Kanadan jäät rytisevät

kirjat. Hannu Niklander julkaisee runokokoelman parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Sillä välin hän on saanut proosastaan valtionpalkinnonkin.

Uudistumista ei Niklanderin runokielessä ole juuri tapahtunut. Hän kirjoittaa paljon luonnosta, ja pääosassa on silloin vuodenaikojen vaihtuminen. Maisemana on Kanadan Quebec, jossa jäät rytisevät keväällä näköjään vielä rajummin kuin Suomessa. Lisäksi matkataan junalla ja ihmetellään pilvenpiirtäjiä. Veturinpilli viheltää mollissa kaipuun säveliä.

Ensi lukemalta Niklanderin ilmaisu tuntuu liiankin sovinnaiselta. Mutta kun keskittyy paremmin, kokoelmasta paljastuu muutama huolellisesti kirjoitettu runo, joissa piilee yllättäviä jännitteitä.

"Keto orastaa vihreitä käärmeitä / keltaraitaisia ja myrkyttömiä / pitkin pihoja, polkuja rantoja / niinä toukokuun päivinä / kun pyökinlehdet aukeavat punottaen".

Usein runon lukeminen vaatii ennakkoluulotonta asennetta kokeilevan kielen edessä. Niklanderin runojen suhteen taas kannattaa lukea perinteisen tuntuista kieltä ilman kohtuuttomia odotuksia. Vaikka mukana on jutustelua ja löysiä kohtia, luonto on näissä runoissa väkevä, heltymättömästi muuttuva elementti. Se välittyy myös kokoelman parhaiden runojen kieleen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi