Ihmiskoe uhraa tunteet

Sanna Karlströmin runot tutkivat rakkauden alkuperää

Ihmismielen laboratoriot ja lasivitriiniin opetustarkoituksessa asettu sydän olivat Sanna Karlströmin edellisen Päivänvalossa-runokokoelman (2007) kuvastoa: "Että ihmisellä on tunteet, on kamalaa, / ja ettei ole, sekin on sairasta". Harry Harlow'n rakkauselämät kasvattaa vahvasti samaa tunteiden mikrohistorian tematiikkaa ja vie niiden alkuperän epätavallisen tarinalliselle alustalle. Siirto on kiinnostava, sillä Karlström laventaa samalla tarkkarajaista ja ekonomista runokieltään tekemällä tilaa avarammille viittaussuhteille, jopa kertomukselle.

Nimensä mukaan kokoelma nojaa amerikkalaisen psykologin Harry Harlow'n (1905-81) hahmoon. Hän tuli kuuluisaksi kiisteltyjen eläinkokeidensa ansiosta: Harlow erotti reesusapinanpoikaiset emoistaan ja eristi ne sosiaalisesti. Tulokset eivät yllättäneet; kasvuikäiset kädelliset sekosivat ja luhistuivat ilman hoivaa ja kosketusta.

Harlow sai eläinoikeusliikkeen kimppuunsa, mikä ei ihmetytä, jos katsoo YouTubin videopätkät kärsivien apinoiden rinnalla rakkauden olemuksesta levollisesti luennoivasta tohtorista.

Omasta mielestään hän ainoastaan tutki rakkautta tieteellisesti ja todisti, että pienokaisena hoivatta jäänyt kädellinen ei toivu vammastaan milloinkaan. Alkoholisoituneen ja moniongelmaisen Harlow'n elämäntyöstä jäi jäljelle psykologian oppikirjoihin kuva froteepäällysteisessä tekoemossaan roikkuvasta apinanpoikasesta.

Voisi ajatella, että näin spesifi tausta muodostuu turhan ahtaaksi lähtökohdaksi kokoelmalle.

Karlström kuitenkin hellittää apinoiden tragediasta ja siirtää teoksensa näkökulman ihmisiin. Rakkauden koelaboratorio näyttää toteutuvan ihmiselämässä yhtä julmana, sen vahvistavat runot Harrysta ja hänen vaimostaan Clarasta.

Lapsuuden historiaan sukeltava runosarja väläyttää kuvia lähisuhteen eristämisen menneisyydestä. Tarttuvat taudit tai sairaus saattoivat viedä lapsen vanhempiensa ulottumattomiin: "Jos sydän särkyikin, pidät kätesi puhtaina."

Taitavasti Karlström tuo saman lasilaatikkoon siirretyn lapsen nykyaikaan: tv-ruutu ja teknologia imaisevat yhtä hyvin jälkikasvun pois vanhempiensa tärkeästä elämästä.

Rakkaus näyttäytyy runoissa projektina, jonka totuusarvoa testataan elämän mittaan yhä uudelleen: "se on vangittava / ja otettava pois / ja pantava uudestaan pyörimään."

Aivan kuten Harlow'n eläinkokeissa, tunteista suurin tulee näkyväksi vain eron ja paluun leikkinä. Runossa Romanssi rakkaus pakottaa ihmisen kulkemaan kivusta kipuun, ja supistuu lopulta tehtäväksi "josta palkitaan uudella tehtävällä".

Matka varhaisista lähisuhteista aikuisikään on katkeileva, mutta juuri ensimmäiseen aina palataan. Harlow miettii päätösrunossa itseään miehenä, "joka löysi rakkauden": "en tiennyt että tunteet ovat sillä tavoin lopullisia / heti kun ne alkavat".

Karlström on esikoiskokoelmastaan Taivaan mittakaava (2004) alkaen kuljettanut mukanaan lapsen ja aikuisen kokemusmaailmoja toisiinsa sulautuneina. Näin hän on tavoittanut runouteensa käsinkosketeltavaa inhimillisyyttä. Harry Harlow'n rakkauselämät vaikuttaa ilmaisultaan edeltäjiään vapaammalta ja avoimemmalta. Vaikka sen runot on puettu roolihahmoihin ja valmiiseen tarinaan, runoilija itse on lujasti läsnä rakkautta tutkivissa säkeissään: "mikään ei menesty vaan menehtyy / ilman sitä seinälle heitettyä, valaistua sanaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi