Ida Aalberg oli Suomen henkistä pääomaaVäkevä ja yksityiskohtia tulviva teos suomalaisen näyttämötaiteen suuresta tähdestä

1800-luvun jälkipuoliskolla kukaan ei ollut vielä huomannut sanoa: legenda jo eläessään.

Näyttelijä Ida Aalberg oli juuri sitä. Minne hän saapuikin, oitis ylioppilaslaulajat tai muut kuorot olivat paikalla laulamassa suuren diivan ylistystä. Laakeriseppeleitä laskettiin ihaillun taiteilijan kutreille, kukat sinkoilivat yli rampin.

Aalberg oli tähti. Ei ainoastaan suuri näyttelijä vaan myös kansallinen ikoni, yksi voimistuvan suomalaisuusaatteen vertauskuvista.

Mistä ihmeen syystä? Hänhän oli vain näyttelijä. Tuliko hänestä suomalaisuuden lipunkantaja omasta tahdostaan, vai valittiinko hänet?

Ainakin siitä syystä, että etenkin Ida Aalbergin nuoruusvuosina teatteritaiteen merkitys oli aivan omaa luokkaansa. Teatteri toi taiteeseen puhutun suomen kielen, jonka avulla voitiin välittää sekä omaa nousevaa kulttuuria että suurten klassikkojen jaloutta kansalle, joka oli siihen asti joutunut sammuttamaan kulttuurijanoaan ruotsinkielisistä lähteistä.

Ida Aalberg näytteli suomeksi. Hän näytteli hyvin.Kansan tyttärestä

kansakunnan idoliMerkityksetöntä ei ollut myöskään se, että Ida Aalberg oli kotoisin aivan tavallisista oloista. Kansan tyttärestä tuli kansakunnan idoli.

Tästä kaikesta, Ida Aalbergista, teatteritaiteesta ja suomalaistuvasta Suomesta kertoo Ritva Heikkilän kirjoittama Ida Aalberg, Näyttelijä jumalan armosta . Se on suurella paneutuneisuudella ja vähintään samanmittaisella rakkaudella kirjoitettu tutkielma suuren näyttelijän ja häntä ympäröivän yhteiskunnan voitoista ja tappioista.

Niitäkin oli, tappioita. Ritva Heikkilän teos avaa maalaistytöstä maailmantähdeksi haluavan Ida Aalbergin hahmoon ja historiaan runsaasti ohi pelkän taiteellisen työn yltäviä näkökulmia, vaikka juuri taide, näytteleminen oli Ida Aalbergille kaikkein tärkeintä.

Janakkalan Leppäkosken kartanon sivurakennuksessa, 4. joulukuuta vuonna 1857 syntyneestä Ida Aalbergista tuli Suomalaisen teatterin ja sitä johtaneen Kaarlo Bergbomin tukijalka sekä taiteellisessa että taloudellisessa mielessä. Kun oli kysymys Idan loistorooleista, Ibseneistä, Kivestä ja monista eurooppalaisista klassikoista tai sen ajan nykykirjailijoista, salit täyttyivät.

Suomalainen teatteri tarvitsi kipeästi Idaansa. Häntä tarvitsivat myös ajan suurmiehet omien aatteittensa, tarkoitustensa takuunaiseksi.

Idan rinnalla Ritva Heikkilän teoksessa kulkee todella mahtava suurmiesten katras Eino Leinosta Juhani Ahoon , Topeliuksesta Edelfeltiin ja niin edelleen.Ida suostui

halulla osaansaSenaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen luonnehti taiteilijan merkitystä: "Ida Aalberg kuului Suomen kansan henkiseen pääomaan." Ja Aalberg suostui halulla osaansa, suostui sekä palvottavaksi että nousevan kansallisuusaatteen ja suomenkielisyyden lipunkantajaksi.

Tässä ei ole kuitenkaan koko totuus Ida Aalbergin elämästä. Ritva Heikkilän kirjaamana taiteilijan yksityinen arki oli täynnä ristiriitoja.

Avioliittovuodet Lauri Kivekkään kanssa sisälsivät enemmän erilläänoloa ja kirjeenvaihtoa kuin yhteiselämää. Ida oli aina jossain muualla.

Pika-avioliitto saksalaisvenäläisen vapaaherra Aleksandr Uexküll-Gyllenbandin kanssa oli niin ikään yllättävä ja aikoinaan ymmärrettävästi huolta herättänyt käänne. Myös Idan taiteelliset tavoitteet liitelivät jossain aivan muualla kuin Arkadia-teatterin ja pienen maan parrasvaloissa.

Hän halusi eurooppalaiseksi tähdeksi, hän halusi uudeksi Sarah Bernhardtiksi ,

uudeksi Eleonora Duseksi .Hamletin Ofelia

suomeksi RuotsissaHän näytteli muun muassa Saksan monissa teattereissa, suomeksi Unkarissa Budapestissa Kylän heittiö -näytelmän pääroolin. Hän oli kiinnitettynä tanskalaisessa Dagmar-teatterissa, samoin Norjassa Bergenissä. Hän näytteli Hamletin Ofelian suomeksi Ruotsissa ja vieraili moneen otteeseen Pietarissa, myös oman, perustamansa kiertueteatterin kanssa.

Ida Aalbergilla oli ankara hinku ulkomaisille näyttämöille, mutta pidemmälle vaikuttavat menestykset jäivät saavuttamatta.

Syy oli masentavan yksinkertainen. Ida Aalbergin oli vaikea oppia kieliä ja varsinkaan niin hyvin, että hän pystyisi käyttämään niitä näyttämöllä.

Häntä ylistettiin hehkusta, säteilystä ja intensiivisyydestä, mutta hänen ruotsinsa kieli katsomoon ja arvostelijoiden lausuntoihin taiteilijan alkuperästä, puheen eräänlaisesta janakkalaisuudesta. Muutkin kielet, eritoten saksa ja venäjä jäivät jokseenkin vieraiksi, vaikka hän opiskeli niitä muurahaisen ahkeruudella.

Ida ei haudannut haaveitaan vastoinkäymisten koittaessa. Hän yritti yhä uudelleen ja uudelleen. Samoin tuloksin, mutta äärimmäisen sinnikkäästi.

Viimeisen todella suuren roolinsa hän näytteli Pietarissa. Seurapiirit, saati vapaaherra-aviomiehen suku eivät kelpuuttaneet "pelkkää" suomalaista näyttelijätärtä salonkeihinsa. Ida opetteli seurapiirikelpoiseksi, näytteli lady-roolinsa loistavasti ja lopulta myös kelpasi Pietarin yläluokalle.

Ida Aalberg kuoli Pietarissa keuhkokuumeeseen 17. tammikuuta vuonna 1915. Jo eri väliasemilla pysähdellyt Helsinkiin matkaava surujuna veti kansaa Idaa muistamaan. Itse hautajaistapahtumasta tuli suuri suomalainen surujuhla.

Vielä kerran Ida Aalberg oli tähti ja keskipiste.

Ida Aalberg, Näyttelijä jumalan armosta -teoksen tekijä kiittänee aikaa, jolloin ihmiset vielä kirjoittivat kirjeitä. Ida Aalberg ja hänen yhteisönsä kuuluivat kirjoittajista ahkerimpiin. Niinpä Ritva Heikkilän teos on tulvillaan eläviä, ilmeikkäästi kirjoitettuja sitaatteja.

Niistä ja koko teoksesta rakentuu ehkä liiankin täyteen tupattu, mutta ehdottoman kiinnostava ja väkevä kuva taiteilijasta ja samalla taiteen suuresta merkityksestä yhteiskunnallisten muutosten puolestapuhujana.

JUKKA KAJAVAOte Ritva Heikkilän Ida Aalberg -teoksesta on luettavissa Verkkoliitteen Alkuluvussa osoitteessa http://www.helsinginsanomat.fi/klik/alkuluku/

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi