lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KIRJAT

Jo pelkkä tuoksu kannattaa

Julkaistu: 12.5.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri

Savukeidas kilpailee alalla, jossa kilpailua ei voi kutsua veriseksi.

Vuodesta 2001 toiminut kustantamo mainostaa olevansa "Turussa toimiva suomalaisen runouden ja esseistiikan lippulaiva". Esseistiikan kohdalla omakehu osuu napakymppiin, sillä muut kustantajat eivät juuri esseistiikkaa julkaise.

Runoja sen sijaan julkaisevat niin pikkupajat kuin isotkin kustantamot, vaikka rahaa niilläkään ei kukaan tee.

Savukeitaan Ville Hytönen sanoo, että myynti vaihtelee todella paljon.

Kustantamon bestseller on esseisti Antti Nylén. Hytönen arvelee, että Nylénin Vihan ja katkeruuden esseitä on myyty jo lähes 3000 kappaletta.

Se on essee-alalla jättimyynti. Hytönen sanoo, että Savukeitaan kirja on taloudellisesti kannattava kun myynti ylittää "ehkä 300 kappaleen rajan". "Hiljalleen toiminta on alkanut kannattaa. Onhan tässä kymmenen vuotta tahkottu", Hytönen sanoo. "Meillä on kevyet rakenteet, kaksi jätkää, jotka tätä tekevät."

Abiturienttina Savukeitaan Erno Selänteen kanssa perustanut Hytönen sanoo, ettei hän haluaisi muutakaan tehdä.

"Olen kasvanut kirjapainon lattialla. Minulla on valtava viehätys kirjaan, ei ainoastaan sisällön takia, vaan myös tuoksun ja kaikkeen mikä kirjaan liittyy", sanoo Hytönen, jonka isä on toiminut monessa kirjapainossa johtajana.

Savukeidas painaa kirjansa kustannuksiltaan Suomea halvemmassa Virossa.

Myös Intiaa on kokeiltu, mutta Hytösen mukaan kokeilussa ei toiminut juuri mikään. Lopulta laiva kuitenkin lähti tuomaan kirjoja Suomeen - ja osui Somalian merirosvoja kuhisevalle rannikolle, mutta pääsi läpi.

"En kyllä tiedä, mitä ne merirosvot olisivat tehneet 600 kappaleella Kaarlo Uskelan Pillastunutta runohepoa", Hytönen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.