Kahden ajan loukussa Kata Kärkkäinen pyrkii hartiavoimin oikeaan ajankuvaan

kirjat

Tuusulan Rantatiellä 1900-luvun alkukymmenillä toiminut Onnelan täysihoitola taiteilijavieraineen on mehevä romaanin aihe. Ja vielä tämä: täysihoitolan omistajatar

Johanna Björklund eli synnillisessä suhteessa venäläisen ruhtinaan

Paul Shabelskin kanssa. Mutta sitten: Onnelaan saapui muuan nuori kirjailija, johon Johanna päätä pahkaa rakastui.

Täyttä tavaraa siis.

Kata Kärkkäisellä on ollut edessään hyvä aineisto, ja hän on tehnyt uutteraa arkistotyötä.

Mutta harmi, että hän yhden tarinan sijasta kirjoitti kaksi. Toisiinsa ne eivät sovinnolla sula, vaikka sitä kovasti on yritetty.

Kahdeksas huone elää kahdessa ajassa. Minäkertoja Anki entisöi Onnelan ikkunanpokia, selvittelee lapsuuttaan ja särkynyttä liittoaan sekä kipuilee tuhoon tuomitussa lesbosuhteessa. Hän selvittää Onnelan salaisuutta ja on kuulevinaan outoja ääniä edetessään astrologisesti ohjeistettuna "huoneesta" toiseen.

Mutta näillä keinoin ei Ankista ja hänen moderneista vierihenkilöistään silti eläviä synny.

Useampaan otteeseen, kesken kerronnan tapahtuu yllättävä metamorfoosi: Anki "muuttuu" Onnelassa asuvaksi radikaaliksi nuoreksi taiteilijaksi Jenny Saxeliniksi. Kirjailijan ajatuksena lienee ollut jakaa yksi persoona kahdeksi - vaativa kerronnallinen taikatemppu, jota yrittäessä pitäisi tietää miten se tehdään.

Onnelaan saapuvan Juho Vaaran esikuva on Tulenkantajiin liittyvä mutta ryhmän yhteydessä harvemmin mainittu kirjailija

Unto Karri (1898-1957). Lähteiden mukaan Johannan ja Vaara-Karrin romanssilla on tosipohja.

Kovin vähän Kärkkäinen kuitenkin on saanut lemmenpalosta irti. Odotetusti ruhtinas Shabelski kuolee - kesken tanssin - ja kolmiodraaman jälkinäytöksenä ovat Johannan katumusharjoitukset.

Kahdeksas huone osoittaa, että Kata Kärkkäinen on hartiavoimin pyrkinyt oikeaan ajankuvaan. Parhaimmillaan hän on sovitellessaan ajassa liikkuvia - yhteiskunnallisiakin - teemoja Onnelan seurusteluhuoneessa portviiniä naukkailevien henkilöittensä rupatteluun.

Räväkästi Jenny sättii armeijaa ja kirkkoa, puolustaa rahvasta ja peräänkuuluttaa tasa-arvoa. Jennyn mielestä "ei edes monumentaaliseksi paisunut Sibelius kyennyt enää toimimaan edistyksen keulakuvana. Hänen äänensä ei kantanut suuren maailman keskuksiin, joissa sekasorto kasvoi ja laajeni laajenemistaan."

Mestari nähdään soutelemassa järvellä. Leinostakin puhutaan.

Romaanin sivujen koristeiksi Kärkkäinen on ripotellut aikakauden runoilijoiden säkeitä.

Satu Koskimies

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi