Juice pitää itsestään

kirjat

Lauluntekijä

Juice Leskinen kiinnostaa yhä ihmisiä, vaikka hänen uransa maata kiertävänä rocktähtenä onkin jo ohi. Vuosi sitten ilmestyi

Harri Rinteen terävä ja kriittinen henkilökuva

Juice on (Juice off), ja nyt on Leskisen vuoro kertoa itse. Muistelmia riittää tällä erää vuoteen 1988 asti, ja lisää lienee tulossa myöhemmin.

Rinne kuvasi Leskistä omaan rooliinsa koteloituneeksi ja välillä hieman hankalaksi taiteilijaksi, joka on ollut suomalaisen rocklyriikan edelläkävijä monessakin mielessä. Leskisen oma kirja vahvistaa tätä kuvaa, vaikka kovin suuria virheitä Leskinen ei itsestään löydä.

Hän on tyytyväinen lahjakkuudestaan, oli se sitten erinomainen kielitaito , konekirjoitustaito tai vaikkapa nokkeluus, jolla hän pärjäsi tv:n Kymppitonni-tietovisassa.

Kirjan jälkisanoissa Leskinen kertoo kirjoittaneensa kaiken muistin varassa, ilman päiväkirjamerkintöjä. Hän epäilee siksi kaunistelleensa joitakin asioita, mutta ei Juice Leskisen elämä kovin kauniilta silti näytä. Epäluuloa, pettämistä ja ryyppäämistä siihen mahtuu enemmän kuin moni kestäisi.

Itse asiassa Leskinen kuulostaa välillä suhteellisen vittumaiselta mieheltä. Hetkittäin vaikuttaa siltä kuin hän ymmärtäisi sen itsekin. Hän myöntää, että vaatimattomuus ei ole koskaan kuulunut hänen luonteenpiirteisiinsä, ja sairaalasta selvittyään ja taas kerran parisuhdekriisiä puidessaan hän tajuaa, että "stressinsietokykyni on käsittämättömän olematon".

Musiikista ja teksteistään Leskinen kirjoittaa yllättävän vähän. Oivalliseksi kuvailemastaan muistista hän kaivaa sen sijaan yksityiskohtaisia selvityksiä ryyppysessioistaan ja riidoistaan. Onneksi hän muistaa myös kirjoittaneensa 80-luvun alussa Ytimeen, että rocklyriikka ei ole runoutta, vaan draamaa; käsikirjoituksia esitystilanteita varten. Tässä Leskinen osuu naulan kantaan.

Leskisen teksti on tiivistä ja nokkelaa varsinkin kirjan alussa, lapsuutta ja nuoruusvuosia muistellessa. 80-luvun hurjan suosion ja myrskyisän yksityiselämän vaiheita hän kuvailee rikkonaisemmin ja luonnosmaisemmin.

Ilkka Mattila

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi