Keski-Euroopan rikkaus, hulluus ja julmuus Steve Sem-Sandbergin romaani osoittaa, että Milena Jesenská oli muutakin kuin Kafkan rakastettu

kirjat

M

ilena Jesenská muistetaan ennen kaikkea kirjailija

Franz Kafkan rakastettuna ja kirjeiden vastaanottajana. Vuonna 1920 eletty suhde oli intensiivinen ja lyhyt. Milena innoitti Kafkaa kirjoittamaan, koska hän oli kirjallisesti lahjakas, itsetietoinen ja älykäs, toisin kuin Kafkan aiemmat rakastetut.

Mutta Milena Jesenskán elämässä tapahtui muutenkin paljon. Siksi ruotsalaisen

Steve Sem-Sandbergin romaanissa

Ravensbrück Kafka on vain lyhyehkö episodi Milenan elämässä. Ratkaisu on perusteltu - miksi kerrata tuttua - vaikka Milenalle suhde Kafkaan oli tärkeämpi kuin romaanista voi päätellä.

Molemmat olivat prahalaisia, Kafka oli saksankielinen juutalainen, Milena taas tsekki, joka meni naimisiin saksankielisen kanssa ja päätyi muutamaksi vuodeksi Wieniin. Siellä hänen oli tarkoitus kääntää Kafkan kertomuksia tsekiksi.

Pohjimmiltaan Sem-Sandbergin kirja on hyvinkin perinteisen tuntuinen elämäkertaromaani Milena Jesenskásta, vaikka kerronta on katkottu lyhyiksi kappaleiksi ja aikajärjestystä paikoin muutettu. Sem-Sandberg tukeutuu dokumentoitun aineistoon ja keksii itse mahdollisimman vähän.

Vain tuokiokuvat, pienet hetket ja mielenliikkeet ovat mielikuvituksen tuotetta. Mutta niihin ladataankin sitten mahdollisimman paljon: Sem-Sandberg tavoittelee elämän tuntua ja tahtoo tekstin ilmaisevan, mitä oli olla Milena, kovia kokenut nainen vuosisadan alun Keski-Euroopassa.

Menetelmä on pääosin tuttu Sem-Sandbergin kahdesta aiemmasta kirjasta, jotka luotasivat kahden muun keskieurooppalaisen naisen,

Ulrike Meinhofin ja

Lou Andreas-Salomén, elämää. Juuri herkästi kuvatut hetket, aistimukset ja tuntemukset tekevät

Ravensbrückistä romaanin. Muuten se olisi pikemmin laaja elämäkerrallinen essee.

Ravensbrück saa nimensä keskitysleiriltä, jonne Milena joutuu toisen maailmansodan alkupuolella ja jossa hänen elämänsä päättyy. Siksi romaanin raskain aines tulee heti aluksi. Eikä vain paikan vuoksi, sillä kerronta on tällöin ulkokohtaisempaa kuin muutoin. Fragmentaarisuus häiritsee aluksi, mutta kerronta vetää alun jälkeen paremmin.

Milena syntyy suhteellisen hyvinvoivaan perheeseen 1800-luvun lopulla. Lääkäri-isä kuvataan pieneksi kotityranniksi, joka ei usko tyttärensä mahdollisuuksiin. Pahinta on, että tämä tahtoo mennä naimisiin saksankielisen juutalaisen kanssa. Isä lähettää Milenan siksi hoitolaitokseen, josta tämä pelastuu pakenemalla. Mikään ei taivuta itsepäisen nuoren naisen mieltä.

Naimisiin hän menee kaksi kertaa. Uskottomille miehille hän antaa takaisin miltei samalla mitalla. Rahapulan takia hän työskentelee Wienissä matkalaukkujen kantajana, samalla myös toimittajana ja kirjeenvaihtajana prahalaisissa lehdissä, sitten hän toimittaa naistenpalstaa mutta kirjoittaa myös katujen kovasta todellisuudesta.

Näytteet Milenan artikkeleista paljastavat pätevän kirjoittajan, jolla on itsellään kyky poimia yksityiskohtia, kohdentaa, etäännyttää, laajentaa journalismi esseemäiseksi pohdinnaksi.

Sem-Sandberg on lukenut lähdeaineistonsa niin huolella, että hän luo Milenasta kuitenkin monisärmäisen kuvan.

Milena oli naisten oikeuksien puolustaja, sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kuvaaja ja modernin taiteen edistäjä - hänen toinen miehensä jopa suunnitteli asuntoja ilman perinteisiä makuuhuoneita. Mutta hän oli myös kleptomaani sekä hankala tuittupää, ja sairauden hoitoon käytetty morfiini teki hänestä orjansa pitkäksi aikaa. Lisäksi hän puolusti kommunistina monta vuotta Stalinin Neuvostoliittoa.

Keski-Eurooppa oli 1900-luvun alussa toisennäköinen kuin nykyään. Itävalta-Unkarin imperiumi romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tsekkoslovakia itsenäistyi, mutta saksankieliset jäivät, ja heitä Hitler käytti tekosyynä maan valtaamiseen.

Milena joutuu natsien mustalle listalle, onhan hän toiminut aktiivisesti kommunistisessa puolueessa ja lehdistössä. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta paeta Englantiin, mutta lähtö olisi tuntunut petturuudelta, koska muut toimittajat pakenivat.

Milena Jesenskán asunnosta tulee vastarintaliikkeen kohtaamispaikka. Milena ottaa kovia riskejä pelastaakseen muiden henkiä. Samaan hän on valmis myöhemmin keskitysleirilläkin.

Milena toimii kuin pyyteetön sankari.

Ravensbrück ei kuitenkaan ryhdy sankarinpalvontaan, ja Sem-Sandberg pyrkii aika ajoin rikkomaan totutun elämäkerran muodon "antielämäkerraksi" kutsumilla jaksoilla, joissa hän esittää jopa sarkastisia huomautuksia Milenan vaikuttimista. Yllättävää kyllä, purevin näistä jaksoista sijoittuu juuri keskitysleiriin:

"Eikö oma käytöksesi ollut itse asiassa myös (melko laskelmoitu) yritys ostaa toisten ihmisten riippuvuus? Ethän koskaan antanut mitään odottamatta jotain vastapalvelua."

Silti Milena on dokumenttiromaanin henkilönäkin omaperäinen, kiehtova hahmo. Yhtä kiehtova ja elävä on Sem-Sandbergin loihtima vuosisadan alun Praha, kaupunki joka piiloutuu salaperäisten käytäviensä suojaan.

Wien sen sijaan on kuvattu melko kalseasti, mikä vastaa Milenan tuntemuksia, hän kun koki kaupungin vieraaksi. Näin Sem-Sandberg on sittenkin joutunut kohteensa lumoihin, ja Wienin rikas kulttuurielämä kuuluine kirjailijoineen jää kunnolla kuvaamatta. Hänen romaanilleen on kuitenkin hyväksi pieni lumoutuminen, sillä joissain kohdin se uhkaa suistua kliiniseen etäännytykseen.

Ravensbrück onnistuu kuitenkin riipaisemaan ja muistuttamaan vanhasta, menetetystä Keski-Euroopasta, sen rikkauksista ja hullutuksista. Ja lopulta äärimmäisestä julmuudesta.

Jukka Koskelainen

Milena oli myös kleptomaani, hankala tuittupää ja pitkän aikaa morfiinin orja

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi