Herrat tekivät mitä halusivat

Eva Cantarella: Suutele minua tuhat kertaa. Rakkaus ja seksi antiikin Roomassa (Dammi mille baci). Suom. Taru Nyström. WSOY. 220 s. 34 e.

Adrian Goldsworthy: Antonius ja Kleopatra (Antony and Cleopatra). Suom. Heikki Salojärvi. Ajatus Kirjat. 474 s. 34 e.

Tacitus: Taistelu keisarivallasta. Rooman historia 69-70 jKr (Historiae). Suom. Heikki Laakkonen ja Kalle Korhonen, johdannon kirjoittanut Kalle Korhonen. Gaudeamus. 334 s. 36 e.

Kreikkalais-roomalainen antiikin maailma on taas ulottuvillamme sujuvien suomennosten muodossa. Eva Cantarella on italialainen antiikintutkija, joka julkaisee myös yleistajuisia tietoteoksia antiikin kulttuurista, ja Adrian Goldsworthy antiikin historian popularisoija. Nyt käsiteltävästä kolmikosta merkittävin on käännös roomalaisen historiankirjoittajan Tacituksen Historiae-teoksesta.

Cantarella esittelee antiikin roomalaisten rakkauskäsityksiä ja seksielämää. Johdannossaan hän julistaa, että menneisyys on outo maa, siellä tehdään kaikki toisin.

Nykyihmisen silmissä antiikin Rooman seksielämä vaikuttaa välillä häkellyttävän hillittömältä ja rujolta, mutta niin näyttäytyy aika ajoin moderni maailmakin. Luin Cantarellan kirjaa samaan aikaan, kun Kansainvälisen valuuttarahaston entinen johtaja Dominique Strauss-Kahn joutui raiskaussyytteeseen.

Enää vain menneisyys ei ole outo maa, vaan yhtä absurdilta tuntuu tämä nykyisyyskin. Molemmissa johtavat urokset kuvittelevat heikompien olevan vapaata riistaa, mutta nykymaailmassa heidän törttöilyihinsä puututaan. Roomassa yläluokkainen mies saattoi toteuttaa mielihalujaan omistamiensa orjien - naisten ja miesten - kanssa lähes rajattomasti.

Roomalaisilla oli kyllä oma tarkka normistonsa. Tiukimmat rajoitukset koskivat yläluokkaisten sukujen naisia. Tosin käytännössä roomalaiset naiset saattoivat viettää hyvinkin vapaata seuraelämää. Näitä itsenäisiä naisia roomalaiset runoilijat Martialis ja Juvenalis sitten pilkkasivat.

Keisariajalla yleistyi kohtuullisuuden ihanne - jota Cantarella ei tosin juuri tuo kirjassaan esiin. Filosofit ja lääkärit kehottivat miehiä pidättäytymään ylenmääräisestä seksistä.

Cantarellan johtava teema on roomalaisen yläluokkaisen miehen vallan ja alistamisen halu, joka näkyy paitsi seksielämässä myös valloitussodissa ja poliittisissa valtakamppailuissa.

Goldsworthyn kuvaama Marcus Antonius on tästä tyypillinen esimerkki. Hänen elämänsä oli kiihkeä kokoelma nais- ja miessuhteita, sotaa ja valtataistelua.

Antoniuksen ja Kleopatran suhde oli kummallekin vain yksi, joskin merkittävä episodi. Heidän tarinastaan kehkeytyi vuosisatojen mittaan suuri rakkauskertomus.

Goldsworthy välttää pahimmat kliseet, ja hänen kerrontansa on järkevän skeptistä ja asiantuntevaa. Hän kuvaa Antoniuksen ja erityisesti Kleopatran toiminnan osana ajan valtataisteluita.

Kleopatra kamppaili vallasta omia sukulaisiaan vastaan. Avioliitot ja rakkaussuhteet nivottiin osaksi poliittisia vehkeilyjä.

Sodankäynti on Goldsworthyn vahvaa aluetta. Parhaimmillaan hän on analysoidessaan Antoniuksen sotahankkeita ja erityisesti vuoden 31 eaa. Aktionin taistelua, jonka Antonius ja Kleopatra hävisivät Octavianukselle (joka sittemmin tunnetaan nimellä Augustus).

Roomalainen yläluokkaiset miehet kamppailevat vallasta myös Tacituksen (noin 55-120) historiateoksessa. Taistelu keisarivallasta kuvaa vuosina 69-70 riehunutta sisällissotaa, jonka päätteeksi keisariksi lopulta nousee Vespasianus.

Tacitus kirjoittaa ankaralla otteella Rooman alennustilasta, vallanhimoisista miehistä ja entisaikojen hyveiden katoamisesta. Kovin harva saa kehuja.

Tiukkaan piintyneet modernit käsitykset keisariajan rappiosta tulevat suureksi osaksi juuri Tacituksen pessimistisistä kuvauksista. Muut lähteet antavat monipuolisemman ja valoisamman kuvan aikakaudesta.

Tacituksen synkkyyden ymmärtää, kun lukee hänen tiiviitä huomioitaan sisällissodan mielettömyydestä: "Tiet olivat täynnä ruumiita, aukiot ja temppelit veressä, ja erottelematta tapettiin jokainen, jonka kohtalo eteen tarjosi".

Sotilaiden elämän koettelemuksista hän toteaa: "Toivosta ja palkkioista oltiin epävarmoja; varmaa olivat vain hautajaiset ja suru".

Kun isot miehet kamppailivat vallasta, muutaman sotilaan menetyksellä ei ollut merkitystä. Toisaalta joukot olivat tarpeen vaatiessa valmiita siirtymään kilpailijan puolelle.

Cantarellan ja Goldsworthyn teosten käännökset ovat ketterää asiasuomea. Valitettavasti Cantarellan kirjan suomennoksessa monet latinan- ja kreikankieliset nimet ovat jääneet italiankieliseen asuun.

Tacituksen omintakeinen latina on käännetty ansiokkaasti, ja historiankirjoittajan ytimekäs iskevä tyyli pääsee oikeuksiinsa.

Kirjoittaja on latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi