Kosken runoissa havainnot hakevat kieltä

Esikoiskirja. Jotain on kehkeytymässä, mutta ei oikein pääse esiin. Mari Kosken esikoisrunokokoelmassa Sch liikutaan aavistusten ja virtaavien aistimusten piirissä, siellä missä havainnot hakevat kieltä. Mieleen tulee Harry Salmenniemen esikoiskokoelma Virrata että.

Esikoiskirja. Jotain on kehkeytymässä, mutta ei oikein pääse esiin.

Mari Kosken esikoisrunokokoelmassa Sch liikutaan aavistusten ja virtaavien aistimusten piirissä, siellä missä havainnot hakevat kieltä. Mieleen tulee Harry Salmenniemen esikoiskokoelma Virrata että.

Runot ovat rakenteeltaan ja kuvastoltaan katkonaisia ja keskeneräisiä, mutta kyse on tahallisesta keinosta. Terävät välähdykset vuorottelevat epämääräisten ilmaisujen kanssa.

Erikoisuutena on persiankielinen käännös nimirunossa. Mutta suomalaisille lukijoille se ei tuo edes äänteellistä elämystä persian kirjoitusasun takia.

Kokoelma tarjoaa yksittäisten runojen sijasta pikemmin runovirtaa, josta nousee esiin monia dynaamisia kuvia: "aivoissamme vanhat tähdet hortoilevat sinne / kuolemaan / eikä ainoastaan sinne / mahdu räjähtävä topos / Laahaava koivu."

Tällaista katkelmarunoa on saatu lukea aika paljon viime aikoina. Selitykseksi tarjotaan usein sitä, että nyt kyseenalaistetaan perinteisiä kirjoitus- ja lukutapoja. Niin varmasti tehdään, ja hyvä runo tekee niin aina.

Mari Kosken kokoelmassa siihen sisältyy myös ongelma. Muutama proosaruno luistaa hauskasti, mutta muuten kirjassa on liian paljon sumeaa ja jäykkää kieltä.

Sellaiset ilmaukset kuin "fasaanikana ajastaa hetket toisiaan peilaaviksi" ja "egonmustat puhelimet" lyövät tyhjää haastamatta uusiin lukutapoihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi