KIRJAT Kun tuhkasta tehtiin ihmisiä Martin Amis katsoo elämää taaksepäin kelautuvana elokuvana

Martin Amisin ensimmäisen suomennetun romaanin Ajan suunta voi lukea takaperin lopusta alkuun - jos haluaa, että kaikki etenee tutussa ja turvallisessa järjestyksessä. Takaperin luettuna Ajan suunta on perinteinen kehitysromaani, joka kuvaa päähenkilön elinkaaren kehdosta hautaan.

Jos romaanin aloittaa alusta, tulos on päinvastainen. Siinä on brittikirjailija Martin Amisin (s. 1949) hauska oivallus. Saksassa syntyneen tohtori Tod Friendlyn elämä juoksee lukijan silmien edessä kuin takaperin kelautuva elokuva. Amisin logiikka pitää hyvin kutinsa: käänteisyys toteutuu myös repliikeissä ja tapahtumissa.

Nurin käännetyssä maailmassa lääkäri syynää lapsen ja sanoo, että pikkukaveri on nyt terve ja kahden päivän kuluttua lapsi kärrätään taas lääkäriin korvat kirkuvan punaisina. Miehet luikkivat häpeissään tiehensä kaupungin punaiselta alueelta, koska huorat maksavat heille pikaisesta lemmenhetkestä.

Kaiken mitaksi paljastuu kaupungin kaatopaikka. Se on erityinen huoltolaitos, josta kaikki on peräisin. Sieltä sonta kärrätään roskiksiin, josta se poimitaan talteen ja viedään muovipussissa kotiin.

Ajan suunta ei jää pelkäksi yhden asian romaaniksi, koska Amis tähtää korkeammalle. Hän on kirjoittanut hirtehisen moraliteetin, joka repäisee nuolen uhrin rinnasta ja paukauttaa sen takaisin juosipyssyyn.

Kun elämännauha pyörii takaperin, maailman pohjattoman nurinkurisuuden näkee paremmin.

Tod Friendly on

ajallinen spastikko

Martin Amis ei ole ensimmäinen kirjailija, joka on keksinyt kuvata tapahtumia takaperin. Sen hän myöntää Ajan suunnan jälkipuheessa.

Romaanin päähenkilöllä Tod Friendlyllä on kohtalotoveri. Hän on Billy Pilgrim Kurt Vonnegutin romaanissa Teurastamo 5: "Kuulkaapas: Billy Pilgrim on joutunut ajassa irralleen. . . Niin se käy."

Dresdenin pommitusten raunioittama Billy Pilgrim on ajallinen spastikko, joka astuu ovesta sisään vuonna 1955 ja tulee toisesta ulos vuonna 1941.

Yhtymäkohtia on kosolti. Ajan suunnan karmivin jakso sijoittuu Auschwitzin keskitysleiriin, jossa Tod Friendly työskentelee ja tekee tuhkasta juutalaisia.

Josef Mengelen johdolla ystävälliset lääkärisedät kiinnittävät vielä hengettömiin ruumiisiin hiukset, jotka luovuttaa juutalaisille Nürnbergin lähistöllä sijaitseva Filzfabrik A. G. Vaatteet lahjoittaa Valtakunnan nuorisojohto. "Hammastyö sitä vastoin tehtiin - ymmärrättevää kyllä, tarpeettomien kärsimysten välttämiseksi - yleensä potilaitten ollessa vielä hengettömiä."

Keskitysleirissä vain työskennellään, tahti on kova, se on paikka, jossa ei kysytä miksi?

Auschwitzissa lasten ystävän Tod Friendlyn nimi on vielä Odilo Unverdorben. Vasta myöhemmin - tai aikaisemmin, riippuu näkökulmasta - seistessään maahanmuuttoviranomaisten edessä Ellis Islandilla hän muuttaa nimensä ja oman historiansa.

Kurt Vonnegutin ylösalaisin käännetty näkemys ei ole yhtä kolkko. Billy Pilgrim katsoo takaperin elokuvaa, joka kertoo toisessa maailmansodassa tuhoa kylväneistä amerikkalaisista pommikoneista.

Se on kuin opetuselokuva.

Kun pommikoneet pääsevät tukikohtaan, teräslieriöt otetaan telineistä ja tehtaissa työskentelevät naiset erottelevat niistä vaarallisen sisällön mineraaleiksi. Mineraalit toimitetaan kaukaisilla seuduilla toimiville asiantuntijoille, jotka piilottavat ne maahan, jotta ne eivät aiheuttaisi enää koskaan vahinkoa kenellekään.

Rauhaa, sanoo Vonnegut. Historia ei saa toistaa itseään, säestää Amis. Kun hän kuvaa Unverdorbenin paluuta lapsuuteen, hän lukee historiaa väärinpäin, mutta päätyy oikeaan havaintoon. Unverdorben päättelee, että työttömyyden ja inflaation riepottelema Saksa on hävinnyt sodan.

Päinvastoin luettuna siihen sisältyy vanha totuus: toisen maailmansodan siemenet kylvettiin jo ensimmäisen maailmansodan rauhanehdoissa.

Käännössyksyn

valopilkku

Martin Amis on vienyt totisimpaan toteen ankkuroituvan ajatusleikkinsä loogisesti läpi.

Kerronnan valtavirta kulkee käänteisesti, mutta tilkekohdat etenevät tavanomaisen kronologian mukaisesti.

Ratkaisu on motivoitu, koska nyt lukija ei putoa kärryiltä. Samalla käänteisen logiikan tragikoomiset ja absurdit viritykset voimistuvat. Siksi kerronta ei kadota missään vaiheessa kosketuspintaansa eikä liion tuhoa itse itseään. Kasapäin herkullisia yksityiskohtia sisältävä romaani rakentuu varjojen ja valojen toimivalle vuoropuhelulle.

Ajan suunta osoittaa, ettei Martin Amis ole pelkästään Kingsley Amisin poika. Hän on varteenotettava kirjailija, jolla on silmää elämän omituisuuksille. Materiaalista ei ole toden totta pulaa.

Todellisena tapauksena Booker Prizea tavoitellutta Ajan suuntaa voisi pitää, jos Martin Amisin ironinen ja satiirinen ote olisi vielä tiukempi - sellainen, ettei henki tahtoisi enää oikein kulkea. Silti Ajan suunta on ehdottomasti yksi syksyn mielenkiintoisimmista käännöskirjoista.

JUKKA PETÄJÄ

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi