Helenan kanssa Pariisissa

 On opettavaista selata matkaopasta, jota on ollut tekemässä. Valmiista kirjasta näkee, miten vaatimaton oma panos oli. Koko päivän kestäneestä Pariisin-kierroksesta Helena Petäistön kanssa pääsi kirjaan vain muutama rivi - satojen kohteiden joukkoon.

Petäistö on tunnollinen. Kun hänen Pariisin-oppaansa - samoissa kansissa ovat myös Strasbourg ja Lyon - nyt on ilmestynyt toisena, aikaisempaa paljon laajempana laitoksena, tietää, että hän on tarkistanut joka ikisen paikan ja vaikutelman ja kulkenut koko ajan tuntosarvet päässä löytääkseen uusia. Vaihtuvuus kuuden vuoden takaiseen on suurta.

"Tule mukaan! Minulla on kauhea kiire, koska kirjan deadline painaa päälle ja monta paikkaa on katsastamatta", Helena pyysi eräänä lauantaina viime tammikuussa Pariisissa.

Hieno ja valaiseva päivä.

Ensin matkustimme uusimmalla metrolinjalla - ei uskonut Pariisin metrossa olevansakaan - ihmettelemään kauas Bercyyn vanhoihin tiilimakasiineihin rakennettua ostos- ja kulttuurikeskusta. "Kuinka upea olisi Helsingissä saatu paljon hienommista makasiineista", kirja toistaa mielipiteemme.

Päivään mahtui kilometrien kuljeskelua Seinen kummallakin rannalla. Helena tuntui olevan joka paikassa kotonaan ja aivan erityisesti 6. kaupunginosassa.

Rue des Beaux Artsille päästyä hänellä näytti olevan tuttuja vähän joka galleriassa. Poskisuudelmia! Varsinaisesti tälle kadulle mentiin katsomaan L'Hotel -hotellin huimia sisätiloja. Sinne täytyy päästä joskus asumaan, maksoi mitä maksoi.

Kun Petäistö listaa Pariisin hotelleja, ne matkailijan kannattaa muistaa. Ne ovat löytöjä siitäkin huolimatta, että monet muutkin suomalaiset ovat lukeneet hänen matkaoppaansa ja löytäneet ne.

Taivastelimme entisen vaihtoehtokaupunginosan Saint Germain des Présin muutosta ja sinne pesiytyneitä merkkiputiikkeja. Mutta Pariisi ei olisi Pariisi, ellei tällekin muutokselle olisi vastarintaliikettä. Kahvila Les Deux Magots kantaa sen lippua.

Minulle valkeni, että Pariisi on teenjuonnin pääkaupunki. Mariage Frèresin teekomppanian museossa ja teehuoneessa aika pysähtyy kynnykselle ja huumaava teesekoitusten tuoksu täyttää ilman.

Mikä painui kaupunkikierroksesta parhaiten mieleen? Taas yksi paikka, johon en olisi omin päin löytänyt: kivetty kuja Pariisin vanhimman kahvilan Le Procopen takapihalla ja sen selittämätön tunnelma.

Paikan historia on kaikkea muuta kuin idyllinen. Kahvilassa valmisteltiin 1789 vallankumousta, ja kujalla kokeiltiin giljotiinin toimivuutta - tosin vain lampaisiin.

Opaskirjan sadat koetellut osoitteet eivät ole tämän kirjan suurin ansio, parasta on sen ote. Helena Petäistö panee peliin itsensä, kontaktinsa ja vuosikymmenien kokemuksensa. Hän kertoo omat kantapaikkansakin - "minun kodikas kanttiinini" - silläkin uhalla, että kohtaa niissä uteliaita suomalaisia.

Sivuja on tähän kakkospainokseen tullut ilahduttavasti lisää, varsinkin yleistä Pariisin elämänmenoa.

Kirja alkaa kuvauksella Ranskan kansallispäivän puutarhakutsuista Elysée -palatsissa 14. heinäkuuta. Petäistö on tietenkin 6000 kutsuvieraan joukossa, onhan tilaisuus toimittajalle "kullanarvoinen".

Coco, jo edesmennyt brysseliläishotellin aamiaishuoneen papukaija, on tunnus Petäistön eurooppalaisille kaupunkioppaille, joita on ilmestynyt viisi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi