Kabineteista karkotettu Kalle Isokallio nauraa talouden typeryyksille

 Helsingin ydinkeskustasta jugendtalon perältä porttikongien ja takorauta-aitojen takaa löytyy Kalle Isokallion Kalkhas Oy. Pieni yhden miehen toimisto, jossa syntyvät tämän päivän piikikkäimmät talouden kolumnit.

Saaristolaisten sanastossa kalk(h)as tarkoittaa uroshaahkaa. Sitä pidetään luomakunnan maskuliinisimpana lintuna, joka jättää naaraansa yksin munimaan ja hautomaan lentääkseen itse ulkoluodoille nauttimaan vapaudesta ja vastuuttomuudesta.

Kieltämättä Kalkhas Oy:n toimistossa on uroshaahkamainen tunnelma. Kalliin sikarin tuoksu leijailee vastaan jo ulko-ovella. Työpöydän vieressä on sähkökitara ja keskellä lattiaa kosketinsoittimet.

Isokallio vaikuttaa tyytyväiseltä päivähoitopaikkaansa niin kuin hän toimistoaan kutsuu. Siellä voi tehdä mitä huvittaa, keikuttaa vaikka konsensusvenettä jos siltä tuntuu. Usein on tuntunut.

Vaikka Isokallio yhä mielletään yritysjohtajaksi, sitä hän ei ole ollut pariinkymmeneen vuoteen. Kun hän sai potkut Nokian toimitusjohtajan paikalta ja epäonnistui pankkibisneksessä, hänestä kuoriutui yhteiskunnallinen kirjoittaja, yksinäinen uroshaahka talouselämän ulkoluodolle.

Sieltä Isokallio sanoja säästelemättä ruotii maailman menoa. Osansa saavat poliittiset päätöksentekijät, mutta myös talouselämän vaikuttajat, Isokallion entiset ja nykyiset kaverit. Kolumnit voi lukea Kalkhaksen nettisivulta.

"Kolumnien kirjoittaminen sai alkunsa erään päätoimittajan tuskailtua, että toimittajat kyllä kirjoittavat kolumneja, mutta kun yksi samanlainen ei riitä vaan vuodessa pitäisi saada 52 erilaista."

Ei Isokallionkaan aihevalikoima kovin kummoinen ole. Hän kirjoittaa 52 kolumnia, mutta miltei kaikki poliitikkojen kykenemättömyydestä.

"Aiheita syntyy kun kansanedustajat pääsevät talouden kimppuun. Ajattele nyt vaikka elvytyspuheita. Muualla puhutaan talouden vauhdittamisesta terveitä yrityksiä auttamalla, mutta meillä jankutetaan elvytyksestä. Täällä on unohtunut mitä sana tarkoittaa: kuolleita elvytään eikä eläviä!"

Koska numerot ovat Isokalliolle helppoja, talous on ja pysyy hänen kiinnostuksensa kohteena. Kun pääministeri Matti Vanhanen esitti kymmenen miljardin julkista investointiohjelmaa, kaikki äityivät sitä kehumaan.

"Pääministeri lienee oikeustoimikelpoinen, vaikkei hänen ehdotuksessaan mitään järkeä ollutkaan. Hesarin pääkirjoittajaltakin unohtui, että viidessä vuodessa kymmenen miljardia merkitsee 14 prosentin vuotuista tuloverokorotusta. Mistä sellainen raha otetaan?"

Liikemiehen ja miljonäärin taustan vuoksi Isokallion voisi helposti leimata markkinatalouden mannekiiniksi, mutta tarkempi lukeminen osoittaa, että mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan.

Isokalliota onkin tituleerattu Suomen viimeiseksi aatteelliseksi sosiaalidemokraatiksi, jopa viimeiseksi aidoksi kommunistiksi. Lasse Lehtisen ja Outi Nyytäjän määritykset kelpaavat Isokalliolle, joka silminnähden nauttii herättämästään huomiosta.

"Nettiin tulee palautetta, mutta koska se on pääasiassa anonyymia, sitä on vaikea ottaa vakavasti. Omalla nimellä allekirjoitetut kyllä luen. Kerran on valtiovarainministeri pyytänyt aamukahville. Kävin kun tarjottiin."

Päivähoitopaikassa syntyy kerran viikossa kolumni ja kerran vuodessa romaani. Kirjat ovat toista maata, kepeitä veijaritarinoita, tai niin kuin hän itse mieluummin sanoo, yhteiskunnallisia satiireja.

Kirjoja on myyty 4 000–8 000, mikä on Suomessa paljon.

"Eihän minua kukaan oikeasti kirjailijana pidä. Verokortissakin lukee yhä diplomi-insinööri. Muita ei taida olla kuin Tuurin Antti", yksitoista romaania kirjoittanut Isokallio sanoo.

Kirjailijaliittoon Isokallio haki Jarkko Laineen kehotuksesta, mutta oli vähällä kokea katakärkkäiset. Vasta Kirsi Kunnaksen tuki hallituksen kokouksessa avasi oven "oikeiden" kirjailijoiden joukkoon.

Isokallio täytti toukokuussa 60 vuotta. Eläkeputkessa hän on ollut jo vuodesta 1992, jolloin sai lähteä Nokiasta ennen aikojaan.

Mielipahaa pehmensi kultainen kädenpuristus, josta Isokallio ei vieläkään halua puhua. Aikanaan kerrottiin, että Nokia olisi maksanut hänelle 20 miljoonaa markkaa 47 000 markan eli lähes 8 000 euron kuukausierissä. Vaikka Isokallio kiistää summat, lähdön jälkeen hän on voinut tehdä ja saanut sanoa mitä huvittaa.

Onko sananvapaus kiinni siitä, että on varaa sanoa?

"Ei. Sananvapaus on kaikille sama, mutta sen käyttämisessä jokaisella on erilaiset pidäkkeet. Ihmiset suodattavat asioita. Jos on vaara, että tulonlähde kuivuu tai jos pelkää yhteiskunnallisen hyväksyttävyytensä heikkenevän, varmasti miettii mitä sanoo."

Vaikka vallan kabinetit ovat Isokalliolta sulkeutuneet, kaverit ovat säilyneet. "Hyviä keskusteluja syntyy, jos kirjoitus on looginen ja älyllisesti perusteltu. Kyllä porukka jaksaa argumentoida. Olisi paljon tylsempää, jos vain kehuisivat."

Isokallio ei pelkää puhua omaa etuaan vastaan, jos se on hänen mielestään yhteiskunnalle tärkeää.

"Yksi tällainen asia on pääomaverotuksen ja tuloverotuksen yhdenmukaistaminen. Se olisi minulle itselleni huono ratkaisu, mutta suomalaisen yhteiskunnan etu."

Erotessamme ydinkeskustan uroshaahka tunnustaa tietävänsä kalkhas-sanan toisenkin merkityksen: Kreikan mytologiassa samanniminen oraakkeli tuli kuuluisaksi pieleen menneistä ennustuksistaan.

"Onneksi en tiennyt sitä vielä silloin, kun rekisteröin yhtiölle nimeä", Isokallio nauraa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi