Intohimoja ja politiikkaa lumisissa oravametsissä

Marilaisen kirjallisuuden klassikko käännettiin suomeksi

A rto Moisio on tutkinut pari vuosikymmentä suomalais-ugrilaista marin kieltä Turun yliopistossa. Hän on myös ensimmäinen uuden polven sukukielten kääntäjä, joka käyttää hyödykseen käytännön kielitaitoaan. Tuloksena on suomennos marien ensimmäisestä romaanista. Sergei Tšavain (1888-1937) ammuttiin Stalinin vainoissa. Historiallista suurteostaan, joka on nimetty Elnet-joen mukaan, hän alkoi kirjoittaa 1930-luvun alussa. Se alkaa vuodesta 1905 ja jatkuu sisällissotaan asti. Ensimmäinen osa ilmestyi Moskovassa 1936.

Seuraavana vuonna ajan henki oli jo muuttunut, eikä toista osaa painettu. Se säilyi arkistoissa ilmeisesti siksi, että joku oli keksinyt kirjoittaa päälle: "Mustalaisten kielellä kirjoitettu."

Teos löydettiin 1963, ja kolme vuotta myöhemmin molemmat osat ilmestyivät mariksi ja venäjäksi.

Elnet alkaa lumisesta metsästä, jossa Sakar-metsästäjästä ampuu oravia ja näätiä, ja niin lukija alkaa odottaa kepeää kansankuvausta. Pian kertomus saa kuitenkin syviä juonteita kuin dekkarissa.

Marien kansanperinteestä on sijoitettu kertomuksen sisään tarinoita, jotka saavat symbolisen merkityksen. Pisin niistä vie yksitoista sivua, ja kesken sen Tšavain kiihtyy kirjoittamaan minä-muodossa nuoruutensa neidosta ja pyytää sitten pokkana: Lukijani, älkää toruko, poikkesin hieman sivuun.

Metsästäjä Sakar joutuu kuin Hurskaan kurjuuden Juha ilman omaa syytään poliittisen juonittelun uhriksi. Pidätyksen jälkeen morsian Tšatši naitetaan väkisin rikkaan öykkärin pojalle.

Traagisten sattumusten jälkeen mukaan kuvioihin tulee kolmaskin mies, opettaja Grigori Petrovitš, joka marilaisen älymystön edustajana on jo vedetty syvälle politiikkaan. Hän on kuin itse Tšavain: tämäkin opiskeli Kazanin vähemmistökansojen seminaarissa ja toimi opettajana.

Yhteiskunnallisen kuohunnan melskeessä etenevän draaman päätöstä alkaa jännittää tarinan edetessä yhä enemmän. Kohtausten lopussa annetaan vihje tulevasta, mutta ikinä kirjailijan ratkaisuja ei arvaa oikein.

Ja melkoinen loppu Tšavainin mestariteoksella onkin!

Moisio on suoriutunut käännösurakasta kunnialla. Marilaisten ja venäläisten sanojen kirjoittaminen on epätavallisen virheetöntä, onhan kääntäjä kielitieteilijä. Muutenkaan virheitä ei teoksesta hevin löydä, vain muutamissa kohdissa lauseiden taustalla voi ounastella marin vaikutusta.

Tšavain kirjoitti mariksi, mutta teoksessa on myös venäjänkielisiä lauseita ja runoja. Sivistyneen marilaisen lukijan on siis oletettu jo 1930-luvulla ymmärtävän myös venäjää.

Kääntäjä on tehnyt onnistuneen ratkaisun osoittamalla venäjäksi kirjoitetut kohdat kursiivilla. Kun venäjänkielisten kohtien ymmärtäminen on oleellista, ne on suomennettu, joskus alaviitteessä.

Yksi venäjänkielinen runo on jätetty tyystin kääntämättä, koska se lausutaan tilanteessa, jossa marilainenkaan kuulija ei sitä ymmärrä, mutta se kuulostaa kauniilta.

Kirjan loppupuolella selostetaan myös, minkälaista hermomyrkkyä torajyvä sisältää ja että Marseljeesi oli Venäjän väliaikaisen hallituksen kansallislaulu.

Lisääkin selityksiä olisi tarvittu.

Mitä ovat preferenssipeli, burlakki ja jefreitteri? Entä mitä tarkoittaa intohimoja herättävä lohkotiloille lähteminen? Harva lukija on kuitenkaan 1900-luvun alun Venäjän asiantuntija.

Kirjoittaja on udmurtin ja marin kielten tutkija ja toimii 2008-09 Marin valtionyliopistossa Joshkar-Olassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi