perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kevään 2010 kaunokirjat

15.1.2010 14:26

Kustannusalan puhutusta kriisistä huolimatta keväälläkin julkaistaan lukuisia esikoisteoksia.

Esikoiset

Kari Arminen: Teräsperhosia. Runoja tarpeettomista ihmisistä. Iditootti

Tom Erik Arnkil: Kyyroksen kirja. Historiallinen romaanisarjan avaus kertoo Persiasta. Teos

Peter Franzén: Tumman veden päällä. Kasvutarina Pohjois-Suomesta. Tammi

Hannu-Pekka Heikkinen: Pimeys. Romaani nihilismistä ja jumalan kuolemasta. Ntamo

Mikko-Pekka Heikkinen: Nuorgamin Alkon tuho Ja muutama erätarina. Novelleja. Johnny Kniga

Sami Hilvo: Viinakortti. Tarina miehistä, joille sodan loppuminen ei tuo rauhaa. Tammi

Kari Hukkila: Kerettiläisesseet. Esseitä muukalaisuudesta Euroopan ja Lähi-idän ristivalossa. Savukeidas

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu. Dekkari poliitikon kuolemasta. Teos

Anna-Kaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan. Espoolaisnaapurit lomalla Toscanassa. Otava

Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon. Lapsuus savolaisessa kylässä. Gummerus

Anita Jansson: Katiskassa .Kertomus isien perinnöstä pohjoispohjanmaalaisittain. Nordbooks

Irina Javne: Olen syntynyt, sanotaan. Runoja menneisyyden painolastista. Gummerus

Osmo Juokslahti: Olof Palme ja pimeät huoneet. Trillerin lopputulos on tuttu. Johnny Kniga

Pekka Jäntti: Houdinin uni. Runoja. Teos

Elina Loisa: Julkeat. Kuvaus kaupunkilaiselämän marginaalista. Gummerus

Tiina Lymi: Susi sisällä. Näytelmään perustuva parisuhdetarina pettämisestä. Helsinki-kirjat

Mark Mallon: Aregemia. Runokokoelma sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan. Tammi

Pekka Manninen: Kiimakangas. Jännitystä Kiimakankaalla 1920-luvulla. WSOY

Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu. Torontoon sijoittuva murhamysteeri. Teos

Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan. Runoja. Sanasato

Merja Peuhu: Hiirileija. Runot rakentuvat kollaaseista. Ntamo

Sanni Purhonen: Puusikiö. Runoja. Daimon

Kari Raineranta: Ihmiskanava. Runoja. Idiootti

Freja Rudels: Blodsband. Novelleja lapsista ja vanhemmista. Söderströms

Janne Salminen: Pientareilla on paljon raatoja. Novelleja suomalaisista persoonista. Atena

Olli Sirkiä: Seuraavana Pasila. Runokokoelma vie junamatkojen arkeen. Like

Anne Stenlund: Ulvo kuuta kaunis lapsi. Runoja elämän mystisyydestä. Lurra editions

Elina Tiilikka: Punainen mekko. Prostituoidun kokemuksia kaupungin ahdistavuudesta. Gummerus

Aini Tolonen: Isoäiti lentää. Lyhytmuotoista proosaa. Ntamo

Irina Javne: Olen syntynyt, sanotaan. Runoja sodasta, kuolemasta ja yksinäisyydestä. Gummerus

Erkki Tuormaa: Sadonkorjaaja. Joulupukiksi naamioitunut murhaaja varastaa kännyköitä. Kustannus-Mäkelä.

Seija Vilén: Mangopuun alla. Nuoren naisen kasvutarina uskonnollisessa yhteisössä. Avain

 

Kotimainen kirjallisuus

Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita. Naispappi ja avioero. Karisto

Uula Eronen: Boheemimatka. Kuvitteellinen kirjailijavierailu 1931. Myllylahti

Carita Forsgren: Auringon kehrä. Faraoiden Egyptistä pronssikautiseen Suomeen. Otava

Joel Haahtela: Katoamispiste. Mies etsii kirjailija Raija Siekkistä. Otava

Kari Hanhisuanto: Hiekkalinna. Kertomus vakavasta masennuksesta. Myllylahti

Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit. Novellikokoelma pyörii naisvartalon ympärillä. Like

Essi Henriksson: Paljain käsin. Suru yhdistää perheen naiset. Gummerus

Eve Hietamies: Yösyöttö. Mies jää yksin vauvan kanssa. Otava

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta. Kaksi toivonsa menettänyttä tutustuu Afrikassa. Avain.

Jouni Hynynen, Tommi Liimatta: Rillipää ja läski. Lauluntekijöiden kirjeenvaihto. Johnny Kniga

Riku Immonen: HD-mies ja löydetyn respektin menetys. Mies irrottelee avioeron jälkeen. Readme.fi

Tuomas Kilpi: Nymfi. Blogimuotoinen romaani. Ntamo

Saara Kesävuori: Tarvitse minua. Kuvaus perheestä, johon ei ole synnytty. Tammi

Minna Kiistala: Minä en sitten muutu. Odottavan äidin tunnustuksia. Nemo

Ritva Kokkola: Palasin kynnykseltä. Eläinaiheisia novelleja. Myllylahti

Juha-Pekka Koskinen: Punainen talvi. Kuvaus intohimosta. Karisto

Kata Kärkkäinen: Pillerinpyörittäjä. Toisiinsa kiertyviä ihmiskohtaloita. Tammi

Leena Lander: Liekin lapset. Raskaita kysymyksiä nyt ja vuonna 1918. Siltala

Sami Markkanen: Lasijärvi. Novelleja. Daimon

Eppu Nuotio: Paine. Parisuhteen piinaa. Otava

Kreetta Onkeli: Kutsumus. Kustannusmaailmaan sijoittuva romaani. Sammakko

Marja Orkoma: Unikkopolku 21. Nainen palaa maailmalta Suomeen ja ryhtyy postinjakajaksi. Kustannus-Mäkelä

Jyrki Pellinen: Erälaukku. Omaelämäkerrallista proosaa. Kirja kerrallaan

Jyrki Pellinen: Pietarin kääntöpiiri. Pureutumista venäläisiin juuriin. Ntamo

Jyrki Pellinen: Jules ja King. Veijaritarina. Ntamo

Eero Pokela: Kuokka. Romaani sodanjälkeisestä Suomesta. Minerva

Eira Pättikangas: Kun tuuli kääntyy. Viivin tarina jatkuu. Karisto

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Surrealismiin kallistuvia novelleja. Teos

Rax Rinnekangas: Kertomus ainoasta rakkaudesta. Nuorukaisen suhde rakkauteensa. Lurra Editions

Pirjo Rissanen: Muistot. Kovia kokeneiden naisten kohtaloita. Gummerus

Pia Ronkainen: Runoromaani. Säemuotoista autofiktiota Touretten syndroomasta. Ntamo

Asko Sahlberg; He. Veljesten kotitilalla kytee viha. WSOY

Juha Seppälä: Takla Makan. Kaksi kertomusta. Miesten kirjan keskiössä vahvat naiset. WSOY

Maria Syvälä: Koti. Koti talouden mainingeissa. Robustus

Matti Särkkä: Kaikki kuvat. Romaani taiteilijan naisista, kuvista ja tonteista. Enostone

Raimo Vahtera: Turun rahapaja. Kertomus rahanteosta. Enostone

Kyllikki Villa: Myrskyssä.. Matkapäiväkirjojen viimeinen osa. Like

Juhana Vähänen: Nilkka. Runoilijan proosaa. Ntamo

Hannu Väisänen: Kuperat ja koverat. Omaelämäkerrallisen trilogian päätös. Otava

Robert Åsbacka: Putoamisia. Alkuteos ilmestynyt nimellä Fallstudie. Schildts

Solveig Arle, Heidi von Wright (toim.): Övertramp. Urheilunovelleja. Schildts

 

Käännöskirjallisuus

Tahmima Anam: Kulta-aika. Perhe Bangladeshin itsenäistymisen kurimuksessa. Basam

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata. Iranilaisperhe matkustaa Ruotsista Teheraniin. Otava

Muriel Barbery: Siilin eleganssi. Japanilaisnaapuri muuttaa elämän. Gummerus

Maria Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros. Palkittu esikoisromaani peilikuvanaisista. Atena

André Breton: Hullu rakkaus. Omaelämäkerrallinen romaani. Sammakko

Charles Bukowski: Auringonvalo, tässä olen. Haastattelukokoelma. Sammakko

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua. Tositarinoita. Sammakko

William S. Burroughs: Lännen maat. Myöhäistrilogian päätösosa. Sammakko

Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna. Ujon pojan kasvutarina. Basam

Deepak Chopra: Buddha. Romaani Buddhan elämästä. Sammakko

Pat Conroy: Etelän tuulet. Perheen tragedia etelän maisemissa. WSOY

Lucy Dillon: Paritanssia. Ihmissuhteita tanssikurssilla. Gummerus

Fjodor Dostojevski: Idiootti. Uusi suomennos. Otava

Jean Echenoz: Pitkä juoksu. Romaani kestävyysjuoksija Emil Zátopekistä. Tammi

Anne Enright: Valvojaiset. Irlantilaisperhe häpeän varjossa. Otava

Carolly Erickson: Tsarin tytär. Venäjän tsaariperheestä selvisikin yksi. Atena

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö. Tarina tuhoisasta erehdyksestä. Like

Claudie Gallay: Tyrskyt. Nainen kohtaa menneisyytensä Normandiassa. Avain

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys. Kuvaus yksinäisyydestä, riippuvuudesta ja toiseudesta. WSOY

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Kertomus mielisairaudesta. Atena

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Karski yhteisö sahan ympärillä. Tammi

John Keats: . Valikoima runoilijan teksteistä. Ntamo

John Keats: Yön kirkas tähti. John Keatsin 99 viimeistä kirjettä. Teos

Julia Kelly: Toisella silmällä. Romaani itsetunnosta ja suorittamisesta. Karisto

Natalia Klutsarjova: Kolmannessa luokassa. Sekasortoa nyky-Venäjällä. Like

Hanna Krall: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita. Novelleja Euroopasta sodan jälkeen. Like

Anders Larsson: Laiskojen Kalevala. Parodiaversio niille jotka eivät jaksa lukea alkuteosta. Schildts

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö. Pakkomielteinen rakkaus kameleonttimaiseen naiseen. Otava

Gregoy Maguire: Noidan poika. Noita-romaanin jatko-osa. Sammakko

Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä. Venäläinen kirjailija palaa Pariisista kotimaahansa. WSOY

Tamara McKinley: Pelottomien maa. Uudisasukkaiden elämää Australiassa. WSOY

Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin. Retki ihmisen sielunmaisemaan ja kirjallisuushistoriaan. Tammi

Anne Michaels: Rautaholvi. Rakkauskertomus Kanadassa. WSOY

L. M. Montgomery: Pat – vanhan kartanon valtiatar. Tyttökirjailijan ennen suomentamaton romaani. Minerva

Aslam Nadeem: Elävältä haudatut. Ihmiset keskellä Afganistanin sotaa. Like

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina. Kaksostytöt muuttavat Lontooseen. Gummerus

Orhan Pamuk: Viattomuuden museo. Esineiden keräily tuo lohtua. Tammi

Salman Rushdie: Firenzen lumoojatar. Tarina kiertyy Intiasta Turkkiin ja Firenzeen WSOY

Cecilia Samartin: Señor Peregrino. Hyljeksityn tarina. Bazar

Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Kirjallisuuspiiri sodan jälkeen. Otava

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann. Parodia kirjamaailmasta. Otava

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat. Liikkumista ilman ajan ja paikan kahleita. Tammi

William Shakespeare: Kuten haluatte. Uusi käännös. WSOY

William Shakespeare: Myrsky. Uusi käännös. WSOY

Kamila Shamsie: Poltetut varjot. Aasian kriisit koettelevat elämää. Gummerus

Iceberg Slim: Parittaja. Tositarina chicagolaisesta parittajasta. Sammakko

Nicholas Sparks: Onnentuoja. Ihmissuhderomaani kolmen ihmisen kohtaloista. WSOY

Danielle Steel: Uusi aamu. Luonnonkatastrofi muuttaa elämää. WSOY

Kristin Steinsdóttir: Omaa tietä. Leskeksi jääneen naisen valittu yksinäisyys. Lurra Editions

Laurence Sterne: Sentimentaalinen matka. Klassikon toinen pääteos. Savukeidas

Robert Louis Stevenson: Itsemurhaklubi. Novelleja. Savukeidas

Jonathan Swift: Gulliverin matkat. Klassikon uusi suomennos. Terra Cognita

Hunter S. Thompson: Suuri hainmetsästys. Uusi, lyhentämätön suomennos. Sammakko

Anne Tyler: Nooan kompassi. Rakkauden ja anteeksiannon voima. Otava

Patrick deWitt: Puhdistautuminen. Rumaa realismia Hollywoodissa. Siltala

Ross Wynne-Jones: Sade lankeaa. Pikkukylä kamppailee Sudanin kuivuudessa. Like

Bruno K. Öijer: Hopeanmustaa. Ruotsalaisen nykyrunoilijan kokoelma. Sammakko

 

Esseet

Martina Haag: Pätevä äiti. Ruotsalaisen myyntitykin toinen kolumnikokoelma. Schildts

Kalle Holmberg: Viimeinen erä. Lapsuusmaisemista Mental Finlandiin. Siltala

Timo Hännikäinen (toim.): Mitä Houllebecq tarkoittaa. Kirjoituskokoelma Houellebecq-ilmiöstä. Savukeidas

Merete Mazzarella: Resa med rabatt. Eläkkeellä olemisen taidosta. Söderströms

Peter Mickwitz: Förlorat. Kirjallisuusesseitä. Söderströms

Janne Nummela: Nurinaapinen. Runoilijan esseitä. Ntamo

Lars Sund: En morgontrött fågelskådares bekännelser. Päiväkirjan lehtiä. Söderströms

 

Runot ja mietelmät

Markku Aalto: Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn. Toinen kokoelma. Idiootti

Juhani Ahvenjärvi: Liituvarjo. Runokuva Suomesta. Teos

Jusu Annala: C(l)OCKtailLUSTr@iON. Beatrunoja. Ntamo

Kari Aronpuro: Kihisevä tyhjä. 21. kokoelma. Ntamo

Kari Aronpuro: Retro 1964–2009. Valikoima runoja. Ntamo

Mikael Brygger: Valikoima asteroideja. Runoja. Kirja kerrallaan

Eva-Stina Byggmästar: Vagga liten vagabond. Runoja. Söderströms

Tomas Mikael Bäck: Fantasi C-dur. Runoja. Schildts

Russel Edson: Valitut runot. Proosarunon klassikon runoja. Ntamo

Agneta Enckell: Anteckningar. Runoja. Söderströms

Marja Haapio (toim.): Runoilevien naisten kaupunki. Uutta naisten kirjoittamaa ranskankielistä runoutta. Tammi

Jyrki Heikkinen: Kalevanpoika. Humoristisia runoja suomalaisittain. Otava

Teemu Helle: Oy. Runoja. Ntamo

Jan Hellgren: Kirje "perhoselta". Kuvarunoutta. Ntamo

Lars Huldén: To å ja, vi boåda / Du ocj jag, vi båda. Runoja munsalanmurteella. Schildts

Tuukka Hämäläinen: Moottorit. Scifi-runoja. Ntamo

Satu Kaikkonen ym.: velernic syoke mulnec. Word verification -runoutta. Ntamo

Hannu Kankaanpää: Laru. Runoja. Enostone

Karri Kokko: Töllötin. Tv-runoja. Ntamo

Karri Kokko: Joku kirjoittaa peiliisi. Runoja. Ntamo

Karri Kokko: Salattu suru. Kirjoituskonerunoutta. Ntamo

Rutger Kopland: Muisto, jonka unohdit. Hollantilaisrunoilijan valikoima. Ntamo

Toivo Laakso: Säitä. Runoja. Kirja kerrallaan

Anna-Leena Härkönen: Vääränlainen mies. Laulutekstejä. Otava

Jaan Kaplinski: Olen kevät Tartossa ja muita runoja. Sanasato

Anna-Mari Kaskinen: Siunaus sinua kantaa. Runoja. Kirjapaja

Matti Kilponen: Kehorasa, autochrist. Avantgarde-runoja. Ntamo

Rakel Liehu: Minä hengitän sinulle. Runoja. Kirjapaja

Gabriel Okoundji: Rukous esi-isilleni. Runoutta Kongosta. Savukeidas

J-O. Mallander: Ode. Runoja. Ntamo

Teemu Manninen: Säkeitä I. Runoja. Ntamo

Teemu Manninen: Futurama. Dystooppinen runoelma innovaatio-Suomesta. Kirja kerrallaan

Gabriel Mwéné Okoundji: Rukous esi-isille. Kongolaista nykyrunoutta. Savukeidas

L. Onerva: Liekkisydän. Valitut runot. Runoja kuudenkymmenen vuoden ajalta. Tammi

Miia Paani: Puut juurillaan ja nainen. Runoja naiseudesta. Ntamo

Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa. Runoja tulevaisuudesta. Teos

Don Patersson: Varjojen kirja. Aforismeja. Sanasato

Merja Peuhu: Hiirileija. Runot rakentuvat kollaaseista. Ntamo

Jyrki Pellinen: Aku Ankan kolmas silmä. 25. runokokoelma. Ntamo

Jyrki Pellinen: Manhattan Miniatures. Kaupunkirunoja. Ntamo

Maaria Rainio: Keskeneräinen asetelma. Kollaasirunoja. Ntamo

Harry Salmenniemi: Texas, sakset. Runoilmaisun rajoja kyseenalaistetaan. Otava

Timo Salo: Herakleitos heräteostos. Opetustaulukokoelma. Ntamo

Anja Salokannel (toim.): Maailma on sinun. Runoja elämän evääksi. Otava

Kari Saviniemi: Kryptoideja. Runoja. Daimon

Anni Sumari: Valkoinen arroganssi. Sumarin seitsemäs runokokoelma. Sanasato

Sanna Tahvanainen: Allting är amerikanskt. Runoja. Schildts

Susanna Taivalsalmi: Kirjallinen pelonteko. Runo-Kaarinan voittajan toinen kokoelma. Robustos

Henriikka Tavi: Sanakirja. Kokeellisia runoja. Kirja kerrallaan

Sinikka Tirkkonen: Ahmatovan merkki. Proosarunoja. Ntamo

Dan Waber: Kakin ja Puon ensimmäiset seikkailut. Minimalistinen runoteos. Kirja kerrallaan

Kaarina Valoaalto: Jamaka. Proosarunoja. Ntamo

Jukka Viikilä: Runoja II. Humoristisia huomioita. Gummerus

 

Jännitys ja romantiikka

Elizabeth Adler: Malibun yöt. Jännitystä ja romantiikkaa. Gummerus

Chelsea Cain: Musta sydän. Poliisin ja sarjamurhaajan kaksintaistelu. WSOY

Andrea Camilleri: Yön tuoksu. Sijoitushuijauksia Sisiliassa. WSOY

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus. Dekkari Shakespeare-kulisseissa. Bazar

Lee Child: Tappotahti. Vaeltavan sankarin toimintaa. Karisto

Harlan Coben: Tiukassa otteessa. Esikaupunkialueen rauha rikkoutuu. WSOY

Rowan Coleman: Sattumalta äidiksi. Sinkkuromaani. Karisto

Michael Connelly: Saalistaja. Tutkiva journalismi käy vaaralliseksi. Gummerus

Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta. Ihmiskunta taistelee tulevaisuudestaan. WSOY

Arne Dahl: Kuolinmessu. Maailma taistelee öljystä. Otava

Kjell Ole Dahl: Musta enkeli. Poliisipäällikkö ratkoo työpaikkakiusaamista ja talousrikoksia. Like

Phili K. Dick: Tohtori Veriraha. Aika ydinsodan jälkeen. Like

Janet Evanovich: Neljäs kerta toden sanoo. Palkkionmetsästäjä jahtaa kiristyksestä tuomittua tarjoilijaa. WSOY

Inger Frimansson: Rotanpyytäjä. Trilleri jätettyjen ja petettyjen maailmassa. Like

Anna Godbersen: Juoruja. Manhattanin huuma jatkuu. Karisto

Juan Gómez-Jurado: Petturin merkki. Isien pahat teot heräävät henkiin. Otava

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto. Maltan haukasta tunnettu etsivä seikkailee. WSOY

Joanne Harris: Sinisilmä. Internet ruokkii kuvitelmia. Otava

Robert Harris: Salaliitto. Valtataistelua antiikin Roomassa. Otava

Kajsa Ingemarsson: Vettä vain. Julkkiselämää. Otava

Anna Jansson: Haudankaivaja. Mysteeri liittyy historiaan. Gummerus

Seppo Jokinen: Lyöty mies. Kolmetoista rikoskertomusta. Karisto

Mons Kallentoft: Kuoleman kesä. Trilogian toinen osa. Schildts

Teemu Kaskinen, Heikki Heiskanen: Norsun vuosi. Uuden dekkarisarjan aloitus. WSOY

Cathy Kelly: Elämän taika. Romaani naisista. Gummerus

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus. Parikymppiset nyt ja 1920-luvulla. WSOY

Lars Kepler: Hypnotisoija. Murhaajaa jäljitetään hypnoosin avulla. Tammi

Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katajamäellä. Sarjan viides osa. Karisto

Erkki Lahti: Kutumuikku ja latvateeri. Erätarinoita. Myllylahti

Dennis Lehane: Paahtavan taivaan alla. Tarina epätoivoon ajautuneesta naisesta. Tammi

Unni Lindell: Hunajasyötti. Seitsemäs Cato Isaksen -kirja. WSOY

Martti Linna: Kuolleita unelmia. Murhamysteeri hirsitehtaalla. Myllylahti

Lesley Lokko: Sahramitaivas. Neljän naisen ystävyys. WSOY

Henning Mankell: Savuna ilmaan. Vastassa kasvottomat viholliset. Otava

Liza Marklund, James Patterson: Postikorttimurhat. Sarjamurhia Euroopassa. Otava

Kirsi Mario: Farmaks. Dekkari ammattitappajasta. Finnepos

Kirsi Mario: Suu auki, silmät kiinni. Myrkytystapaus dekkarina. Finnepos

Nigel McCrery: Kuoleman apupoika. Rikostarkastaja selvittää myös omaa sairauttaan. Gummerus

Kirsi Merimaa: Baltia express. Nettinarkkarin pakomatka läpi Baltian. Myllylahti

Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot. Vampyyritarina Barcelonasta. Bazar

Denise Mina: Viimeinen hengenveto. Toimittajan ex-heila murhataan. Like

Jo Nesbø: Panssarisydän. Rikoksia Oslossa ja tuntureilla. Johnny Kniga

Katherine Neville: Kahdeksan. Dekkari shakkilaudan ympärillä. Bazar

Jukka Niskanen: Vihan kääntöpiiri. Terroristeja Suomessa. Minerva

Ally O'Brian: Agentti. Kirjallisuusagentti erikoistuu varattuihin miehiin. Otava

Eero Pasanen: Kononen ja yövieraat. Etsivä tonkii pohjatonta ahneutta. Like

James Patterson: Paha Mary. Kilpajuoksu sarjamurhaajan kanssa. WSOY

James Patterson, Maxine Paetro: Kuudes kohde. Rikosaalto San Franciscossa. WSOY

Eija Piekkari: Sivuaskel. Jännitystä perinnöstä ja kostosta. Myllylahti

Terry Pratchett: Aikavaras. Ankh-Morporkin aika käy vähiin. Karisto

Jari Olavi Rantala: Premium Bananas. Kujanjuoksua laman aattona. Johnny Kniga

Abo Rasol: Unfun. Anarkistinainen rikoksen tiellä. Johnny Kniga

Kathy Reichs: Luiden viesti. Vanhasta intiaanihaudasta löytyy ruumis. WSOY

Nora Roberts: Unelmien aika. Trilogian päätösosa. Gummerus

Markku Ropponen: Kuhala ja kevään ensi ruumis. Yksityisetsivä ottaa aikalisän Tammi

Timo Sandberg: Dobermanni. Rikos Järvenpäässä. Karisto

C. J. Sansom: Talvi Madridissa. Vakoilutrilleri sisällissodan repimästä Espanjasta. Otava

Romain Sardou: Kolmastoista kylä. Keskiajalle sijoittuva jännäri. Bazar

Ritva Sarkola: Naamiotanssi. Murha Vanhalla Ylioppilastalolla. Myllylahti

Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis. Naisia pahoinpidellään 30-luvun Münchenissä. Gummerus

Tom Rob Smith: Salainen puhe. Jännitystä entisessä Neuvostoliitossa. Tammi

Tero Somppi: Viimeinen linja. Virushyökkäys Helsinkiin. Myllylahti

Vikas Swarup: Syyllisten seurue. Panoraama intialaisesta yhteiskunnasta. WSOY

Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti. Hyönteiset terrorisoivat maailmaa. Like

Nancy Thayer: Charlotten puutarha. Miljonäärisuvun naisia. Karisto

Jim Thompson: Jumalan nimeen. Tietokonesabotaasia Venäjällä. Johnny Kniga

Guillermo del Toro, Chuick Hogan: Vitsaus. Ihmiskunta uhattuna vampyyritrillerissä. Tammi

Johanna Tuomola: Sieppaus. Sieppausdraama. Myllylahti

Helene Tursten: Tulitanssi. Kuudes Irene Huss -romaani. Schildts

Rake Tähtinen: Hiljaisuuteen haudattu. Ihmissuhdeongelmia pikkukaupungissa. Myllylahti

Martin Walker: Poliisimestari Bruno. Rikoksia ranskalaisessa pikkukaupungissa. WSOY

J. R. Ward: Ikuinen rakastaja. Urbaani vampyyritarina. Basam

Qiu Xaiolong: Tapaus Mao. Tulenarkoja salaisuuksia. Otava

Susanna Yliluoma: Lööppimurha. Dekkari murhasta ja mediasta. Minerva

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.