Julkaistu: 19.4.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri
M arko Kilven toisessa romaanissa Kadotetut eletään Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen jälkeistä aikaa. Kilpi sai esikoisromaanistaan Jäätyneitä ruusuja Johtolanka-palkinnon 2008. Kadotetut on ensimmäistä parempi.
Ensimmäisessä romaanissa aloittelevana konstaapelina ollut Olli Repo on nyt edennyt nuorempien poliisien opastajaksi, ammattimieheksi.
Ensimmäisen romaanin tapaan tapahtumat lähtevät käyntiin suljetun oven edestä. Avatako vai ei? Oven avaaminen vie Revon väkivallan keskelle. Meno on sen verran rajua, että välillä se testaa lukijan psykologista kestävyyttä.
Painopiste on nuorissa, ja 90-luvun laman henkisessä perinnössä. Yhteiskunta voi huonosti, ja nuoret vielä huonommin. Vääränlaiset idolit, ja vääristyneet käsitykset tavoittelemisen arvoisesta elämästä vievät järjettömyyksiin. Jäätyneissä ruusuissa Repo oppi tulemaan toimeen poliisin työssä. Äidin haudalle jäätyneiden ruusujen synkkyys vaihtui perhe-elämään ja lapsen tuomaan onneen.
Nyt Revolla menee huonommin. Nuorten kadotettujen kanssa painiminen rassaa, eikä perhe-elämä suju.
On mahdollista, että joskus kirjoitetaan dekkari, jossa esiintyy ammattinsa osaava, järkevä toimittaja. Kadotetuissa sellaista ei ole. Ja totta kai toimittajan nimi on Saastamoinen. Ymmärrättehän varmasti? Saastamoinen, hihhih.
Kilpi tuntuu kuitenkin aidosti kysyvän, mihin julkisuuden nostaminen itseisarvoksi, kaikin keinoin tavoittelemisen arvoiseksi, vie?
"Lapsi syntyy viattomana, ei tiedä pahasta eikä tunnista sitä. Ympäristö alkaa muokata kasvavaa ja viattomuus saa väistyä", hän kirjoittaa. Näennäisestä mallielämästä ei ole kasvattajaksi.
Siviiliviraltaan Marko Kilpi (s. 1969) on kuopiolainen vanhempi konstaapeli. Kilven tekstissä on samaa elämän makua kuin myös poliisitaustalta rikosromaaneja kirjoittavalla Matti Yrjänä Joensuulla. Kilpi ei kuitenkaan saa henkilöistään samanlaista otetta kuin Joensuu. Oikealta reaktiolta ei tunnu esimerkiksi se, että ratkaisuvaiheisiin asti päähenkilön maailmassa täydellisenä kusipäänä vaikuttanut henkilö yhtäkkiä alkaa nyyhkityttää.
Kusipäät ovat kusipäitä, sen voi romaanipoliisi sanoa suoraan, vaikka oikea poliisi ei virkapuku päällä näin voi sanoa.
Loppuratkaisun järjestämistavassa ja rytmissä näkyy, että Kilpi toimi elokuva-alalla ennen poliisikoulua. Erilaisia takaa-ajoja on nähty valkokankaalla kerran jos toisenkin.
Kilven maailmassa poliisi on hyvä. Muiden murheet johtuvat lähinnä ihmisten tyhmyydestä. Ja niin johtuvat myös poliisin murheet, toisten tyhmyydestä. Tästä huolimatta Kadotetut on toimiva ja hyvä poliisiromaani.
Marko Kilpi: Kadotetut. Gummerus. 396 s. 29 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi