Groteskeja selviytymistarinoita

Hanna Hauru kirjoittaa rujosta naisvartalosta.

Oululaisen Hanna Haurun novellikokoelma Liian pienet sandaalit on 2002 debytoineen kirjailijan kuudes teos. Pohjoisen ulottuvuuden takia häntä on ehditty verrata Rosa Liksomiin ja Timo K. Mukkaan.

Hauru tiivistää ja kärjistää. Novelleista on karsittu kaikki rönsyt. Alle sataan sivuun mahtuu 17 naisena olemisen kertomusta.

Novellien aiheena on rujo naisvartalo, vankila, josta pitää päästä pois. Nuorena tissit ovat liian pienet tai liian isot, karvoitusta on liikaa tai liian vähän. Vanheneminen tulee aina yllätyksenä.

Novelleissa vilahtavat miehet ovat läskimahaisia, haisevia, piereviä ja nuuskamälliä jauhavia. Islaminuskoinen verhoaa naisensa vartalon huntuihin ja laestadiolainen tekee omastaan synnytyskoneen. Ovelasti naiset kuitenkin jättävät vanginvartijansa.

Hunnutettu perheenäiti riisuutuu kauppakeskuksessa ja tietää äärimmäisen tekonsa tarkoittavan: "Vartaloni oli päässyt vapauteen." Laestadiolaisäidin naiseus alkaa kukoistaa vasta, kun kohtu on poistettu ja aviomies kuollut.

Miehiä ei silti osoitella tai syyllistetä. He toimivat yhteisönsä ja viitekehyksensä arvojen mukaisesti. Naiset ovat heränneet vankilassaan ja novellien minäkertojat tilittävät tarinaansa ikään kuin jo itsensä terapoineina ja tapauksensa hyväksyneinä: "Ja minä olen hakenut vain hellyyttä."

Haurun novellit ovat yksiäänisiä ja helppoja. Ne ovat ikään kuin naistenlehtien juttujen negatiiveja. Vain oleellinen hahmottuu mutta näyttää oudolta, sillä tiivistämisen ohella Hauru liioittelee. Milloin groteskin mittasuhteet saa hulvaton karvankasvu, milloin ylenmääräinen hikoilu. Lukijan ironian taju on kovilla, sillä näitä selviytyjiä ei haluaisi pilkattavan. Karikatyyrimaisuus kuitenkin houkuttelee nauramaan esimerkiksi Ja ylpeä vartalostaan -novellin minälle, jonka elämäntehtävä on lihottaa itseään "eilisen päivän munkeilla" mummon kaltaiseksi syöttöporsaaksi.

Haurun nyt käsillä olevat novellit ovat syntyneet pikemminkin Maria Jotunin hameenhelmoista kuin Liksomin tai Mukan jalanjäljissä. Naiset selviävät heikomman oveluudella, kuten Jotunin novellien naiset aivan toisenlaisena aikana. Olosuhteet ovat mitä ovat, mutta selvittävä on.

Jotakin näissä Haurun yhdenasian novelleissa on, vaikka naiseuskäsitysten ahtaudesta on kirjoitettu jo monen monituista kertaa. Ehkä raadollisuus koskettaa, sillä mitäpä muuta Hauru tekee kuin herkuttelee kauneusihanteiden alistamilla naisruumiilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi