Kehno tiedemies, vauhdikas seikkailija

kirjat

Papin poika Lapin pitäjästä Rauman läheltä,

Johan Welin (1705-1744), on

Jyrki Siukosen teoksen keskushenkilö. Hänet nimitettiin ensin filosofian apulaiseksi ja 1738 professoriksi Turun akatemiaan.

Hän ei kuitenkaan tullut koskaan tätä virkaansa hoitaneeksi. Welin siirtyi jo 1735 Tukholmaan ja matkusti sieltä pari vuotta myöhemmin Marburgiin Saksaan, jossa opiskeli erään ajan merkittävimmän filosofin ja matemaatikon,

Christian Wolffin, oppilaana.

Jo 1738 Welin asettui Pariisiin, josta tuli hänen matkustelevan elämänsä keskipiste. Siellä hän myös kesken korttipelin heitti tulipalossa henkensä.

Siukonen lainaa filosofi

David Humea, joka 1740-luvun alussa kirjoitti, että ihmiskunnan "hienostunut osa, joka ei ole uppoutunut raakalaismaiseen elämään, vaan antautunut henkensä harjoittamiseen, voidaan jakaa oppineisiin ja seurallisiin".

Humen luokittelussa Welin kuului jälkimmäisiin, vaikka en olekaan varma, että hän edusti juuri sitä hienostuneisuuden lajia, jota Hume tarkoitti. Welinin tieteellisistä saavutuksista ei ole jäänyt paljon jäljelle, eikä syy liene vain lähteiden vähyydessä.

Seurallisten avujensa ansiosta hänet kyllä kutsuttiin Lontoon arvostetun Royal Societyn jäseneksi. Seura oli innostunut luonnontieteellisistä erikoisuuksista. Welin vakuutti sen kyvyistään, kun hän esitteli suomalaisrahvaan keinon erottaa tuoreet kananmunat pilaantuneista: jos munan paksu pää kielellä tunnustelemalla tuntui lämpimämmältä kuin suippo, muna oli hyvä.

Kun Welinistä itsestään on säilynyt niukasti tietoja, Siukonen on korvannut puutteen keskittymällä hänen aikaansa ja maailmaansa. Hän kirjoittaa eloisasti 1700-luvun alkupuolen oppineiden elämästä, sivuaa oppihistoriaa ja tarkastelee elämänmenoa Tukholmassa, Pariisissa, Lontoossa.

Monet ajan ja tieteen kuuluisuudet näyttäytyvät osana sitä maailmaa, jossa myös Welin seurusteli. Heitä ovat esimerkiksi

Carl von Linné,

Anders Celsius,

Mikhail Lomonosov,

Maupertuis,

Voltaire ja suomalainen jättiläinen

David Cajanus, joka esitteli kokoaan maksua vastaan. Hän rahasti samalta yleisöltä myöhemmin uudelleen, kun hän keksi esiintyä muka yhtä jättimäisenä veljenään.

Tunnetuin aikalaismuistelijoista, Linné, ei näytä panneen Welinille tiedemiehenä suurta painoa. Hän esitteli Welinin, oikein tai väärin, huijarina, joka eli naisväen kustannuksella. Myönteisintä, jos niin tahtoo tulkita, Linnén henkilökuvassa on se, että Welin "oli monen nuoren naisen tuttu".

Welin oli aikansa suomalaiseksi harvinainen kosmopoliitti. Vaatimattomista oloista hän etsiytyi eurooppalaisten merkkimiesten tuttavaksi. Äidinkielensä suomen lisäksi hän osasi ruotsia, latinaa, ranskaa, englantia ja saksaa sekä kirjoitti laajan runon vanhalla kreikalla.

Valistuksen ajan keksintöjä oli ajatus, että piti matkustella laajalti Euroopassa, tavata ajan johtavia henkiä, nähdä kuuluisia historiallisia paikkoja ja palata sitten sivistyneempänä kotiin. Tunnetuin suomalainen Grand Tourin tekijä 1700-luvulla lienee runoilija

Frans Michael Franzén.

Vaikuttaa siltä, että Welinin suuri matka kuitenkin jossain vaiheessa taloudellisista ja ehkä muistakin syistä muuttui pakomatkaksi.

Welinin henkilökuva on luonnos, koska luotettavia lähteitä on vähän, mutta aukkoisuus antaa lukijalle tilaa ja mahdollisuuksia. Johan Welin ja hänen elämänsä suhteessa aikaansa jäävät hedelmällisesti askarruttamaan.

Mies palavassa hatussa on etevä ja omintakeinen kulttuurihistoriallinen kronikka. Se todistaa laajasta oppineisuudesta ja kyvystä herättää menneisyys henkiin. Erikseen on syytä todeta, että kirja on graafisena tuotteena harvinaisen viimeistelty ja onnistunut.

Pertti Lassila

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi