Isiä, poikia ja verisiteitä

Marko Hautalan romaani vie realismin ja kauhun rajamaille.

Vaasalaisen Marko Hautalan neljäs romaani Torajyvät hapuilee jälleen realismin ja kauhun rajamailla. Mukana on myös hyppysellinen historiaa.

Ensimmäisessä jaksossa eletään vuotta 1697, ja kauppias Jakob Mörtiä syytetään noituudesta. Kunniallinen mies sotkeutuu Israel Ulstadiuksen oppiin, hänestä tulee kostaja ja lopulta mörtiläisyydeksi nimitetyn lahkon kantaisä.

Ulstadius viitannee pietistipappi Lars Ulstadiukseen, joka harhaoppisuuden ja huonon käytöksen takia tuomittiin pakkotyöhön 1700-luvun alussa. Yhteyttä tähän tositarinaan taitaakin olla vain saarnamiehen sukunimi.

Toisessa jaksossa Torajyvät muuttuu nykyaikaan sijoittuvaksi ihmissuhdedraamaksi, jossa muutamien henkilöiden menneisyys ja nykyisyys ovat umpisolmussa.

Hautala siis leikkii uutukaisessaan eri aikatasoilla. Jakob Mört ajautuu Pohjanlahden ulkosaaristoon Spegelöhön, ja noin kolmesataa vuotta myöhemmin hänen perillisekseen julistautuu Markus, harhautunut historiantutkija. Saarelaiset uskovat isään, poikaan ja verisiteisiin.

Tässä modernissa robinsonadissa Markuksen sukulaisjoukko kerääntyy peilisaarelle, jossa he selvittävät syntyperäänsä ja hämäriä toisena aikana ja toisissa oloissa tapahtuneita suhteitaan.

Menneisyyden kaunat karkaavat käsistä. Jennin on vaikea kohdata Markus, entinen poikaystävänsä. Hän ei myöskään voi enää sietää Aaronia, Markuksen oletettua isää ja omaa aviomiestään. Tarvitaan myös Aaronin ex-vaimo Liisa, "paha ja itsekäs ihminen". Torajyviä siis kerrakseen!

Pahuuden vastapelureita ovat harmaaksi uskovaiseksi luonnehdittu Iina ja Miro, Jennin ja Markuksen poika. Toimelias Iina yrittää puhkoa ja lääkitä menneisyyden mätäpaiseita. Tosin jyvät eivät ole ihan vitivalkoisia hänenkään pussissaan.

Lapsen tehtävä on esittää nokkelia kysymyksiä aikuisten sotkuisessa maailmassa, mutta Mirokin vedetään pian mukaan meneillään olevaan hulluuteen. Takautumien avulla osoitetaan, että Markus, Jenni ja Iinakin olivat kerran viattomia lapsia.

Henkilöiden taustat ja motiivit eivät kuitenkaan syvene, joten romaania ei voi kiittää henkilökuvauksesta. Jennin äidin huolet ja Aaronin urasuunnitelmat ovat tarpeellisia koukuttavan juonen takia, joka taitaakin olla romaanin pääasia.

Juonta siivittää myös peilisaaren mystiikka ja sen mukana tulevat kauheudet. Kuvitteellisen Spegelön originelleja asukkaita vilahtelee siellä täällä. Rannalla lilluu kummallisesti hohtavia rödögonstubb-nimisiä kaloja.

Ne ovat yhtä ällöttäviä kuin Hautalan Itsevalaisevat-romaanin (2008) myyttisen kultin kalat.

Saaren kirkon seinämaalauksista kuvataan yksisilmäistä Jakob Mörtiä, ja tallella on ehkä myös hänen pääkallonsa. Profeetan hengessä valmistetaan peilejä, joista katsoja näkee outouksia. Näkeminen ja totuus suhteellistetaan - filosofiaakin on siis menossa mukana. Torajyvissä on todellisuuden ja irreaalisen maailman kummallisuuksia ähkyksi asti, mutta romaani koukuttaa moniaalle harovan villin juonensa ansiosta.

Oivallista viihdettä joka tapauksessa!

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi