torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla
KIRJAT

Kasvisruokaa koko perheelle

Julkaistu: 7.8.2008 lehdessä osastolla Ruoka

Marianne Kiskola, kuvat Pia Inberg: Papu, porkkana ja hillopulla. Kasvisruokaa perheelle. Tammi. 224 s. 22,90 e.

Marianne Kiskola, kuvat Pia Inberg: Papu, porkkana ja hillopulla. Kasvisruokaa perheelle. Tammi. 224 s. 22,90 e.

 Hymistelevä tunnelmointi kasvisruokien ääressä, "herkkuseikkailut", on jo monia kirjoja julkaisseen Marianne Kiskolan tavaramerkki.

Tässä seitsemännessä kirjassa on luvassa "kannustusta koko perheen turvalliseen ja tasapainoiseen kasvissyöntiin".

Suurin osa ohjeista, ei kuitenkaan kaikki, on sovellettavissa maitoallergikoille, laktoosi-intoleranteille sekä keliaakikoille.

Ohjeita on juomista, nameista, puuroista ja leivonnaisista jouluruokiin. Niistä kuvastuu omakohtaisuus, kokeiltu on. Se on enemmän kuin monesta keittokirjasta voi sanoa.

Varsinkin kirjan kuvissa on raikkautta ja toimintaa.

Perheen sisäinen huumori toistuu epäilemättä ruokien nimissä: Uskollisten sydänten uuniperunat, Herra Hurahutan merileväsalaatti. Kuskus kuutamonsiltailtoihin, (Äkki)pikainen meksikolaiskeitto, Kiireettömän iltapäivän kesäkurpitsapiiras.

"Kotiruoka on rakkauden maistuvin muoto", Kiskola tiivistää tarkoituksensa.

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.