Kaikelle kivulle ei voi määrätä hintaa

Pauliina Vanhatalo kuvaa vakuuttavasti käräjäoikeuden arkea ja naistuomarin murskaavaa surua.

Pauliina Vanhatalo on löytänyt romaaneilleen hyvän alustan suomalaisen työelämän kuvauksesta.

Hän on aikaisemmissa romaaneissaan kuvannut sairaalamiljöötä, politiikkaa ja gallupin keräämistä.

Hänen neljännen romaaninsa Korvaamaton näyttämö on suomalainen oikeuslaitos ja pikkukaupungin käräjäoikeus.

Päähenkilö Aamu pakenee solmuun joutunutta elämäntilannettaan hakemalla äitiyslomansijaisuutta.

Hän saa paikan käräjäoikeuden tuomarina ja käy samalla läpi oman elämänsä valintoja ja menetyksiä.

Vanhatalo välittää käräjäoikeuden arjesta todentuntuisen kuvan. Tuomarina Aamun työhön kuuluvat ratkaisut koiran tappamisesta, perheväkivallasta, naapureiden välisestä kärhämöinnistä, petoksesta, raiskauksesta, työkyvyttömyyden tuottamisesta ja henkisestä väkivallasta.

Tuomari joutuu päättämään, mikä on kivun hinta: millä summalla hyvitetään puukottamalla tapettu isä, väkivallan uhrin kädestä puuttuva tunto ja kuolemanpelko, kun ihmiseen tunkeudutaan väkisin.

Päätökset tuntuvat absurdeilta, koska kaikelle kivulle ei ole hintaa.

Ruotsalaisia rikosromaaneja kiitetään usein yhteiskuntakriittisyydestä. Ne tuovat esille yhteiskunnallisia ongelmia rikosten selvittelyn kautta ja näyttävät elintasokilpailusta pudonneiden kurjan elämän. Korvaamaton liikkuu samoilla vesillä, mutta hyvin hienovaraisesti. Ei tarvita poliisia juoksemaan verisen murhan perässä, jotta voitaisiin kertoa, että yhteiskunnassa kaikki ei ole hyvin.

Toinen ja riipaisevampi taso on päähenkilön oma tragedia. Keski-ikää lähestyvän juristin biologinen kello tikittää. Hänen on ratkaistava, onko elämässä tärkeämpää nousujohteinen ura vai vauvan tuoksu.

Uusperheen arjessa kysymys ei ole yksinkertainen, koska avomiehen lapsikiintiö on täynnä.

Aamu joutuu tasapainoilemaan omien tunteidensa kanssa: voiko hän kiintyä miehen meluaviin ja tilaa vieviin lapsiin, jos oma äitiys on pelkkää lainaäitiyttä.

Aamu onnistuu hankkiutumaan puolivahingossa raskaaksi, mutta onnen sijasta seuraakin suunnaton suru.

Vanhatalo hallitsee romaanin rakenteen. Työelämän paineet limittyvät henkilökohtaiseen.

Alun vihje lapsesta, joka ei saanut elää, aukeaa vähitellen koko musertavuudessaan.

Kieli on latautunutta. Sanat kantavat päähenkilön epäröinnin ja epätoivon painon. Korvaamaton on vakuuttava lukukokemus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi