Haju hallitsee metropoleissa ja taikavuorella

Jan Blomstedtin romaani tuoksahtaa älymystöviihteeltä

Esseistinä ja kriitikkona uraa luonut Jan Blomstedt julkaisi viime vuonna ensimmäisen romaaninsa Sibeliuksen pyörä. Laji ei ollut satunnainen syrjähyppy, minkä osoittaa heti perään tuleva toinen romaani Esileikit.

Kirjan ensimmäinen kappale ajoittaa tapahtumat ensimmäistä maailmansotaa edeltäviin vuosiin.

Päähenkilö Leo Holm istuu Esplanadin kappelissa vuonna 1910, ja kaikkitietävän tyyppinen kertoja ilmoittaa hänen kuolevan neljän vuoden kuluttua. Ei varmaankaan ole vailla merkitystä, että se on ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen vuosi.

Holm elää ja kuolee aikakautensa mukana.

Olematta varsinainen historiallinen romaani Blomstedtin kirja pyrkii vangitsemaan aikakauden kulttuurisen atmosfäärin, ainakin sen joitakin osia.

Sikäli kirjan asetelmassa on paljon samaa kuin Thomas Mannin romaanissa Taikavuori. Paikallisiakin yhteyksiä on: tapahtumat sijoittuvat osin Sveitsin Davosiin, Alpeilla olevaan parantolaan. Kun Mann jo romaaninsa toisella sivulla kehittelee ajan filosofiaansa Lethen virran kuvalla, antaa Blomstedt Lethen yhden naishenkilön nimeksi.

Romaani ei ole sivumäärältään laaja, mutta paljon siihen on saatu mahtumaan tavaraa. Sen lukija saattaa kaivata suurempaa temaattista keskitystä. Keskusteluissa ja tapahtumissa vilisee aatteita ja ajattelijoita, sairauksia ja hoitoja, monarkiaa ja anarkismia, psykoanalyysia ja alkemiaa.

Maailmasta tarjottu kuva on korostetusti ja jotenkin ohjelmallisesti hajukuva, jota termiä etologit ovat käyttäneet koiran todellisuushahmotuksesta. Tuoksut ovat eksoottisia, kulinaarisia, eroottisia ja aina henkilöille tärkeitä.

Keskeiseen asemaan nousee ajatus tuoksujen henkisyydestä, mikä näyttää tulevan alkemian traditiosta.

Kerrontaa rytmittävät kaskut - samoista juurista eri henkilöt esittävät eri versioita. Holm tarvitsee kaskuja sivuammattinsa takia, joka on pakinoitsija. Mitään varsinaista huumoria kaskut eivät romaanin tuo.

Toinen kerrontaa katkova tekstityyppi ovat henkilöiden näkemät unet, tai täsmällisemmin sanoen unet, joita parantolan lääkäri sekä avustavien valepotilaiden että keksimänsä lääkeaineen avulla ohjelmoi potilaansa näkemään.

Psykoanalyysi ja alkemia on yhdistelmä, joka saattaa tuoda lukijan mieleen C.G. Jungin. Häntä ei kuitenkaan mainita, Freud sitä useammin. Spekulaatiot sekoittuvat paikoin hurjaksi, päivätajunnalla vaikeasti ymmärrettäväksi ja selostettavaksi vyyhdeksi.

Uskallan antaa romaaniin tarttumista epäröivälle lukijalle seuraavan käyttöohjeen: lue ensin sivut 159-161. Jota niiden villin oppineet ideakehitelmät kiehtovat, se nauttinee myös koko kirjan lukemisesta.

Romaani on hyvin "eurooppalainen": Siinä on metropoleja Tukholmasta Pietariin ja Pariisiin, siinä vilisee kieliä, kansallisuuksia ja uskontoja.

Kansojen luonteita ja kulttuureja tutkaillaan ja vertaillaan, samoin kristillisen uskontoperheen jäseniä. Pohjoismaat edustavat protestanttisuutta, jota enemmän tilaa saa Calvin ja hänen reformoitu kirkkokuntansa.

Avainhenkilöksi, jonka elämää ja ajatuksia dialogissa käsitellään, osoittautuu 1700-luvulla elänyt alkemisti August Nordenskiöld. Ruotsin 1700-luvun tekevät hänen lisäkseen läsnä olevaksi mystikko Swedenborg ja ehkä myös fiktiivinen henkilö, joka on fyysikko Celsiuksen kaima.

Jotain saatetaan vihjata myös henkilöillä nimeltä Zweig ja Babel, joilla on kaimana samassa ajassa ja paikoissa elänyt tunnettu kirjailija.

Kerronnallisin keinoin Blomstedt kehittelee persoonallisuuden jakautumiselle eräänlaisen vastamotiivin. Kolme henkilöä, jotka Holmin ystävä on tuntenut Pietarissa, ovat samat kuin toiset kolme, joihin Holm tutustuu Davosissa, mutta heidän samuutensa tihkuu lukijan tiedoksi vasta vähitellen romaanin edetessä. Esileikit on sen tyyppinen romaani, joka Suomessa helposti jää kirjallisuudelta kansallisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä edellyttävän perinteen jalkoihin. Se on arkisto- ja kirjapölyn tuoksuinen, ehkä joidenkin mielestä paperinkin makuinen sukellus kadonneeseen aikakauteen.

Makuasiaksi jäänee, miten paljon sen paikoin bisarri ajatussisältö viehättää lukijaa. Sen dialogi on usein henkevää, joskus se on vaarassa kuivahtaa abstraktiksi ja älylliseksi. Parhaiten kirjaa kannattelee sen aistikas ja vivahteikas kieli.

Romaanille antaa älymystöviihteen tuoksahduksen se, ettei kovin helposti selviä, mitä kirja tai sen tekijä loppujen lopuksi haluaa ilmaista. Ihmisten välisiä suhteita pyöritellään eräänlaisena unia ja tuoksuja, alkemiaa ja psykoanalyysia yhdistelevänä lasihelmipelinä.

Blomstedtin "kaikkitietävältä" kertojalta olisi mielellään kuullut enemmän vastauksia kysymykseen, mitä todellisia merkityksiä, totuusarvoista puhumattakaan, kuvatuissa ajatuksissa ja ilmiöissä on nähtävissä.

Kirjoittaja on kirjailija ja kirjallisuudentutkija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi