Kerjäläisetkin ovat osa Eurooppaa

Kari Hukkila (s. 1955) opiskeli nuorena Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä, taidehistoriaa, filosofiaa, historiaa, arabian kieltä ja muita kieliä. Akateemiset opinnot eivät kuitenkaan olleet paras kirjoittajakoulu tulevalle esseistille, näytelmäkirjailijalle ja käsikirjoittajalle.

Parhaat eväät kirjoittamiseen hän sai pitkiltä reissuilta Keski-Eurooppaan 1980-luvulla. Hän tutustui taiteilijoihin, kirjailijoihin, tutkijoihin ja opiskelijoihin ja näki heidän työskentelytapansa.

"Oli äärimmäisen stimuloivaa huomata, miten perusteellisesti he tekivät työtä. Kaikki asiat käsiteltiin perin pohjin. Jouduin purkamaan vanhat ajattelutapani ja aloittamaan uudelta pohjalta."

Hukkila kirjoitti laajan esseetuotannon 1980-luvulla. Myös kirjan kirjoittaminen alkoi muhia mielessä, mutta sille piti antaa aikaa. Hänen esikoisteoksensa Kerettiläisesseiden aiheet olivat olemassa jo 1990-luvun alussa. Kirjaksi ne jalostuivat, kun vastaan tuli kustantaja, joka oli kiinnostunut poleemisista esseistä.

Toinen ajatteluun ja kirjoittamiseen vaikuttanut taustavoima oli vilkkaat algerialaiset, joihin hän tutustui Ranskassa. Kerettiläisesseissä mainitaan usein eloisa ja tiiviisti silmiin katsova Hafed, josta hän saa motiivin pohtia ystävyyttä.

"Klassiset länsimaiset kirjoitukset ystävyydestä painottavat samankaltaisuutta. Etusijalla ystävyydessä ovat maanmiehet ja sukulaiset. Halusin käsitellä tilannetta, jossa ystävällä onkin erilainen tausta kuin itsellä."

Kun Hukkila viime syksynä viimeisteli esseitään, Suomessa kävi kuuma keskustelu maahanmuutosta. Maahanmuuttajakeskustelun tausta-ajatus on hänen mielestään se, että kulttuuri määrittää identiteetin. Kaikki, jotka tulevat jostain kulttuurista ovat samanlaisia.

"Yritän polemisoida tätä ajatusta. Ihmiset ovat yksilöitä eivätkä yhdenmukaisia yhden kulttuurin edustajia."

Hän kritisoi ajattelua, jossa ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin. Maahanmuuttajia arvioidaan sen mukaan, sopeutuvatko he ympäristöön.

"Käsittelen esseissäni modernin romaanin ja filosofian syntyä. Niissä maahanmuuttajilla ja juutalaisilla on tärkeä osuus. Euroopan näkökulmasta nämä väestönosat ovat osa Eurooppaa, eivätkä rajojen ulkopuolelta tulevia muukalaisia."

Henkilökohtaisesti Hukkila kokee olevansa saavana osapuolena.

"Arabikulttuurissa vieraanvaraisuus lähtee toisen osapuolen tarpeista ja hyvinvoinnista. Siinä on iso ero maallistuneeseen länsimaiseen ajatteluun, jossa etiikka lähtee yksilön edusta, ja yksilö olen minä."

Hukkila on toiminut myös ystäviensä hyväksi.

"Parikymppisenä autoin erään unkarilaisen ikätoverini pois maasta. Silloin rajat oli suljettu, eikä ulkomaanmatkoista voinut edes haaveilla. Suomalainen ystäväni lainasi unkarilaiselle ystävälleni passinsa, jonka turvin hän loikkasi maasta. Myöhemmin hänestä tuli Ranskan kansalainen ja televisiotoimittaja."

Suomessa käydyssä keskustelussa romanikerjäläisten asemasta Hukkila näkee ristiriidan.

"Ymmärrän käytännön lähtökohdat, kun virkamiehet sanovat, että yksityiset ihmiset eivät saa harjoittaa hyväntekeväisyyttä, mutta nämä ihmiset kuuluvat Eurooppaan ja heitä on kohdeltu menneisyydessä huonosti. Suomessa on päästy pois toiseen maailmansotaan liittyvästä erillissota-tulkinnasta, mutta jotkut suomalaiset elävät uutta erilliselämää Euroopassa. Maahanmuuttajat joutuvat todistamaan, että he sopeutuvat. Keski-Euroopassa olen nähnyt, että kaikki maahanmuuttajat haluavat sopeutua."

Esseiden ohella Kari Hukkila on kirjoittanut muutaman näytelmän, toistakymmentä draamatekstiä näyttämölle, tekstejä koreografi Sanna Kekäläisen teoksiin, kuunnelmia ja tv-draamoja. Pari vuotta sitten televisiossa nähtiin Katso ihmistä -draama, joka sai ideansa Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä 1960-luvulla ja Muhammed-pilapiirroksista Tanskassa 2006.

Uusia esseitä varten hänellä on varastossa paljon materiaalia. Hän on vuosikausikaudet matkustellut vihko ja kynä taskussa ja tehnyt havaintoja näkemästään. Muistiinpanoilla on käyttöä esseistille.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi