Kun mettiäinen maailman jätti

Johanna Sinisalon romaani luennoi liikaa.

Eräässä Simpsonit-piirrossarjan jaksossa delfiinit kyllästyvät ihmisiin, nousevat maalle ja orjuuttavat koko sivilisaation. Tästä pelosta, eläinten piiloviisaudesta, Johanna Sinisalo kehittää pari puistattavaa näkyä romaanissaan Enkelten verta.

Hän aloitteli teemaa jo Linnunaivoissa (2008). Siinä australialaiset kea-linnut sakinhivuttivat kahta retkeilijää erämaassa.

Nyt ihmisiä piinaavat mehiläiset, eikä tähtäimessä ole yksittäinen vaeltaja vaan koko maapallo.

Päähenkilö Orvo, mehiläistenhoitaja, löytää yhden pesänsä typötyhjänä. Suuaukolla lojuu kuollut kuningatar. Pian asukit kaikkoavat muistakin pesistä, ja Orvon otsalle pukkaa kylmää hikeä.

Uutiset kertovat autioista pesistä Yhdysvalloissa. Kun mehiläiset eivät pölytä kukkia, eivät sadot kasva, ja mullit jäävät ilman rehua. Tästä seuraa ruokapula ja maailmantalouden kriisi.

Sinisalo rakastaa tietoa. Hän on lukenut teoksia ja penkonut folklorea urakalla tälläkin kertaa. Ennen päivänlaskua ei voi (2000) -romaanissa Sinisalo annosteli tiedon pätkinä eri tietokirjoista ja mytologioista.

Nyt faktakoneena toimii Orvon pojan, eläinaktivisti Eeron blogi ja sen kommenttirimpsut.

Keksintö on hyvä ja merkinnät uskottavia. Valitettavasti ne syövät elintilan tarinalta.

Juonessa on tavaraa yhden tieteisnovellin tarpeisiin, mutta romaanille eväät eivät riitä.

Orvon ympärille rakennettu perhetragedia tuntuu keksityn vain siksi, että sivuilla väreilisi edes pikkuisen draamaa. Kovimmat paukut on pantu luentoon.

Sinisalo lyö pöytään kylmää asiaa lihansyönnin turhuudesta ja eläinten tehotuotannosta, mutta aina Eeron paasatessa lukijaa kihelmöittää päästä Orvon matkaan. Hän sentään tekee jotain, eikä selitä.

Väliin Orvokin intoutuu jaarittelemaan mettiäisten ihmeellisyydestä.

Romaanin säkenöivintä antia on visio mehiläisten kyvystä matkustaa kauemmas kuin mihin ihminen pääsee.

Nämä kohdat Sinisalo kirjoittaa hienovaraisin sävyin. Orvon ja Eeron suhde syvenee vavahduttavasti rajatilan kuvauksissa.

Molemmat päähenkilöt ovat miehiä, mutta kovin miehisiä ajatuskulkuja Sinisalo ei heihin lataa. Orvon viskinnappailu maistuu vakuuttelulta. Enkelten verta -kirjan aihe on tärkeä ja teksti rullaa, mutta kokonaisuus ei vedä mattoa alta niin kuin vanhojen näyttöjen perusteella voisi odottaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi