lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Kirjailija palvelee lukijaa

Julkaistu: 18.9.2001 lehdessä osastolla Kulttuuri

  Jo edelliseen romaaniinsa Aura

Anja Snellman merkitsi lähteet, ettei kenellekään olisi valittamista siitä, että joutuu tietämättään tai tahtomattaan kirjalliseksi materiaaliksi. Safari Clubissa lähdeluettelo on suorastaan pökerryttävä: 44 teosta tai muuta tekstiä. Suurin osa käsittelee biologiaa, eläin- ja käyttäytymistiedettä, mukana on sekä uusdarwinismia että sen kritiikkiä. Lisäksi Snellman on tutkinut miesteoriaa ja Helsingin historiaa sekä haastatellut Korkeasaaren henkilökuntaa.

Hänellä on ollut tapana pitää kaunokirjallisuuden klassikkoa oman romaaninsa taustalla. Sellainen kirja on nyt Emile Zolan naturalistinen Nana vuodelta 1880. Katsokaa, lukijat, onko mikään muuttunut miehen tavassa katsoa naista, Snellman tuntuu sanovan.

Lähdeluettelo on

romaanissa paikallaan eikä millään muotoa heikennä fiktion voimaa tai omaleimaisuutta.

Tuskin kukaan muutenkaan kuvittelee, että romaanikirjailija on keksinyt kaikki teoksensa asiat omasta päästään. On todellista lukijan palvelemista, että hänet johdatetaan samojen lähteiden äärelle kuin mistä kirjailijakin innoituksensa haki.

Suvi Ahola

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.