Huppari ja hyasinttirahi

Laura Honkasalon ensimmäinen kirja Otavalle on selvästi viihteellisempi kuin hänen edellisensä. Siihenkö suuntaan hänen kirjailijaprofiiliaan nyt kuljetetaan?

Laajan romaanin aihepiiri tuntuukin sietämättömän suppealta. En voi uskoa, että kolmen koulutetun helsinkiläisnaisen kaikki puheet koskisivat miehiä, poikaystävän etsintää ja rakkaussuruja. Eivätkö ne lue yhtään kirjaa tai käy ikinä teatterissa?

Siinäkin tapauksessa, että hyväksyisin Honkasalon ilmeisen tarkoituksen näyttää 2000-luvun urbaani yhteisö toisintona Jane Austenin ajan naimamarkkinoista, kuva on yksinkertaisesti epäaito.

Ja vaikka pidän Honkasalon tarkasta, havainnoivasta kerronnasta, päähenkilö Katrin rimpuilu väärien miesten kanssa saa minut repimään hiuksiani. Näin paljon lukijaa tyhmempiä eivät viihdekirjankaan henkilöt saisi olla.

Vähitellen heidän muotokuvansa tietysti syvenevät, siihen Honkasalon verkkainen kerronta antaa hyvin tilaa. Silkka aika riittää monessa suhteessa kypsyttäjäksi, ja Katrin epävarmuuden taustalta löytyy myös lapsuuden traumoja. Kun äiti, isä ja ihannoitu isoäiti saadaan asetettua oikeisiin mittasuhteisiin, voi tyttökerholaista alkaa jo kutsua naiseksi.

Miehille kirjailija ei ole yhtä armollinen. Paska jätkä näyttää vanhenevan aikuistumatta, pelaa vain kaveriensa kanssa tietokonepelejä, nai ympäriinsä ja käyttää hupparia.

Honkasalon idea rinnastaa ihmissuhteet asumis- ja sisustamisratkaisuihin on hauska. Ironia on paikoin viiltävääkin, kuten kuvaus Katrin toimittaman sisustuslehden tyypillisestä lukijasta. Hänellä on uusia kulhoja ja paperivalaisimia, Aallon tuolit, valkoinen matto ja vesihyasinttirahi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi