyy kuvioissa kannesta kanteen. Hän on autuus ja piina. Sinun jälkeesi, Max kulkee Euroopan nurjaa puolta ja näyttää, että ilman ristiriitoja ja järjenvastaisuutta tuskin on ihmisyyttäkään. Matka erilaisuuden hyväksymiseen jatkuu. Nyt voisi jo hoksata, että erilaisuus on ihan tavallista.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta. Korkeintaan 12 ehdokasta nimetään lokakuun lopussa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi