Kirottu ja ihana Pietari

Johanna Hulkon romaanissa kertautuvat lähihistoria ja myytit

Aika ajoin Suomessa ilmestyy Venäjälle sijoitettu romaani, runoteos tai tietokirja, jossa kirjoittajat purkavat kokemuksiaan tai mielikuviaan suuresta naapurimaasta. Nyt Johanna Hulkko (s.1969) käyttää vuolaasti hyväkseen Pietari-tuntemustaan romaanissaan Säkeitä Pietarista. Pietarin-kävijä tunnistaa keskustan kadut, kanavat, puistot ja rakennukset.

Hulkko sisällyttää kirjaansa Puškinin, Dostojevskin ja Anna Ahmatovan haamut. Hän viittaa Pietari-myyttiin kahtiajakautuneesta kaupungista ja sen kirouksesta. Hän käy Ahmatovan haudalla ja huvilalla Kannaksella Komarovassa. Keskeinen tapahtumapaikka on Ahmatovan kotimuseo Pietarin keskustassa.

Materiaalia ovat myös lähihistorian ydinonnettomuudet Tšernobylissä ja Sosnovyi Borissa sekä 1990-luvun alun talousromahdus, kun yhteiskuntajärjestys muuttuu ja Leningradista tulee Pietari.

Välillä tuntee lukevansa todenmakuisia muistelmia, joissa nuori nainen opiskelee 1990-luvun alun kaoottisessa Pietarissa. Ajallinen etäisyys kultaa muistoja. Jonot kauppojen edessä, seikkailut opiskelija-asuntolan katolla, pimeät kellarit ja kosteat loukot tuntuvat hämyiseltä nostalgialta.

Kirjan päähenkilö Anna on ajautunut kriisiin toimistotyössään ja avioliitossaan Suomessa. Kun työpaikalla joudutaan yt-neuvotteluihin ja supistuksiin, Anna päättää palata Pietariin tekemään väitöskirjaa runoilija Ahmatovasta.

Pietarissa on nuoruuden rakkaus Andrei, joka palaa jatkuvasti mieleen, vaikka yhteydet ovat katkenneet. Tärkeä rooli on myös ystävällä Saaralla, joka jakoi Annan kanssa Pietarin opiskeluvuodet.

Hulkon romaanissa materiaalia on niin runsaasti, että se kääntyy lopulta jopa kirjaa vastaan. Päähenkilön suhde Ahmatovaan on niin ylenpalttisen palvova, ettei se tunnu uskottavalta.

Italialaisen Modiglianin Ahmatovasta tekemille kadonneille piirroksille kirjassa annetaan oma tulkinta. Uskomus, että piirrokset hävisivät puna-armeijan sotilaiden sätkäpaperiksi, saa rinnalleen uuden näkemyksen.

Aviomies jää kirjassa etäiseksi. Aviokriisin syyksi riittää se, että mies on tylsä ja hänen arvomaailmansa on toinen kuin Annan. Nuoruudenrakastetun Andrein kohtaloon on lainattu päälle liimatun tuntuisesti lähihistorian katastrofeja.

Hulkko kirjoittaa kuitenkin eloisasti ja parhaimmillaan Pietarin kadut ja kujat vilisevät silmissä. Loppua kohti hän kuroo tarinaan dramatiikkaa ja jännitystä, kun Pietariin jääneitä salaisuuksia selvitetään.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta. Korkeintaan 12 ehdokasta nimetään lokakuun lopussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi