Kirjailija elää kaloilla ja riistalla Juhani Syrjän päiväkirjassa luontaistalous liittyy kirjoittamiseen

J

uhani 2002 kertoo päiväkirjan muodossa kirjailija

Juhani Syrjästä, joka sai syksyllä 2001 valmiiksi isästään kertovan

Juho-romaanisarjansa viimeisen osan

Juho 84.

Päiväkirjaa kirjoittava Syrjä on siten joutunut luopumaan sekä isästään että romaanisarjastaan. Syrjän mukaan "elävälle kirjailijalle tulee aina tarve täyttää tyhjyytensä uudella kertomisella - vaikka juuri tästä tyhjyydestään".

Syrjä ei kuitenkaan puhu tyhjiä, vaan päiväkirja kuvaa mainiosti Suomen maaseudun elämää 2000-luvulla.

Syrjä asuu Merikarvialla, ja hän kuuluu niihin vanhan hyvän ajan kirjailijoihin, joille Helsinki on syrjäkylä ja todellinen elämä etäällä sieltä, metsissä, pelloilla, teurastamossa tai merellä. Toijalan takana on vaikka mitä.

Juhani 2002 on kirjoitettu julkaistavaksi, siis toisin kuin esimerkiksi

Pentti Haanpään vain itselleen kirjoittamat muistiinmerkinnät. Syrjä kuvaa kirjailijan arkea Suomessa vuonna 2002.

Tässä on päiväkirja kalastuksesta ja metsästyksestä kiinnostuneille. Kirjailija myös huhkii talkoissa kenttäsirkkelin ääressä ja betoninvalussa.

Valutalkoissa Syrjä murehtii pieniä vaikeuksiaan kärrärinä: "Mies tarvittiin minua paikkaamaan ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun 17-vuotiaana kasvoin voimiini."

Ei Syrjä turhaan ole sattunut

Kalle Päätalon kirjojen kustannustoimittajaksi. Kova ruumiillinen työ on heille pätevyyden mitta.

Syrjä muistaa, että hänen esikoisteoksessaan 60-vuotias mainitaan "ihmisyyden loppuun palaneena muotona". Mutta 59-vuotias Juhani Syrjä ryhtyy paikallisen hirviporukan jahtipäälliköksi.

Asiantunteva hirvestyskuvaus ylittää

Hemingwayn metsästystarinat. Kirjailijan kriisi huipentuu hirvisyksyyn.

Eräkirjaa kirjailija yrittää sepittää, onnistumatta. Mutta päiväkirjasta tulee samalla eräänlainen eräkirja.

Syrjä pohtii

Kurt Martti Walleniuksen kerrontaa, ja se on niin vahvaa, ettei siitä voi suoraan jatkaa vuonna 2002.

Mutta Syrjä jatkaa Walleniuksen elämäntapaa sikäli, että he molemmat yhdistävät kirjailijantyöhön luontaistalouden.

Syrjä hakee jokapäiväisen leipänsä merestä ja metsästä. Hän pitää yhteyttä myös toisiin luontaistaloudesta eläviin, kuten erämies-kirjailija

Seppo Saraspäähän ja kalastaja

Pentti Linkolaan.

Vierailu Linkolan luona dokumentoi kalastajan ja kirjailijan taloudenpitoa Syrjän hämäläisen huumorin eleettömällä voimalla.

Syrjä panee hirviä ja lintuja lihoiksi, perkaa kaloja ja kunnostaa kalastusveneensä dieseliä. Maaseudulla on osattava muutakin kuin kirjoittaa. On hallittava myös kanssakäyminen ympäristön kanssa, savusaunaillat ja polttopuiden teko rankametsästä.

Ilahduin siitä, että Syrjä työskentelee kaarisahan kanssa: "Useampi mies tarjosi lainaksi moottorisahaa, mutta pidin enemmän hiljaisesta työmaasta."

Tuntuma vaihtuviin säihin ja vuodenaikoihin välittyy lukijaan asti. Ukkosella "valkotuohiset koivut erottuvat salaman valossa tarkkoina kuin työväentalon näyttämökulissit, häipyvät pimeyteen ja tulevat taas".

Tämä on reilua ulkoilmakirjallisuutta, vanhanaikaista kunnon Suomea. Siihen kuuluvat myös maaseudun raskaat huvit kuten Alkossa käynti ja television katselu.

Kirjallisuudesta kiinnostuneille Syrjän päiväkirja tarjoaa tiiviitä kannanottoja

Graham Greeneen,

Tuomas Anhavan merkitykseen,

Linnaan ja

Chandleriin. Kirjailija täyttää luovan tyhjyytensä muilla hommilla, "ettei vain tarvitsisi yrittää mitään kirjoittaa". Mutta luontaistalous ja kirjoittaminen ruokkivat silti toisiaan.

Oman tuotantonsa Syrjä kiteyttää lausahduksessaan "Ihmisen tulisi ymmärtää varoa pyrintöjään."

Kirjailijana Syrjä arvioi olevansa peräisin "menneestä maailmasta, jossa jokainen kutakuinkin muotoon kirjoitettu romaani oli uusin todistus suomen kielen ja kulttuurin nousevasta voimasta, ja kansakoulun opettajan epäviralliseen pestiin kuului lukea se".

Juuri menneen ja nykyisen ristiriidasta päiväkirja elää. Päiväkirjan lopussa "tavoiteltu elämänmuoto on näyttänyt pohjansa ja peräseinänsä".

Päiväkirjan kirjoittajaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, että siitä syntyy päiväkirja. Syrjä elää niin.

Juhani 2002 on miehen päiväkirja, ja mies on nykymaailmassa outo, uhanalainen otus. Syrjä on ottanut kuvatakseen "miehuuden olemuksen ja taakan, näkymättömän ja raskaan kuin taivaanvahvuus".

Syrjän päiväkirjasta naisetkin voivat perehtyä ongelmaan. Hyvä äitienpäiväkirja.

Syrjä tuntuu pitävän päiväkirjaansa niin sanottuna välityönä. Jos tämä on välityö, niin lisää välitöitä, Juhani Syrjä.

Vesa Karonen

Helsinki on syrjäkylä ja todellinen elämä etäällä sieltä, metsissä, pelloilla, teurastamossa

tai merellä

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi