Jumalan kyynel talouden myrskyssä

Juha Seppälän uutuus on hyytävän ajankohtainen

Pörssikurssit lentelevät tuulen armoilla. Pankkien sijoitusneuvojat kehottavat sijoittamaan rahastoihin, vaikka tietävät ne turvattomiksi. Ihmiset sysätään todellisesta elämästä tietoverkkojen kylmiin pseudoyhteisöihin. Jossain hautoo synkkää, järjetöntä tekoaan nuori mies, ulkopuolinen.

Kuulostaako tutulta? Viime viikkojen uutisten valossa Juha Seppälän uusi romaani Paholaisen haarukka on hyytävän ajankohtainen. Harvoin on kirjailija onnistunut lukemaan näin tarkasti omaa aikaansa - tai pikemminkin onnistunut kirjaa kirjoittaessaan ennustamaan, miltä maailma juuri kirjan julkaisuhetkenä tulee näyttämään.

Samalla Seppälän romaani on romaanitekniikan mestarinäyte, todellisuuden ja fiktion käsitteet kyseenalaistava taidokas ajatusleikki. Ehkä tekijänsä paras, vaikken kaikkia hänen mittavan tuotantonsa kirjoja olekaan ehtinyt lukea.

Termi "paholaisen haarukka" viittaa optiseen illuusioon, mahdottomaan esineeseen, jossa esimerkiksi kolmipiikkisen haarukan keskimmäinen piikki soljahtaa katsojan silmässä näkökulmaa vaihtamalla kahden piikin väliseksi raoksi. Silmä tulkitsee osan kuviosta välillä esineen sisä-, välillä sen ulkopuolella olevaksi.

Samaan tapaan Seppälän romaanissa kirjan sisällä on sekä "todellisia" henkilöitä että heidän luomiaan fiktioita - kunnes nämä kaksi tasoa alkavat sekoittua, fiktio tunkeutua todellisuuteen, joka tietenkin on todellisuutta vain Seppälän luoman fiktion sisällä.

Vaikka juuri näinä päivinä tuntuukin siltä, että Seppälän luoma fiktio (ja sen sisällä oleva fiktio) on tunkeutunut omaan todellisuutemme, tässä ja nyt.

Romaanin kova ja tuulinen ydin on talous. Suuri osa romaanista on varallisuudenhoitaja Lari Laineen armotonta analyysiä talouselämän lainalaisuuksista.

Pankit vetoavat ihmisten turvallisuudentarpeeseen ja neuvovat sijoittamaan osakkeisiin ja rahastoihin - tietäen hyvin, että heidän käyttämänsä laskentakaaviot ja riskinhallintajärjestelmät ovat tosipaikan tullen markkinavoimien sokeiden myrskyjen riepoteltavissa.

Talous on kovaa todellisuutta - ja toiveista, peloista ja harhakuvista kokoonkyhättyä fiktiota. Riippuu näkökulmasta ja katsomishetkestä. Kuin paholaisen haarukka.

Ja kuten Lari Laine muistuttaa, kirjallisuus ei voi mitenkään omaksua ulkopuolisen asemaa talouteen nähden. Seppälänkin kirja on suuren mediakonsernin tuote, jota kriitikot vuorostaan brändäävät omissa markkinakatsauksissaan - joskus vielä saman mediakonsernin omistamaan lehteen...

Lari Laineen analyysi on niin tiukkaa, että lukija voi helposti ryhtyä pitämään sitä Juha Seppälän omana äänenä. Mutta Larin maskuliininen kyynisyys ei ole romaanin ainoa totuus: se saa rinnalleen hänen sisarensa Laura Laineen käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan, sen visuaalisemman ja runollisemman ajattelun.

Joskus seuraamme Larin spekulointia sisarensa elokuvan mahdollisista käänteistä, joskus siitä kertoo Laura itse, Larin tulkinnat teilaten.

Elokuvassa keskeisenä henkilönä on Jumalan kyyneleeksi nimetty hahmo, syrjäytynyt nuori mies. On myös verkkotuottaja Kari Lehtonen sekä hänen sosiologivaimonsa Saija. Ja julma mekanismi, jossa maailmantalouden kasvottomuus ja tietoverkkojen anonyymi humina saavat järjestelmään pettyneet kohdistamaan vihansa kehen tahansa, missä vain.

Seppälä leikkaa nopeasti ja yllättävästi havainnosta toiseen. Ensimmäiset kymmenet sivut lukija voi vain arvailla kuka on kuka ja mikä suhde irrallisilla väläyksillä on toisiinsa. Viitekehykset vaihtelevat atomifysiikasta taloustieteeseen, sosiologiasta ajan mittaamiseen.

Kieli on tutun lyhyttä ja aforistista, usein vain päälauseita toisensa jälkeen. Joskus huomasin kaipaavani pitempiäkin rakenteita, joissa todellisuuden säikeitä olisi päässyt paremmin punomaan toisiinsa. Nyt fragmentit jäivät leijumaan sivulle kuin räjähdyksen jäljiltä, irralleen ja mieltä vailla - mikä toisaalta varmaan on ollut tarkoituskin.

Yksi Seppälän keskeisistä teemoista on ajan moneus - fysiikan ajan suhde ihmisen sisäiseen aikakokemukseen. Historiallisen jatkuvuuden tunne on ylellisyyttä, johon kaduille tai netin keskustelupalstoille syrjäytetyillä ei ole varaa.

Mutta vaikka Seppälän kirja on ennennäkemättömän ajankohtainen, se on, ironista kyllä, viime päivien aikana ehtinyt jo vanhentua. Sitä myöhäiskapitalismin muotoa, jota Seppälä kirjassaan niin mestarillisesti kuvaa, ei maailmantaloutta hallinneiden yhdysvaltalaisten investointipankkien romahduksen jälkeen ole enää olemassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi