Kiviapina salaisuuksien äärellä Viivi Hyvönen kirjoitti fantastisen noir-dekkarin apinoiden kaupungista

kirjat

Pitkään hiljaiseloa viettäneen

Viivi Hyvösen (s. 1981) kolmas romaani räjäyttää potin.

Apina ja uusikuu on huumaavan moniulotteinen teos, joka vie unohtumattomalle matkalle myyttiseen kaupunkiin.

Dystopoliksen kaupunki rajoittuu myrkynvihreään mereen ja loputtomien kaatopaikkojen ketjuun. Sen hylätyssä satamassa ei vieraile yksikään laiva, eikä aivokuumetta levittävien apinoiden hallitsemille jätevuorille ole menemistä.

Suljettuun yhteisöön on kehittynyt aivan omanlaisensa kulttuuri, jonka ytimessä ovat erikoiset etniset ja musiikilliset rikollisjärjestöt. Yökerhoihin keskittyvät tango- ja jazzgangsterit ovat jatkuvasti tukkanuottasilla. Bramiiniliiga hoitelee pimeitä bisneksiään intialaistyylisen elokuvateatterin suojissa.

Kaksikerroksisten raitiovaunujen kolkkeen täyttämillä kaduilla pyörii myös salaperäisiä posetiivareita, suruttomia sirkuslaisia sekä muita outoja kulkijoita.

Mielikuvituksellisiin kulisseihin on upotettu vähintään yhtä kutkuttavia keskushenkilöitä.

Yksityisetsivä Hanuman, keinotekoisesti luotu uusapina, viihtyy paremmin talojen katoilla kuin ihmisten keskuudessa. Hän etsii minuuttaan samalla kun kamppailee eläimellisyytensä ja inhimillisyytensä ristivedossa.

Hirviö saa tehtäväkseen suojella kaunotarta, laulajatar Lunaa. Tämä kärsii enneunista, joissa surmansa saavat hänen lukuisat kasvatti-isänsä. Luna epäilee, että jokin tuntematon voima peukaloi hänen painajaisiaan.

Raamatullinen Eesau, mielipuolisuuden rajoilla häilyvä tiedemies, haluaisi purkaa Dystopolista ympäröivän valheiden verkon. Hän uskoo, että kaupunkilaiset ovat pelkkiä pelinappuloita ulkoapäin ohjatussa draamassa.

Kiehtovien mysteerien, vauhdikkaiden toimintakohtausten ja hersyvän huumorin kuljettama tarina kuoriutuu esiin kuin sipuli, jonka jokainen kerros paljastaa uusia henkeäsalpaavia näkymiä.

Samalla tapahtumia pippuroi metaforien ja kirjallisuusviittausten kirjo.

Ne kytkevät romaanin moniin tarunhohtoisiin klassikoihin, kuten

Moby Dickiin,

Ihmemaa Oziin ja

Peter Paniin. Intertekstuaalisuus jykevöittää entisestään fiktion ja toden rajapinnoilla kulkevan teoksen tematiikkaa.

Myös kaksosmotiivi on kirjassa vahvasti esillä. Tarinan kuluessa keskeiset hahmot joutuvat silmätysten niin peiliminänsä kuin ihannekuvansakin kanssa. Kaikkialle tunkevasta apinasymboliikasta puhumattakaan.

Viivi Hyvösen teksti on kielellisesti rikasta, paikoin jopa lyyristä.

Kirjan maailma avautuu lukijalle eriäänisten kertojien sekä kirjeiden ja tietokirjalainausten kautta. Hahmojen tunteiden käsittely on tarkkanäköistä ja säkenöivän värikästä.

Suomalaisen kirjallisuuden kentässä

Apina ja uusikuu edustaa kaivattuja tuoreita tuulia.

Pasi Ilmari Jääskeläisen tapaan Hyvönen lainaa vapaasti elementtejä erilaisista kirjallisuuden lajityypeistä ja luo niistä omaperäisen, elämää suuremman lukukokemuksen.

Toni Jerrman

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi