Julkaistu: 13.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri
KIRJAT. Houkutus-saaga on tullut päätökseensä, ja fanit huokaisevat pettymyksestä - tai helpotuksesta. Ihmistytön ja vampyyripojan kiihkeänä rakkaustarinana alkanut kirjasarja on lisännyt kierroksiaan osa osalta ja vyörynyt monien mielestä jo yli äyräiden. Aamunkoissa dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan sellaisella vauhdilla, että niiden teho alkaa jo kärsiä. Osa juonellisista ratkaisuista on suoraan sanottuna typeriä.
Sarjan ensimmäisten kirjojen rauhalliselle tunnelmoinnille ei ole enää aikaa, kun milloin kenenkin hahmon henkeä uhataan ja pakollinen lopullinen taistelukin häämöttää edessä. Vaikeimmatkin tilanteet tuntuvat kuitenkin ratkeavan ihmeen helpolla.
Tällä kertaa Stephenie Meyer on tuonut toiseksi kertojaksi ihmissusi Jacobin, joka onkin monessa mielessä koko sarjan kiinnostavin hahmo. Valitettavasti hänenkin ristiriitaisen mielenkiintoinen luonteensa typistyy Aamunkoissa.
Romanttisen vampyyriviihteen historiaan Houkutus-sarja tulee kuitenkin taatusti valtavan suosionsa johdosta päätymään.
Stephenie Meyer: Aamunkoi (Breaking dawn). Suom. Pirkko Biström. WSOY. 664 s. 25 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Stadilaista tangoa etsimässä
Tämä Tuomari Nurmion Tangomanifesti-albumin syntyä kuvaava elokuva on ollut tekeillä pitkään.
Brothers on amerikkalainen versio Susanne Bierin tanskalaiselokuvasta vuodelta 2004.
Sandra Bullock nappasi tästä elokuvasta parhaan naispääosasuorituksen Oscar-palkinnon.
Jacques Audiard teki naturalistisen kuvauksen nuoren miehen vankilavuosista.
Miehet ovat nyt in. Eikä tämä ole mikään vähättelevä vitsi, vaan kyseessä on oikea ilmiö.
Julkaistu 19.3.2010