Julkaistu: 21.3.2008 lehdessä osastolla Koti & Tyyli
Leif Blomqvist: Puutarhan marjat. Suuri suomalainen marjakirja. Blomqvistin Taimisto Oy. 224 s. 28 e.
Kiivien viljeleminen Suomessa avomaalla kuulostaa lähes vitsiltä,
pedersöreläinen taimistopuutarhuri
Leif Blomqvist sanoo. Hän on kuitenkin onnistunut
kasvattamaan minikiivejä Pohjamaalla jo vuosia.
Niiden hedelmät ovat soikeita ja pienempiä kuin kaupan kiivit, mutta makeampia, Blomqvist kuvaa.
Hän on marjan- ja hedelmänviljelijä ja taimistopuutarhuri, joka nyt tarjoaa tietonsa kaikkien käyttöön Puutarhan marjat -kirjassaan. Siinä hän käy läpi tutut marjat mansikoista karviaisiin, kertoo niiden lajikkeista ja antaa tarkat ohjeet viljelystä.
Kirja tarjoaa myös monta uutta kasvia ennakkoluulottoman puutarhurin kokeiltavaksi. Niitä ovat muun muassa saskatooni eli marjatuomipihlaja, joista Suomessa on aiemmin saanut lähinnä pienimarjaisia koristepensaita.
Piikikäs ruusukvittenipensas taas tuottaa omenaa muistuttavia, aromikkaita hedelmiä.
Pensasmustikan moni jo tuntee, mutta myös puolukka, karpalo ja lakka sopivat puutarhaan.
Ja jos lakan sato jää saamatta, Blomqvist neuvoo, miten porkkanasta ja karviaisista syntyy valelakkahillo.
Kirjan lopussa onkin ilahduttavan iso kokoelma reseptejä, joihin puutarhan marjoja voi käyttää.
Teos on helppolukuinen, ja sen teksti on selkeää. Vaikka asiaa on paljon, se on jaettu kainaloiksi ja tietoiskuiksi. Piirrokset auttavat tukien rakentajaa ja pensaiden leikkaajaa.
Kiivien viljeleminen Suomessa avomaalla kuulostaa lähes vitsiltä, pedersöreläinen taimistopuutarhuri Leif Blomqvist sanoo. Hän on kuitenkin onnistunut kasvattamaan minikiivejä Pohjamaalla jo vuosia. Niiden hedelmät ovat soikeita ja pienempiä kuin kaupan kiivit, mutta makeampia, Blomqvist kuvaa.
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi