Julkaistu: 4.10.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri
Kirjat. Moni mies karsastaa Katja Tukiaisen (s. 1969) lämmintä tyttöhuumoria. Lastenkirjaan se istuu mainiosti. Kisun 1, 2, 3 -kirjan neliruutuiset sarjakuvat ovat hyväntuulisia; ketään ei nolata eikä kenenkään tarvitse hävetä.
Kun Uuno Turhapuron tai Viivin ja Wagnerin kaltainen miesten (alapää)huumori on yleisesti hyväksytty laji, niin Tukiaisen edustama "yläpäähuumori" jää väkisinkin pienemmän piirin - etupäässä naisten ja lasten - lajiksi. Kisun ABC:ssä (2007) opeteltiin kirjaimia. Nyt vuorossa ovat numerot nollasta 22:een ja jokunen suurempikin luku.
Usein sarjakuvan kolmannen ruudun jälkeen lukija yllätetään. Esimerkiksi eteisen neljä kenkäparia merkitsevät, että kylässä on neiti Hämähäkki.
Kollaasitekniikan jälki on harkitun kömpelöä ja eläinhahmot yksinkertaisia. Äitikisun erottaa silmäripsistä ja isän viiksistä. Vaikka vesivärein maalatut kuvat on tehty lapsille, aihepiiri on lavea. Lootuksenkukasta puhkeaa buddhalaisia valaistuneita ja trombi sotkee palapelin.
Arkea kuvataan monelta kantilta. Kisu valvoo, näkee unia tai herää keskellä yötä. Vuodenajat vaihtuvat - ja liikuntalajit sen mukaan.
Katja Tukiainen: Kisun 1, 2, 3. Otava. 30 s. 17 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi