Ruotsin kruununprinsessan Victorian synnytys alkoi torstaiyönä kello 01.30. Daniel piti tiedotustilaisuuden kello 8.
Julkaistu 22.2.2012
Kansanlaulu. Suomen vokaaliyhtyeiden ehdottomaan kärkeenkuuluva kuuden kansanlaulajanaisen Ketsurat on tehnyt erinomaisen virkeänja iloisen levyn - ja vasta toisen. Laulajat ovat poimineet levylle lauluja matkoiltaan ympäri maailmaa, ainaPortugalista, Georgiasta ja Sambiasta asti.
Rock. Dave Lindholmin musiikillinen kiertokulku on edennyt siihenpisteeseen, että muutaman vuoden tauon jälkeen on englanninkielisenbändilevyn vuoro. Konstailemattomasti rullaava uusi rytmiryhmä vetää myös Lindholminmukaansa, ja tuloksena on raikkaan särmikästä rockia mutta ...
Orkesteri. Luciano Berio on tehnyt vanhojen sävellysten"orkesteritoteutuksia" kahdella tapaa. Brahmsin pianosäestyksellisestä klarinettisonaatista op.120/1 on tullut konsertto, ja Mahlerin Kuusi varhaista laulua on saanut mahlermaisen orkesteriasun.
Rytmimusiikki. Kansainvälinen asiantuntijaraati valitsi viimeviikolla monivaiheisen karsinnan jälkeen levyn, joka sai Oslossa toisenNordic Music Prizen. Mutta paras tekijä ei ollut Björk, Anna Järvinen tai Lykke Li, vaan ruotsalainen trumpetisti ja säveltäjä Goran Kajfeš, 41.
Rock. Norjalaisen Shiningin ensimmäisen livelevyn nimessäjazz kummittelee lähinnä siksi, että se oli alkujaan akustinenjazzkvartetti. Enää Shiningia ei tunnistaisi sellaiseksi, vaikkaperustaja, laulaja-kitaristi Jørgen Munkeby puhkuu saksofonista vielä ajoittainboforimaisia free-ryöpytyksiä.
Orkesteri. Suuret dynaamiset kontrastit, massiivistenäänivallien selkeys ja hiljaisten tekstuurien värierottelu leimaavat Andrew Littonin tulkintaa koko Tulilintu-baletin musiikista. On makuasia, syövätkö Tuutulaulun pysähtyneisyys ja lopun mahtihidastustosiasiallista tehoa.
Wien. Soile Isokosken ääni tuntuu entisestään kasvaneen jatummuneen välivaiheen jälkeen. Lyyrinen tyttömäisyys on lopullisesti kadonnut, ehkä myös osa soinninihastuttavinta kauneutta. Tilalle on tullut lisää lämpöä ja kypsyyttä.
Isokoski palasi Wieniin voitokkaasti 22.2.2012
Ingmar Bergman: Fanny och Alexander. Dramaten, suuri näyttämö.Ohjaus ja sovitus Stefan Larsson, lavastus Rufus Didwiszus, puvut NinaSandström, valot Torben Lendorph. Rooleissa mm. Marie Göranzon, JonasKarlsson, Livia Millhagen, Reine Brynolfsson, Thomas Hanzon, Hans Klinga,Jennie Silfverhjelm, Jan ...
TAUSTAHamletista Dallasiin 22.2.2012
Teatteri. Tšehov-konseptissa klassikkonäytelmät elävätdemokraattisina keskustelukumppaneina. Pilvi Porkola ja työryhmä lukevat Kiasma-teatterissa Tšehovin tekstejä ja miettivät, mitä ne tarkoittavatnyt, kun kokonaisten tarinoiden ja henkilöhahmojen ajan väitetään olevanohi.
Hyvä Ystävä - A Good Friend sekä Thank You for Your Love Zodiakissa.Koreografiat ja tanssi: Eliisa Erävalo ja Kati Korosuo, Masi Tiitta jaAnna Mustonen. Valot: Anton Verho, Anna Pöllänen, Masi Tiitta ja AnnaMustonen.
Lukupiiri
Kirjallisuuskriitikko
Sarjassa julkaistaan uudelleen Päivälehden ja Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikoiden arvioita suomalaisista merkkiteoksista ja kirjallisista kiistanaiheista - kuten Hannu Salaman Juhannustanssien arvio.
Etsi Klassikkoautomaatista lukemista. Tietokannasta löytyy noin neljä sataa maailmankirjallisuuden merkkiteosta.
Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät ja listaavat suosikkikirjansa.