Friikkisirkus saapui kaupunkiin

Tuija Välipakan toinen runokokoelma törmäyttää yliluonnollisen arkipäiväiseen.

Tuija Välipakka (s. 1967) palaa runoon kahden proosateoksen päälle. Sirkus sopii aivan hyvin kuvastoksi surrealistisuutta tavoittelevaan kokoelmaan.

Unimaailmaan ei kuitenkaan jäädä: Klovnin pelko törmäyttää harkitusti ylitodellisen ja tuiki tavallisen. Kenties hieman kuluneestikin; ihmissuhde vertautuu harjoiteltuun esitykseen ja elämä ylipäänsä trapetsilentoon:

"Matka halki leijuvan areenan tai mielen / on sarja oikein osuneita ajoituksia, / kiinniottajalta toiselle jatkuva lento..."

Välipakka liikkuu sinänsä sujuvasti länsimaisen kulttuurivarannon friikkisirkuksessa.

Henkilöiksi haetaan niin Jeesus kuin vaikkapa Federico Fellinin La Strada -elokuvan (1954) päätähdet.

Lopulta edetään nykymuotoiseen monimediakaruselliin.

Runoksi taipuu esimerkiksi ulkomaanuutinen parin vuoden takaa.

Muistuuko mieleen? Kiinalainen Lai Jiansheng kyllästyi odottamaan seisovassa liikenteessä - ja törkkäsi matkaansa viivyttäneen itsemurhakandidaatin alas sillalta.

Tämän päivän perhe taas on tietokonepeli: "Äiti on vähän väsynyt. Anna äidille virtuaalihali."

Aiheisto on laaja. Siksikö mukaan mahtuu ponnettomia raapaisuja?

Yhdysvaltalaisesta sarjamurhaajasta John Wayne Gacysta esimerkiksi rakennetaan löyhä henkilöhistoriallinen runomuotokuva. Ilmaisun terävin kärki tosin jää johonkin, luiskahdetaan ikävästi yleistyksen puolelle - sovitetaan pellennenää tasapuolisesti kaikille:

"Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. / Jokainen vihaan puettu ihminen. Miten surullinen klovni."

Välillä runoilijalta lohkeaa tarkka näky. "Ehkä ihmisen on aina riiputtava jossakin, / hellyydessä tai hurmiossa raiteilla tai ristillä..."

Toisinaan väsyneempi aforismi. "Kuljeskelen kuin Jumala yöpaidassaan kaiken päivää, / odotan ihmettä vaikka olen se itse."

Kakkososaston alussa Välipakalta käy sekä näkeminen että tekeminen. Tämä tie alkaa tästä -runo vakuuttaa, vaikuttaa: kirjailija paukuttaa profetiansa vastaansanomattomasti.

"Tulee kevät ja mustaa vettä siihen, missä lumiukot vielä hetki sitten / kirkuivat jalattomia ruumiitaan, / tulee ilmapalloja ja iloa ja keskikesä, / tulee särkyä, tulee leipää ja sirkushuveja, / tulee Kelju K. Kojootti, tulee kielilläpuhuja, hullu hatuntekijä, / taikuri, klovni ja sokeritoppahattumies poskessaan piirretty kyynel, / tulee ihmisiä jotka vetävät surua perässään / kuin kauneinta silkkiä, mikä vitsi / tulee nauru kuin sisäelinten hölkkä, / etkä vielä ole ottanut askeltakaan: / Tämä tie alkaa tästä."

Kokoelman etevin teksti aivan kuin tiivistää edellä sanotun, ja myös perässä seuraavan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi