Kukkoilu kuvottaa viisasta renttua

Jo Nesbø tarjoaa ennätysannoksen pimeän vivahteita.

Hiukan ihmettelen, että ihanainen kielisuutelee palavasti kundia, joka on dokannut perusteellisesti ja juuri oksentanut.

Miehessä on tietysti vikaa. Mutta onko naisessakin?

Tai sitten sokeaa rakkautta pitää ruveta kutsumaan nenättömäksi hurmokseksi.

Haiseva karju on Norjan pahin ja paras murhaajien nappaaja Harry Hole, joka vähät välittää julkisesta tunnustuksesta ja urakehityksestä, toisin kuin melkein koko muu Oslon poliisikunta.

Siksi hän kulkee omiensa parissa liki rikollisen maineessa, vaikka ansioluettelossa on maan rikoshistorian karmeimpien sairas-aivojen kiinniottoja, kuten Jo Nesbøn seitsemästä aiemmasta suomennoksesta on voitu lukea.

Menneisyys kummittelee mielessä ja näkyy naamassa, kun Hole Panssarisydämessä kamppailee niin keskusrikospoliisin pääpyrkyriä kuin jälleen uudet kauhuluvut tehtailevaa tappajaakin vastaan.

Juoni on niin monimutkainen ja -syinen ettei sitä kannata edes yrittää kuvailla toisin sanoin. Nesbø hallitsee vereen vihkiytyvän väärämielisyyden taiteen, ja käsissä on huikean riittoisa paketti yllättävästi yhteen solmiutuvia käänteitä, jopa tapaus alallaan.

Kun sarjaa mennään, pienoiseksi pulmaksi muodostuu se, että kirjoittajan pitää aina ylittää entiset saavutukset: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.

Jo Nesbø on rikosromaanin Jelena Isinbajeva, parantaa omaa maailmanennätystään jokaisessa kisassa. Varaa pikkunättiin leiskautukseen ei ole.

Toistaiseksi Harry Holen ristiriitainen hahmo on kannatellut ennätystehtailua hyvin. Holen maailmassa kaikki ovat lahjottavissa, myös hän itse. Suurimmat syntiset - lain kummallakin puolella - löytyvät niistä, jotka väittävät muuta.

Nesbøn kirjojen eetos kehottaa rakastamaan niitä, jotka ovat reilusti rikki jostakin kohdasta, mutta eivät kuitenkaan vuodata myrkkyään muihin.

Rappion romantiikkaako?

Ei. Pikemminkin riitasointujen harmoniaa. Vääntyneestä näkee, mikä kohta siinä on suora.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi