Helsinki heilahtaa Kabuliksi

Teemu Kaskisen romaani näyttää, mitä tarkkailijan rooli tekee ihmiselle

T eemu Kaskinen (s. 1976) taitaa olla valmis tapaus: slaavilaisen filologian maisteri, näytelmäkirjailija, suomentaja sekä ensi keväänä avausniteensä saavan, ylikonstaapeli Norénista kertovan dekkarisarjan tekijä yhdessä Heikki Heiskasen kanssa.

Niin, ja hänen esikoisromaaninsa Sinulle, yö on vallan hyvä.

Sen motto on Osip Mandelstamilta, mikä slavistille sallittakoon, mutta maisema Erno Paasilinnan Kadonnutta armeijaa (1977), vaikka Kaskinen sijoittaa sodan, sivistyksen ja solidaarisuuden kadottavan porukan tiettömän korven lisäksi myös kaupunkiin, Helsinkiin.

Nythän on niin, että Suomi on ryhtynyt sotaan Norjaa vastaan. Jostain hyvästä syystä, kuten sodat aina. Ruijaa revitään raudalla takaisin. Pimeä, lumi ja kuolema lankeavat päälle.

Yhdysvallat osallistuu selkkaukseen hyökkäämällä Suomeen etelästä. Helsinki näyttää Bagdadilta ja Kabulilta eilen, tänään tai huomenna.

Siellä seassa sekavia tehtäviä suorittaa myös Männistö, pohjimmiltaan kai kirjaviisas maalaispoika, joka viihtyy sitä paremmin mitä useampi talo romahtaa. Vietit vapautuvat, tappamaan ja naimaan. Toiminta, pelkkä pinta, saa käydä koko totuudesta.

Nuori mies nauttii ikään kuin kollektiivista koulunpäättäjäisjuhlaa, josta kukaan ei halua herätä krapulaan.

Omiakin kohtaan tulee osoitettua sadismia, mikä hiukan harmittaa heikkona hetkenä, mutta ainahan koulussa on kiusattu, niin pojat kuin tytötkin. Nyt heillä on univormut ja aseet - ja he saavat olla ihan yksin kaamean valtansa kanssa.

Mennyt ja tuleva katoavat, samoin hyvä ja paha. Siksi ei ole suruakaan, mikä on poikkeuksellista suomalaisessa sotakirjassa, ei edes pinnanalaista kaipausta mihinkään suuntaan. Männistö toteaa:

"Koska en voinut olla kukaan muu enkä missään muualla samaan aikaan, saatoin yhtä hyvin olla onnellinen."

Heikkous herättää naurua. Jalkoihin jäävä vihollinen ja surkea siviili - niin sanotusti: oma - saavat murskaantua sinne. Siis että sotakirjako?

Tuskin, eikä ainakaan science fictionia, vaikka Sinulle, yö sijoittuukin tulevaisuuteen.

Sillä Kaskinen keskittyy visioimaan sitä, mitä poikkeusolosuhde nimeltä sota tekee ihmiselle eli keitä me oikein olemme ja mitä sisällämme. Miltä Suomi näyttäisi, jos Irakin tai Afganistanin heilauttaisi tänne, edes muutamaksi kuukaudeksi. Tai mitä sitä nyt onkaan pysyvän poikkeustilan Tšetseniaa.

Hän kirjoittaa hätkähdyttävän tarkkaa ja monesti myös herkistävän kaunista kieltä, mikä luo viiltävän kontrastin tapahtumatasoon.

Romaanin keskeisin kysymys taitaa kuitenkin olla se, miten pitkään voi vain katsoa sivusta? Mitä sivustakatsojan rooli, siis hiljainen hyväksyminen, tekee ihmiselle?

Teemu Kaskisen debyytin perusteella näyttää siltä, että sieluun voi saada vahingon, vaikka ei edes uskoisi henkimaailman juttuihin.

Kun sodan julmahuvi on ohi, Männistö suorittaa kujanjuoksunsa jälkinäytökseen, sovitukseen saakka, vaikka se ei enää hyödytä ketään. Muuan mies kuolee, mutta maailma elää, sittenkin.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta. Korkeintaan 12 ehdokasta nimetään lokakuun lopussa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi